Turku |

Sikala- ja broilerikasvattamohanke kuohuttaa Koskella

Farmi Nummelan kaavailema suuri sikala- ja broilerikasvattamohanke herättää suurta vastustusta Koskella. Nummeloiden laajimman suunnitelman mukaan kuntaan syntyisi 56 000 sian sikala ja tilat puolelle miljoonalle broilerille.

Farmi Nummelan sikala
Farmi Nummelan sikalan YVA selvityksestä on torstaina yleisöilta Koski TL:n valtuustosalissa. Kuva: YLE / Petra Ristola

Kirsi ja Marko Nummelan tilalla on tällä hetkellä 3 000 lihasikaa ja 120 000 broileria. Laajennusta on mietitty jo pidemmän aikaa. Laajennushankkeesta on aloitettu ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA).

Maanantai-iltana kokoontunut Kosken kunnanhallitus pitää esitettyä ympäristövaikutusten arviointiohjelmaa lain mukaisena. Lausunnossa edellytetään, että välittömien vaikutusten alueella on asutuksen pohjaveden kaivokartoitus suoritettava kaikin osin.

- Meillä on tälläkin hetkellä Suomen mittapuussa mitaten iso yksikkö, mutta haluamme katsoa tulevaisuuteen. Olemme aina ollut kehittyvä tila, Marko Nummela toteaa.

Syyt laajennushaluihin ovat Nummeloilla selvät.

- Olemme aidosti huolissamme suomalaisen ruoantuotannon tulevaisuudesta. Viime vuonna Suomesta lähti jo 14 miljoonaa kiloa sianlihatuotantoa pois. Tämä johtaa siihen, että jo ehkä ensi vuonna olemme sianlihatuotannossa alituotantotilassa. On pelättävissä, että silloin kilpailijamaamme Saksa, Hollanti ja Tanska rynnistävät markkinoille. Meillä on tarkoitus korvata poistuvaa tuotantoa ja säilyttää Suomessa oma sianlihantuotanto.

MTK:n ennusteen mukaan vuonna 2020 Suomessa on vain 80 prosentin omavaraisuus sianlihantuotannossa.



Hankkeella tiukka vastustus

Alueen viljelijät ovat kauhistuneita Nummeloiden hankkeesta. Vastustajat ovat keränneet nimiä adressiin ja toimittaneet sen kannanottona YVA-menettelyyn. Myös MTK Koski Tl on toimittanut asiasta oman kannanottonsa.

- Nyt puhutaan niin suuresta yksiköstä, että enää ei olla perinteisessä perheviljelmässä vaan teollisessa tuotannossa. Yleensä tällaiset isommat yksiköt ovat useamman tuottajan yhteishankkeita, avaa MTK Kosken puheenjohtaja Martti Mäkitalo viljelijöiden kantaa ja jatkaa.

- Tämä on nyt ennakkotapaus. Mikäli tällainen syntyy, syntyy toinen ehkä kolmas. 25 tämänkaltaista laitosta tuottaa koko Suomen lihantarpeen, eikä silloin ole kyseessä enää maaseudun elinvoimaisuudesta. Myös pienemmät tilat haluavat laajentua.

Mäkitalon mukaan MTK:n maanlaajuisena tavoitteena on säilyttää perheviljelmät. Perheviljelmä käsitteenä kuitenkin elää. Mäkitalo selvittää, että perheviljelmässa viljelijän oman työpanoksen ja taloudellisen panoksen pitäisi olla huomattava.

- Talousriski kasvaa suurissa tuotantolaitoksissa. Jos hanke toteutuu osittain tai kokonaan ja jää siihen kannattamattomana, runsas kymmenen hehtaaria peltikattoa on jo ympäristöllekin riski.

Mäkitalon mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettely on hyvä työkalu, mutta tässä vaiheessa hankkeen selvitys nostaa enemmän kysymyksiä eikä anna vastauksia.

- Vaadimme myös tarkempaa YVA-arviointia. YVA-menettelyssä pitäisi nostaa esille hankkeen talouspuoli.



Vastustus oli odotettua

Farmi Nummela osasi odottaa hankkeensa vastustusta.

- Näin suuri vastustus yllätti. Halusimme kuitenkin olla avoimia ja rehellisiä ja tuoda koko hankkeen julkisuuteen. Kysymyksessä on kuitenkin pitkäkestoinen hanke, joka kestää noin 10-20 vuotta, Kirsi Nummela sanoo.

Vastustajien pelkona ovat muun muassa hajuhaitat ja se, että naapurisikatilat kuolevat laajennuksen myötä. Tähän eivät Nummelat usko.

- Näin ei tule tapahtumaan, että alueen muut tilat kuolevat. Olemme unohtaneet sen, että vuoden 2013 loppuun mennessä yksimahaisten eläinten, eli sikojen ja broilerien, kotieläintuet loppuvat. Tämä tarkoittaa silloin kovaa kilpailua Saksan, Tanskan ja Hollannin markkinoiden kanssa. Yhteisrintamalla meidän täytyy toimia ja pitää oma lihantuotanto Suomessa, sanoo Marko Nummela.

Nummeloiden mukaan laajennus on nostattanut päättömiä huhuja liikkeelle. He kertovatkin hankkeensa faktoja uusilla internetsivuilla www.farminummela.fi.

- Haluamme rehellistä keskustelua hankkeemme ympärille. Meille saa soittaa ja tulla kysymään asioita, lisää Kirsi Nummela.

Nummela: Tilamme on ekologinen ikiliikkuja

Farmi Nummelan laajennuksessa on mukana myös biokaasulaitos, joka hyödyntäisi tilan lantaa. Tarkoituksena on myös käynnistää lannoitetehdas, jossa tehdään lannoitetta.

- Näemme hankkeemme ekologisena ikiliikkujana. Eläinainekseltaan olemme omavaraisia ja oma rehunvalmistus on valmistumassa. Varsinais-Suomessa on viljan ylituotantoa ja voisimme ostaa viljelijöiltä viljan rehutuotannon prosessiimme. Hankkeen kautta pienemmämme hiilijalanjälkeämme, Marko Nummela kertoo.

MTK Kosken mukaan biokaasulaitos ja lannoitetuotanto ovat kannatettavia asioita.

- Olemme tässä vastineessakin edellyttäneet sitä, että nämä toteutetaan jo hankkeen alkuvaiheessa. Ettei käy niin, että ensiksi laajenee tuotanto ja sitten muut osahankkeet jäävät toteuttamatta, MTK Kosken puheenjohtaja Martti Mäkitalo sanoo.

Mäkitalo sanoo, että tehokkuuden maksimointi tilahankkeessa on kaksipiippuinen asia.

- Tehokkuus ei ole pelkästään yksikkökoon kasvua. Jossakin vaiheessa tulee raja vastaan, jossa tuotannon laajentamisella ei saada taloudellista tehokkuutta. Me katsomme, että se on jo nyt tässä vaiheessa ylitetty.

Farmi Nummela työllistää tällä hetkellä Nummelan perheen lisäksi kaksi työntekijää ja kaksi harjoittelijaa. Laajennushanke toisi myös lisää töitä maaseudulle.

- Jos hanke laajimmillaan toteutuu, niin tilalle syntyy 40-50 pysyvää työpaikkaa. Oma eläinlääkäri palkattaisiin silloin tilalle. Työllistävät vaikutukset näkyvät myös teurastamolla, kuljetuksissa ja rakennuspuolella, Nummelat kertovat.

Lähteet:
YLE Turku / Petra Ristola

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Juuri nyt

Kotimaa

Hyvinkään asemies ampui katolta - yksi kuoli, 8 loukkaantui

Hyvinkäällä sattui yöllä ampumistapaus, jossa kuoli yksi ihminen ja haavoittui yhdeksän. Poliisi eristi alueen tutkintaa varten.

Hyvinkäällä on ammuskeltu perjantain ja lauantain vastaisena yönä. Ammuskelussa on kuollut yksi ja loukkaantunut kahdeksan henkilöä. Loukkaantuneista kahden tila on kriittinen, kertoo Keski-Uudenmaan poliisi.

  • Ylimääräinen uutislähetys klo 7.30, TV1. Radiouutiset puolen tunnin välein.

  • Olitko paikalla Hyvinkäällä ampumistapauksen sattuessa? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi.

  • Lähetä kuvasi tai videosi meille numeroon 16149 tai sähköpostilla osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä