Sikainfluenssatiedottaminen puutteellista
Sikainfluenssan riskiryhmään kuuluvat nuoret ovat tottuneet käyttämään internetiä tiedon hankintaan. Sairaanhoitopiirien sikaninfluenssatiedottamista on kuitenkin arvosteltu juuri internettiedottamisen puutteellisuudesta.
Keski-Suomessa sikainfluenssa on levinnyt muuta maata hitaammin. Maakunnassa ei olla vielä lähelläkään epidemiatilannetta, toisin kuin esimerkiksi naapurimaakunnassa Pirkanmaalla. Päivittäin Keski-Suomessa todentuu viitisen uutta sairastumista ja tapauksia on Jämsää lukuun ottamatta kaikista kunnista. Eniten sikainfluenssaa podetaan Jyväskylässä.
Sairaanhoitopiirejä on arvosteltu tiedottamisesta ja etenkin riittämättömästä netin käytöstä. Keski-Suomen keskussairaalan infektiolääkäri Maija Rummukainen myöntää, että internetin käytössä olisi parantamisen varaa:
- Me emme osaa käyttää nettiä riittävästi hyväksi. Keski-Suomessa sikainfluenssaan sairastuneista kolme on yli 50-vuotiasta. Nuoret kuuluvat siihen riskiryhmään ja heillä kaikilla on varmasti netti ja he käyttävät sitä hyväkseen, mutta me emme osaa varmaan sitä riittävästi hyödyntää.
Paljon epätietoisuutta
Sikainfluenssan riskiryhmistä ja rokotusajoista on paljon epätietoisuutta ja terveydenhoitajille soitetaan paljon ja kysellään selvennystä asioihin. Rummukainen sanoo, että sikainfluenssa-asia on hyvin monimutkainen ja se tekee niin tiedon kuin rokotustenkin jakamisesta hankalaa:
- Ihmisten on hyvin vaikea tunnistaa, kuuluvatko he riskiryhmään vai eiväkö ja se ruuhkauttaa terveydenhoitajien puhelimet. Jokainen haluaa itsestään tai lapsestaan tietää, että kuuluuko riskiryhmään. On ehkä liian monimutkaista, kun eri ikäisiä rokotetaan siellä ja täällä. Rokotukset on hyvin haasteellista järjestää ja vielä niin, että oikeat ihmiset saisivat ne rokotukset.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Jättiputkea torjutaan taas
Vieraslajien torjuntatyöt on aloitettu jättiputkesta. Keski-Suomesta on havaittu tähän mennessä 340 vieraskasvien esiintymää. Näistä yli 200 on jättiputkea.
Parkour: Hyppimisen lyhyt oppimäärä
Parkour on liikuntaa ja luovaa ilmaisua, jossa liike syntyy vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Parkouraajia näkee kaduilla, kulttuuriareenoilla, elokuvissa ja musiikkivideoissa.
Javanaisen jatkolle niukka tuki
Äänekosken kaupunginjohtaja Hannu Javanainen jatkaa tehtävässään. Päätös syntyi kaupunginhallituksessa tiukan äänestyksen jälkeen äänin 7-6.
Viherhankkeet viivästyvät Jyväskylässä
Heikko taloustilanne saattaa lykätä useita viher- ja virkistysalueiden kehittämishankkeita Jyväskylässä. Esimerkiksi Tuomiojärven ja Palokkajärven rantareittien toteutuminen seuraavan kymmenen vuoden aikana on epätodennäköistä.
Puolet roska-astioista paikoillaan
Lähes puolet Jätepörssin poistamista mainosroska-astioista on saatu korvattua Jyväskylässä. Ensimmäiset roska-astiat on asennettu vilkasliikenteiseen paikallisliikennekeskukseen ja Rantaraitille.
Toukotöihin ryhdytään naapurin ja maan mukaan
Kevään toukotyöt ovat alkaneet Keski-Suomessa noin viikon tavanomaista myöhemmin. Kylvöjä ovat hidastaneet viime viikkojen sateet, mutta lähipäiviksi ennustettu poutajakso todennäköisesti vauhdittaa töitä.
Sananen - Mummot tuotteiksi
Mummoissa on viisaus ja kauneus. Mutta me emme näe niitä. Siksi mummot täytyy tuotteistaa.
Kahdelle lehmukselle lähtöpassit
Jyväskylän keskustaan Hannikaisenkadulle on ilmestynyt puiden mentävä aukko. Matkakeskuksen ja vanhan rautatieaseman välimaastosta on kaadettu kaksi isoa, jo parhaat päivänsä nähnyttä lehmusta.
Pieneläinpäivystyksen järjestäminen mutkistui
Jyväskylän seudun pieneläinpäivystyksen järjestäminen kangertelee, koska hankintapäätökseen on tehty oikaisuvaatimus.
Järvivedet tavanomaisissa lämpötiloissa
Pintavesien lämpötila on Keski-Suomen järvissä kohonnut jo toiselle kymmenelle.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.