Satakunta |

Sikainfluenssahuhut vellovat internetissä

Virallinen tieto sikainfluensasta jää internetissä huhujen varjoon. Turun yliopiston mediatutkimuksen professorin Jukka-Pekka Puron mukaan viranomaiset saavat viestinsä heikosti läpi netissä.

Sikainfluenssarokotus.
Kuva: YLE

Puron mielestä esimerkiksi sairaanhoitopiirien tiedottaminen sikainfluensta on ollut hampaatonta. Hän ei ihmettele sitä, että jopa osa terveydenhoitohenkilökunnasta on epäröinyt rokotteen ottamista. Mediatutkimuksen professorin Jukka-Pekka Puron mukaan sairastumisen kannalta riskialttein ryhmä kuten raskaana olevat naiset, hakevat tietoa sikainfluensta juuri netistä.

- Netissä ongelmana on se, että kaikki kukat kukkivat. Siellä kukkivat kaikkein räväkimmät tai yksinkertaisesti suomeksi sanottuna vain pöljimmät sivut.

Turun kaupungin nettisivut olivat tiistaina Googlen hakutuloksissa sijalla 32, kun tietoa haettin sanoilla: sikainfluenssa, rokote, Turku. Nämäkin löytyneet kaupungin sivut kertovat kausi-influenssarokotuksista eivätkä sikainfluensasta. Lisäksi sivujen selkeydessä olisi parannettavaa tiedonsaannin kannalta. Turun kaupungin nettisivujen etusivulta pitää klikata ensin pientä tekstiä näytön oikeassa yläkulmassa ja sen jälkeen vielä kaksi kertaa eteenpäin, jos haluaa tietoa rokotuspaikoista.

Esimerkiksi raskaana olevien naisilla on ollut vaikeuksia löytää tietoa Turun kaupungin nettisivuilta siitä, missä ja millon heille tarkoitetut rokotukset alkavat. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että Kaarinan kaupungin nettisivuilta tieto rokotusaikatauluista ja paikoista löytyy selkeästi heti etusivulta.

- Kun ihmiset googlettavat netissä, niin kyllä nykyisillä resursseilla pitäisi pystyä siihen, että esimerkiksi Turun alueella Tyksin sikainfluenssasivut näkyisivät ensimmäisten hakuosumien joukossa. Näin ihmiset saisivat virallista tietoa sikainfluenssarokotteesta, sanoo mediatutkimuksen professori Jukka-Pekka Puro.



Lähteet:
YLE Turku / Simo Kymäläinen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Satakunta

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä