Sikainfluenssarokotuksissa ja sairaaloissa rauhallinen tiistai
Tampereen kaupungin terveysasemilla ja neuvoloissa alkuviikon sikainfluenssarokotukset ovat sujuneet ongelmitta ja ilman suurempia jonoja. Myös sairaaloissa oli tiistaiaamuna rauhallisempaa kuin maanantaina.
Terveysasemilla rokotetaan edelleen sairautensa vuoksi riskiryhmään kuuluvia alle 65-vuotiaita. Erityisesti alle 65-vuotaiden tablettihoitoisten diabeetikoiden toivotaan nyt tulevan rokotukseen.
Tampere saa edelleen niukasti rokotteita. Lapset ja nuoret ovat edelleen rokotusjärjestyksessä etusijalla.
Terveiden 6-35 kuukauden ikäisten pikkulasten seuraava rokotuspäivä on tällä viikolla torstaina. Rokotuksiin keskittyvät 13 neuvolaa ovat silloin avoinna kello 8-17.
Neuvoloiden erityiset rokotuspäivät jatkuvat ensi viikolla, ja silloin rokotuksiin kutsutaan myös muut terveet alle 7-vuotiaat. Jos rokotteita riittää, ensi viikon loppupuolella saatetaan rokotukset käynnistää myös kouluissa. Ensimmäisinä rokotetaan alaluokkien oppilaat.
Tampereen kaupungin terveysasemien lääkärit ja hoitajat keskittyvät nyt etupäässä kiireellistä hoitoa tarvitsevien potilaiden vastaanottoon. Kiireettömiä vastaanottoaikoja esimerkiksi ajokortin uusimista varten ei toistaiseksi anneta.
Sairaalahoidossa 53
Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä varmistui maanantaina 28 uutta sikainfluenssatartuntaa. Tartunnoista yksi todettiin Valkeakosken aluesairaalassa, muut Taysissa.
Influenssan vuoksi sairaalahoidossa oli tiistaiaamuna 53 potilasta, joista viisi tehohoidossa. Vuodeosastohoitoa vaativien influenssapotilaiden määrä on hieman laskenut, samoin poliklinikoilla käyneiden määrä.
Taysin infektiolääkäri Jukka Lumio uskoo, että sikainfluenssassa on tällä hetkellä menossa rauhallisempi hetki. Hän kuitenkin uskoo epidemian kiihtyvän kahden seuraavan viikon aikana.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.