Perämeri |

Sikainfluenssapiikin voi hakea työajalla

Työnantajilta löytyy joustoa sikainfluenssan riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden rokottamiseen. Esimerkiksi Meri-Lapin kunnista suurin osa laskee rokotteen hakemisen kuuluvan työajalle.

Pandemrix-rokotepurkki.
Monet työnantajat sallivat riskiryhmiin kuuluvien käydä rokotettavana työajalla. Kuva: YLE

Kemin henkilöstöpäällikkö Anneli Lipponen sanoo, että joustoa löytyy koska rokotekampanja katsotaan poikkeustilanteeksi.

- Kaupungin työntekijöissä vuorotyötä tekevistä suurin osa on hoitoalalla, joten he ovat jo rokotteensa saaneet. Päivätöitä tekee noin 800 henkilöä ja he voivat hakea rokotteensa työajalla, sanoo Lipponen.

Kemissä riskiryhmien rokottamiseen on varattu vain yksi päivä, joten jonoja voi kertyä. Esimerkiksi puolet pienemmässä naapurikunnassa Keminmaassa sairautensa vuoksi riskiryhmään kuuluvien rokottamiseen on varattu yhteensä neljä päivää viime ja tällä viikolla.

Keminmaassa ja Tervolassakin rokotteen hakeminen voi tapahtua työajalla.

Myös yksityiset työnantajat voivat joustaa

Myös osa yksityisistä työnantajista kertoo järjestävänsä joustoa riskiryhmien rokotuksiin. Esimerkiksi Stora Ensolla asia katsotaan tapauskohtaisesti joko työajalla tapahtuvaksi tai esimerkiksi vuoroja vaihtamalla, sanoo Veitsiluodon henkilöstöpäällikkö Hannu Myllykoski.

- Tähän ei ole yhtiössä katsottu tarpeelliseksi ottaa mitään yleistä kantaa. Jos työntekijä sattuu kuulumaan riskiryhmään ja rokotuspäivälle sattuu juuri aamuvuoro niin uskoisin, että joustoa voidaan järjestää tapauskohtaisesti, Myllykoski sanoo.

Tarkempaan pohdintaan asia voi tulla työpaikoilla, jos kaikki terveet aikuisetkin katsotaan tarpeelliseksi rokottaa sikainfluenssaa vastaan.

Lähteet:
YLE Perämeri

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Perämeri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä