Sikainfluenssarokotukset alkaneet eri puolilla maata
Eri puolilla maata on aloitettu terveyskeskusten hoitohenkilöstön rokottaminen sikainfluenssaa vastaan. Kaikki alueelliset rokotteiden jakopisteet ovat saaneet rokotteensa. Viimeisimmätkin kunnat saavat rokotteet ensi viikolla ja terveydenhuollon henkilökunnan rokottaminen alkaa välittömästi rokotteen saavuttua.
Inarin kunta sai rokotepakettinsa torstaina. Vaikka Inarissa on ollut runsaasti syysflunssaa, ei siellä ole diagnosoitu yhtään sikainfluenssatapausta.
- Silti me aloitamme väeston rokottamisen ohjeiden mukaan. Ensimmäisenä meillä rokotetaan kuitenkin hoitohenkilökunta, kertoo Inarin terveyskeskuksen johtava lääkäri Kirsi Nylander.
Vähän alempana pohjoisessa diagnosoituja tapauksia sen sijaan on. Sodankylässä tapauksia on 20 ja kolmessa Lapin varuskunnassa sikainfluenssa on kaatanut varusmiehiä.
Etelä-Suomessa epidemialta on toistaiseksi vältytty. Silti tauti otetaan vakavasti. Tampereella on torstaina pidetty pandemiakokous ja Helsingissä on aloitettu hoitohenkilökunnan rokotukset.
Henkilökunta empii rokotteen ottamista
Rovaniemellä H1N1-epidemia on jo alkanut ja ensimmäiset hoitohenkilökuntaan kuuluvat ovat jo saaneet rokotteensa. Rovaniemellä osa henkilökunnasta on empinyt rokotteen ottamista.
- Minä en aikonut aluksi ottaa rokotetta, mutta muutin mieleni tänään, kertoo terveyskeskuksen sairaanhoitaja Katja Korhonen.
- Muutin mieleni, koska työskentelen puhelinpalvelupisteessä ja kuulen, miten hirveän kipeitä ihmiset ovat. Haluan itse välttyä taudilta ja taudin levittämiseltä.
Helsingissä rokotukset on aloitettu torstaina, Turussa ne alkavat ensi viikolla.
- Turussa työnantaja kehottaa kaikkia ottamaan rokotteen, mutta ketään ei pakoteta siihen, sanoo Turun terveyskeskuksen lääkäri Pekka Kirstilä.
Kaikille riittää rokotteita
THL:n rokottamosta vakuutetaan, että rokotetta riittää kaikille. Rokottamo on saanut postitettua ensimmäiset rokotteet maakuntien sairaala-apteekkeihin ja lääkekeskuksiin. Näistä rokotteet jaetaan kuntien terveyskeskuksiin.
Oulussa, kuten useassa muussakin kunnassa rokotukset aloitetaan marraskuun alussa. Kuopiossa odoteltiin rokotepakettia vielä aamulla.
- Jos rokotteet tulevat, niin rokottaminen aloitetaan ensi viikolla äitiys- ja lastenneuvoloista. Samassa lähetyksessä on myös rokotteet henkilökunnalle, kertoo lääkärivastaanoton apulaisosastonhoitaja Raija Miettinen.
Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy kehottaa jäseniään ottamaan rokotteen. Tehystä muistutetaan, että henkilökunnan rokottaminen on myös työsuojelukysymys.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.
Räsänen: Aseiden säilyttämisen sääntöjä voisi tiukentaa
Sisäministeriön työryhmä pohtii tiukennuksia aselakiin. Räsäsen mukaan muutokset aselakiin tulevat voimaan tämän vaalikauden aikana.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.