Kainuu |

Sikainfluessarokotteet hupenevat tilapäisesti

Sikainfluenssarokotuksiin saattaa tulla lähipäivinä katkos osassa Kainuun terveysasemia. Katkos tulee, jos uusia rokote-eriä ei ehditä saada rokotetoimittajilta.

Apteekkari Harri Kanerva saa sikainfluenssarokotteen.
Kuva: YLE / Timo Selänne

Pääosassa Kainuun terveysasemia rokotteita on yhä tarjolla. Rokotteet eivät ole vielä loppuneet kesken miltään rokotuspaikalta, korostaa Kainuun terveysjohtaja Mauno Saari.

Kainuuseen toimitetuista rokote-eristä suurin osa on nyt kuitenkin käytetty. Tämä tarkoittaa sitä, että sairautensa vuoksi riskiryhmiin kuuluvien 6kk-64 -vuotiaiden sikainfluenssarokotuksia hoidetaan tiistaina siinä määrin, kun se on mahdollista.

- Uuden rokote-erän saapumisesta ei vielä tiistaina aamupäivällä ole tietoa, mutta oletan, että rokotteet saapuvat vielä tällä viikolla, sanoo Saari.

Pulaa rokotteista voi olla Kajaanin keskusneuvolassa ja Paltamon terveysasemalla.

- Kajaanissa ihmisten kannattaisi varautua siihen, että rokote saattaa päivän kuluessa loppua. Myös Paltamossa rokotteet saattavat loppua ja ihmisten pitäisi varautua siihen. Toivon kuitenkin, että rokotuspaikalle hakeudutaan, sanoo Saari.

Lähteet:
YLE Kainuu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä