Tampere |

Sikainfluenssarokotteen uhkamaalailut jäivät suutariksi

Suomessa käytetyn sikainfluenssarokotteen ei tiedetä aiheuttaneen vakavia sivuvaikutuksia. Monet ovat saaneet kuumetta ja päänsärkyä, mutta oireet ovat menneet ohi parissa päivässä.

Hoitaja laittaa rokotetta pojan käsivarteen
Samu Ruohistoa ei rokotus sattunut yhtään. Kuva: YLE / Anna Huittinen

Ruotsissa sekä rokotukset että niiden haittojen tilastointi ovat Suomea pidemmällä, kertoo Taysin infektiolääkäri Jukka Lumio.

- Ruotsalaisethan käyttävät samaa rokotetta kuin me, ja he ovat jo rokottaneet enemmän kuin Suomessa. Sieltä jo tullut isompia raportteja, Suomen raportit ovat vasta rakenteilla.

- Mutta ei ole ainakaan tullut esiin epäilyjä, että tähän liittyisi esimerkiksi halvauksia tai raskauden aikaisia haittoja. Tarkka tieto niistä saadaan todennäköisesti kuitenkin jo ennen kuin aletaan rokottaa perustervettä väestöä, sanoo Jukka Lumio.

Toisen epidemia-aallon alkua ei voi ennustaa, mutta Lumion mukaan se tulee varmasti vuoden sisällä, joko alkuvuoden aikana tai ensi syksynä. Siihen varautumiseksi asiantuntijat suosittelevat myös terveiden rokottamista.

Lumion mukaan uusi tiedotuskampanja rokotuksista ja riskeistä olisi paikallaan vuodenvaihteen jälkeen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä