Sikatiloilla menee sikamaisen kehnosti - saparona Itä-Suomi
Sikatilojen ahdinko jatkuu. Sianlihan alhainen tuottajahinta on saanut monen tilan lopettamaan. Itä-Suomessa ovat lisäksi kiusana pitkät välimatkat, jotka aiheuttavat logistisia ongelmia.
Kotimainen sianliha alkaa käydä vähiin kauppojen myyntitiskillä. Yhä useammin paketin kyljessä lukee alkuperämaan kohdalla esimerkiksi Saksa tai Tanska. Silti moni haluaisi nimenomaan kotimaista possua.
-Kyllä minä käytän sianlihaa, mitä nyt yhden hengen taloudessa tarvitsen. Mieluiten kotimaista, toteaa ostoskärryjä työntävä Aune Karhu Joensuusta.
Se on ollut viime vuodet jatkamisen kanssa taistelua.
Kotimaisen sianlihan vähyys kielii sikatilojen suurista ongelmista. Maatalousyrittäjät valittavat sianlihan matalaa tuottajahintaa, joka on ajanut monen lopettamaan.
- Se on ollut viime vuodet jatkamisen kanssa taistelua, että kannattaako tätä enää paljon pyörittää. Ei oikein tiedä, mitä muutakaan tässä oikein tekisi, huokaa liperiläinen maatalousyrittäjä Ilkka Luostarinen röhkimisen keskeltä.
Pitkät välimatkat riesana
Sianlihan tuottaminen vaikuttaa olevan Itä-Suomessa erityisen takkuista.
- Itä-Suomi on aika pientä: sikaloita on enää harvassa, välimatkat on pitkiä ja näin eläinten keräilyssä on logistisia ongelmia, kertoo Luostarinen.
Sikatilalliset syyttävät alhaisesta tuottajahinnasta kahden vahvan teurastamon ja kahden kauppaketjun ylivaltaa.
- Onko sitten kaupan valta niin suuri, että ne pystyy määräämään ostohintansa, miettii maatalousyrittäjä Ilkka Luostarinen vakavana heittäessään possuille heinää.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Metsästäjä: Suuret uroskarhut talsivat turvaan Venäjälle
Tuoreimman Metsästäjä-lehden mukaan suurin osa Itä-Suomen uroskarhuista viettää talvensa Venäjän puolella. Isot otsot talsivat Venäjälle jo syyskesällä, joten ne ovat turvassa rajan takana silloin, kun karhujahti esimerkiksi Pohjois-Karjalassa käynnistyy.
Riikinnevan polttolaitoshanke hakee 12 miljoonaa valtiolta
Itäsuomalaiset jäteyhtiöt suunnittelevat täydellä tohinalla yhteistä jätteenpolttolaitosta Leppävirralle. Varsinainen investointipäätös tehdään loppusyksystä. Polttolaitoksen avulla asukkaille luvataan tarjota edullinen ja ympäristöystävällinen jätehuolto.
Kansanedustaja: Operaattorit haluttomia vetämään laajakaistaa syrjäkylille
Tavoitteena on, että lähes kaikki kansalaiset saisivat vuoden 2015 aikana nopean laajakaistan. Vääntö nettiyhteyksistä kuitenkin jatkuu operaattorien kanssa. Osa kilpailutuksista on mennyt penkin alle, koska operaattorit eivät ole tehneet tarjouksia.
Jokipojille lisenssi - joukkueen kokoaminen alkaa
Jokipoikien Mestis-lisenssiin vaaditut lisäselvitykset talouden tilasta on hyväksytty ja seuralle on myönnetty pelilupa ensi kaudelle. Joukkueen kokoaminen alkaa hieman suunniteltua myöhemmin, koossa on vasta puolenkymmentä sopimusta. Jokipoikien hallituksen puheenjohtaja Pentti Matikaisen mukaan pelaajia on vielä saatavilla ja sovitulla pelaajabudjetilla saadaan kilpailukykyinen joukkue.
Murhaoikeudenkäynnissä ennätystiukat turvatoimet Joensuussa
Joensuussa on alkanut oikeudenkäynti, jossa syytetään entistä joensuulaista skiniä muun muassa murhasta. Koko viikon kestävässä oikeudenkäynnissä on syytettyinä yhteensä 12 ihmistä. Mittavilla turvatoimilla pyritään takaamaan oikeudenkäynnin rauhallinen kulku.
Palvelukseen halutaan: isäntäperheitä kokousvieraille
Toukokuun viimeisellä viikolla Joensuuhun saapuu satoja ulkomaisia vieraita. He kokoontuvat kansainväliseen Act Now -konferenssiin, jota isännöi ENO-verkkokoulu. Vieraille etsitään nyt isäntäperheitä, joiden luona vieraat voisivat yöpyä.
Optiikan seuran pääpaikka Saksasta Joensuuhun
Valo-oppiin erikoistunut tiedeseura järjestää konferensseja ja tekee julkaisuja. Joensuun vahvalle fotoniikan opetukselle ja tutkimukselle Euroopan optiikan seuran saaminen kaupunkiin on ilouutinen.
Hasanniemeen kaavaillaan omakotitaloja - vastustus virisi
Pyhäselän rannalla sijaitseva Hasanniemi Joensuussa on suosittua ulkoilualuetta luontoarvojensa ansiosta. Pientalorakentamiseen tähtäävästä osayleiskaavasta on valitettu hallinto-oikeuteen.
Suomen ensimmäinen kaivosalan vesikysymysten professuuri Joensuuhun
Itä-Suomen yliopisto etsii Joensuuhun kivenkovaa kaivosalan osaajaa. Kaivospolitiikan viisivuotisen professuurin haltija keskittyy erityisesti vesikysymyksiin.
Metsäretki voittaa jopa joulun
Yhä useampi suomalaislapsi ei ole koskaan käynyt metsäretkellä, päässyt paistamaan makkaraa nuotiolla, tai erota kuusta männystä. Siksi Pohjois-Karjalassa jo esikoululaisia viedään ohjatusti metsäretkelle, ja palaute on palkitsevaa. Metsäpäivää on kiitetty jopa jouluaattoa mukavammaksi.

Kommentoi aihetta
(2 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Esko
Ilmoita asiattomasta kommentistaNäissä uutisoinneissa voisi joskus laittaa niitä faktoja pöytään, ettei tarvitsisi normaali pulliaisen lähteä etsimään sitä tietoa. Sikatilallinenkin voisi kertoa, kuin paljon teurastamo tai kauppa maksaa sianlihasta ja mitä se ihan oikean rehellisesti tulee maksamaan, tukieurot pois otettuna. Näin tulisi painetta sikatiloilta kaupan portaaseen, koska kuluttajaa ei voisi enää uunottaa 10-0. Oma lukunsa on tähän yhteiskuntaan pesiytyneet "pupu tupuna" sukupolven kasvatit, joiden elämän agenda on tuhota taloudellisesti lihantuotanto. Se onnistuu mainiosti, vaatimalla suurempia karsinoita, puhtaampia tiloja, koko tuotantoportaan byrokratisoimista, korvamerkeistä lähtien jne... Joka vuosi vaan keksitään, miten voitaisiin possun oloja parantaa ja ihmisten oloja pahentaa.
Nassu
Ilmoita asiattomasta kommentistaMiten olis halaiterastettu sika käviskö muslimeille ja jehoville kaupaksi?