Keski-Pohjanmaa |

Sikainfluenssapiikitys suosiossa

Työterveyshuoltojen ja työpaikkojen H1N1-rokotukset ovat alkaneet vilkkaina Keski-Pohjanmaalla. Työterveysasemille on jaettu satoja rokotteita. Monet suurehkot työntantajat ovat mukana rokotusten järjestämisessä.

H1N1-rokotukset ovat laajentuneet useilla paikkakunnilla koskemaan jo koko väestöä. Kokkolassa koko väestön rokotukset aloitettiin tammikuun puolivälissä. Vilkkain päivä oli torstai 21.01., jolloin Kokkolan alueella rokotettiin yli tuhat henkeä. Avoinna olivat tällöin myös Kälviän ja Lohtajan rokotuspisteet.

Kokkolassa on nyt rokotettu jo 19.000 henkeä, mikä on yli kolmannes väestöstä.

Myös Malmin alueella on rokotettu jo kolmasosa väestöstä. Tilausajat ovat viikolla 3 olleet täynnä. Viikolla 2 rokotuspaikat sitävastoin olivat hiljaisia, vaikka silloin kaikki olisivat päässeet rokotettavaksi ilman ajanvarausta. Vt. johtava lääkäri Kimmo Kuisman mukaan Malmin alueella on päätetty yleisistä rokotuksista viikon 4 ajaksi. Muutaman viikon kuluttua rokotuksissa pidetään taukoa.

Jokilaaksojen alueella rokotusinto näyttää kuitenkin laantuneen. Esimerkiksi palvelujohtaja Päivi Peltokorpi Jokilaaksojen JYTA-alueelta kertoo, että monet vielä syksyllä rokotushalukkuutensa ilmaisseet ovat nyt ilmoittaneet, että eivät otakaan rokotusta.

Kallion ja Jokilaakson alueella aikuisväestön rokotukset on aloitettu nuorista ikäluokista. Esimerkiksi Kallion alueella on rokotettu arvion mukaan 20-25 prosenttia 25-34 -vuotiaista.

Kaupungeissa rokotuksia järjestetään päivittäin, maaseudulla tiettyinä päivinä viikossa. Osassa kuntia rokotuksia järjestetään myös lauantaisin.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä