Kainuu |

Sikainfluenssarokotusten ikärajat poistuvat

Sikainfluenssarokotusten ikärajat poistuvat ensi viikolla Kainuussa ja kaikki halukkaat saavat rokotteen. Ikärajoista luovutaan suunniteltua aiemmin, koska rokotuspisteissä on ollut viime viikkoina hiljaista.

Mikäli toimipisteet ruuhkautuvat, palataan rokotuksia jaksottamaan ikäryhmittäin, kertoo terveysjohtaja Mauno Saari.

Kainuuseen on saatu viikoittain 4000-5000 rokotusannosta, mutta nyt toimituksessa on kahden viikon väli. Saaren mukaan rokotteet eivät tule loppumaan kesken, mikäli rokotustahti pysyy viime viikkojen kaltaisena.

Maakunta -kuntayhtymässä on varauduttu jatkamaan rokotuksia helmikuun 2010 loppuun saakka. Tällä viikkolla rokotusvuorossa ovat 35-42 -vuotiaat kainuulaiset.

Yksityiset työterveyshuollot rokottavat sikainfluenssaa vastaan ne työntekijät, joiden työnantaja korvaa rokotuksen. Työterveyshuoltojen asiakkaat voivat myös hakeutua yleisiin rokotuspisteisiin. Ajanvarausta ei tarvita missään muualla kuin opiskelijaterveydenhuollossa. Opiskelijaterveydenhuolto VITALin puhelinaika on päivittäin kello 11.30 – 12.15.

Rokotuksen ottamista suositellaan kaikille kainuulaisille. Rokotusta suositellaan erityisesti raskaana oleville rokottamattomille samoin kuin pienille lapsille 6 kuukauden iästä alkaen.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä