Savo |

Sikainfluenssan ensimmäinen aalto ohi Pohjois-Savossa

Sikainfluenssan ensimmäinen aalto on ohi Pohjois-Savossa. Sairaalahoitoa sikainfluenssan vuoksi tarvitsee enää vain muutama potilas. Sairaalaan tulee myös yksittäisiä potilaita jälkitautien vuoksi.

Sikainfluenssan takia sairaalahoitoon joutuneiden määrä on vähentynyt koko maassa marraskuun 24. päivästä lähtien. Ensimmäinen influenssa-aallon ollessa pahimmillaan KYSissä oli hoidossa lähes kolmekymmentä sikainfluenssapotilasta.

A(H1N1) -virus leviää edelleen väestön keskuudessa ja taudin toinen aaltokin on odotettavissa.

- Epidemia ei ole missään nimessä vielä ohi. Ihmisiä tulee sairastumaan edelleen. Tämä virus jää vuosiksi, ellei vuosikymmeniksi, kiertämään ihmiskunnan keskuuteen. Se tulee jonkin verran muuntumaan, mutta sairastettu tauti ja rokote tulevat suojaamaan väestöä, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava KYSin infektiolääkäri Irma Koivula sanoo.

Rokotteen ottaminen yhä tärkeää

KYSin infektiolääkäri Irma Koivulan mukaan on erittäin tärkeää, että mahdollisimman moni ihminen ottaa rokotteen. Niin kauan kun on rokottamattomia ihmisiä, virus leviää ja ihmisiä sairastuu.

- Myös perusterveet ihmiset, joille tämä tauti on hyvin lievä, saattavat tartuttaa sellaisia henkilöitä, joille tauti voi olla henkeä uhkaava. Esimerkiksi on sellaisia ihmisiä, joilla ei ole kykyä tehdä vasta-aineita rokottamisen yhteydessä. Heihin tauti voi tarttua edelleen, Koivula toteaa.

Rokotuksista tai hoidosta ei ole jätetty kanteluita

Pohjois-Savossa ei ole jätetty kanteluita sikainfluenssarokotuksiin tai -hoitoihin liittyen. Itä-Suomen lääninlääkäri Jari Vepsäläisen mukaan väestö on ollut tyytyväinen rokotusten sujuvuuteen kun alkuhässäkästä selvittiin. Ongelmaa on aiheuttanut rokotteiden saaminen kuntiin tipotellen ja siten rokotusaikatauluista tiedottaminen väestölle.

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella on todettu vajaat 600 varmistettua sikainfluenssatapausta. Koko Suomessa tartuntoja on varmistettu yli 7500.

Lähteet:
YLE Savo

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä