Siltatyö vauhdittaa Kopsuontien tuunausta Asikkalassa
Pulkkilanharjun kapean ja huonokuntoisen Käkisalmen sillan peruskorjaus vauhdittaa Kopsuontien loppuosan perusparannusta.
Asikkalan Mustjärven kyläläisten usko Kopsuontien kunnostukseen on vuosien varrella hiipunut. Niin moneen kertaan suunnitelmat ja aikataulut ovat pettäneet. Nyt on hieman toivoa paremmasta, joskin karsitulla budjetilla.
Pulkkilanharjun Käkisalmen sillan liikennöinnin katkaisu lähes kolmeksi kuukaudeksi ensi syksynä ohjaa entistä enemmän liikennettä huonokuntoiselle Kopsuontielle. Tämän vauhdittamana Kopsuontien loppuosan perusparannus tehdään ennen siltaremontin alkua.
Kolmen miljoonan peruskorjausraha on tosin puolittunut puoleentoista miljoonaan. Tällä kunnostusrahalla ei enää suuria tien oikaisuja tehdä. Käytännössä tie kunnostetaan entisellä linjauksellaan.
Asfalttia ei vielä tulevakaan kesä tuo Kopsuontien loppuosalle vaan sitä kyläläiset joutuvat odottamaan loppukesään 2014. Tosin tähänkään aikatauluun ei kylällä juuri uskota. Sen verran on pettymyksiä aikataulujen ja lupausten suhteen koettu.
- Kyllä tässä tuntuu, että näihin suunnitelmiin on uponnut tuhottomasti rahaa, että sillä olisi varmaan muutama kilometriä tullut asfalttia. Katsotaan, mihin taas uudet suunnitelmat johtavat, Mustjärven kyläyhdistyksen varapuheenjohtaja Päivi Riikonen toteaa.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Poliisi: Bussikuskia hakattiin nyrkillä kesken ajon
Päijät-Hämeen poliisi tutkii Lahdessa sattunutta tapausta pahoinpitelynä ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Stadt Bern on Lahden perinnepelakuu
Punaisia pelargonioita istutetaan aina kesäisin Lahden kaupungintalon puistoon. Stadt Bern -lajikkeen punainen väri sointuu kaupungin vaakunan väreihin. Kukka kestää myös hyvin sateita.
Drockila nuorten syrjäytymisestä: Emme voi ummistaa silmiämme
Supersiskot-kampanjan nettitukipalvelulle on riittänyt kysyntää. Jatkossa Supersiskot aikovat tehdä paljon muutakin suomalaisten tyttöjen hyväksi, Drockila uskoo.
Etupenkillä istunut kuoli rajussa törmäyksessä valaisinpylvääseen – kuski puhalsi 2,5 promillea
Kärkölässä Päijät-Hämeessä sattui kuolonkolari lauantain vastaisena yönä.
Lahtelaiskoulussa maisteltiin roskakaloja
Roskakaloille etsitään tilaa ruokapöydästä. Hoitokalastuksen seurauksena syntyy kalasaalista joka päätyy useimmiten rehuksi tai kompostiin. Lahden Kärpäsen koulussa oppilaat pääsivät maistelemaan särkeä ja lahnaa.
Myymäläpäällikkö kavalsi liki 200 kännykkää
Suuren kännykkäkaupan oma myymäläpäällikkö varasti liikkeestä rahaa ja kännyköitä Lahdessa. Selitys oli, että "herran pelossa" muissa liikkeissä on vääristelty hävikkilukemia.
Kolmen ällän ylioppilas soittaa ensimmäisenä mamille
Anniina Ala-Seppälä kirjoitti Lahden Lyseosta tänä keväänä kolme ällää ja muutamat E:t päälle. SM-uimari lähtee elokuussa opiskelemaan Yhdysvaltoihin.
Likaviemärin maineessa ollut Porvoonjoki elpyy
Kalalajien kirjo on kasvanut ja esimerkiksi lohikaloja on aiempaa enemmän. Maatalouden ja yhdyskuntien aiheuttamaa kuormitusta pitäisi silti vähentää.
Luhdalla huono alkuvuosi
Vaatteiden kysyntä Suomessa on vähentynyt huomattavasti. Esimerkiksi L-Fashion Groupilla on ollut vaikea alkuvuosi, eikä voimakkaaseen vaatemyynnin kasvuun tänä vuonna uskota.
Heinolan kaupunginhallituksen johtoon toinen voimanainen
Viime kuntavaalien ääniharava Raili Hildén syrjäyttää demareista potkut saaneen Hannele Rämön Heinolan kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Maanantaina Heinolan valtuuston on määrä antaa potkut istuvalle kaupunginhallitukselle ja nimetä sen jälkeen uusi hallitus. Hildén on Heinolan työväenyhdistyksen johtokunnan ehdokas hallituksen ykköspaikalle.
