Simo hylkäsi kuntaliitoksen
Simon kunnanvaltuusto hylkäsi esityksen alueen kuntien liittämisestä yhteen. Kunnanvaltuusto päätti asiasta ilman äänestystä.
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Lauri Niskala (kesk.) nuiji kielteisen päätöksen pöytään, kun esitys kuntaliitoksen hyväksymisestä oli jäänyt kannatuksetta.
Valtuutetut eivät innostuneet sanan säilän heilutukseen, ryhmäpuheenvuorojen lisäksi käytettiin vain muutama puheenvuoro.
Niin suurimman valtuustoryhmän keskustan puheenvuoron käyttänyt Lauri Vakkala, Vasemmistoliiton Eero Halttu, kokoomuksen Ilkka Aalto kuin sdp:n Markku Tervonen ja oman ryhmänsä muodostava Minna Simoska olivat samoilla linjoilla.
Fennovoima ja Oulunkaari
Kaikki nostivat esiin harmin, että Timo A. Säkkisen kuntajakoesitykseen ei ollut otettu mukaan alueen megahankkeita, erityisesti Simon kannalta niistä merkittävintä, mahdollista Fennovoiman ydinvoimalaa.
Valtuusto haluaa myös nähdä Oulunkaaren terveysyhteistyön tuomat hyödyt.
Epäluottamusta kuntajakoesitykseen simolaiset kokivat, kun kuntakierroksella oli esitetty väite, että ydinvoimalan rakentaminen aiheuttaisi kunnalle lähinnä menoja. Kunnanhallituksen tilaaman tutkimuksen mukaan tosiasiassa tilanne on päinvastainen.
- Simo ja Keminmaa ovat omat rankat saneerauksensa tehneet, mutta Kemi ei ole tehnyt itseään haluttavammaksi kumppaniksi. Eihän avioliittokaan toimi, jos vain toinen on haluttava, sanaili Sauli Martimo (kesk.).
Torniokaan ei puhtain paperein yhteistyövalmiuksistaan ja pienten huomioimisesta selvinnyt simolaisten silmissä.
Kielteisestä päätöksestä huolimatta Simon valtuusto korosti halukkuttaan kuntayhteistyöhön.
- Simo on niin pieni kunta, että on luonnollista tehdä yhteistyötä, muistutti tauolla kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi kokouksen alussa valittu Lauri NIskala, joka oli kuntajakoselvityksen valmistuksen aikaan kunnanhallituksen puheenjohtaja.
Valtuustossa ainoastaan Seppo Lämsä (vas.) esitti kuntajakoselvityksen hyväksymistä. Esitys jäi kannatuksetta ja valtuusto kaatoi kuntaliitoksen äänestyksettä.
Tuoreimmat aiheesta: Perämeri
Ylitornio jätti Länsi-Pohjan musiikkiopiston
Ylitornion kunta jää pois Länsi-Pohjan musiikkiopistosta. Kunta on irtisanonut tänä keväänä yhteistyösopimuksen Länsi-Pohjan musiikkiopiston kanssa.
Lapin golfkausi käynnistyy Kemissä
Golfkausi käynnistyy Kemissä sunnuntaina. Kemin Golf Klubista kerrotaan, että kenttä on selvinnyt talvesta kohtuullisen hyvin, joten Kemissä väylät voidaan ottaa käyttöön ensimmäisenä Lapissa.
Meri-Lappiin murunen urheiluseurojen tukipotista
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 2 000 euroa seuratoiminnan kehittämistukea Meri-Lapin alueelle. Koko Lappiin tukea myönnettiin 29 000 ja koko maahan runsaat 1,1 miljoonaa euroa.
Nanso Group irtisanoo Torniosta seitsemän
Nanso Group irtisanoo Tornion sukkatehtaalta seitsemän henkilöä. Yt-neuvottelut päättyivät keskiviikkona.
Vanhoillislestadiolaiset puolustavat rippisalaisuuttaan
SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen ei pidä rippisalaisuuden murtamista tarpeellisena. Hän myönsi torstaina Ylen A-talk-ohjelmassa, että virheitä on tehty ja muistutti että rippi-isän on kannettava vastuunsa mahdollisissa rikosasioissa, kuten hyväksikäyttötapauksissa.
Suomessa opitaan paremmin kuin Ruotsissa
Ruotsin puolella eron arvellaan johtuvan siitä, että Suomessa koulutusta arvostetaan enemmän kuin Ruotsissa ja koulutus on Suomessa vaativampaa kuin Ruotsissa.
Kemi: Yhdyskuntajätevesien typenpoisto on tehotonta mutta kallista
Kemin mukaan Itämeren tila paranisi, jos jätevesien puhdistuksen tehostamisessa satsattaisiin maatalouden ja Suomen naapurivaltioiden päästöjen vähentämiseen.
Koululaiset vähentäneet mopojen virittelyä.
Poliisin mukaan nuoriso voidaan päästää kesälomille turvallisin mielin, jos mopot pysyvät jatkossakin yhtä hyvässä kunnossa kuin alkuviikon valvontaiskussa.
Outokummun Inoxum-kauppa komission syyniin
EU:n komission mukaan kahden suuren teräksentuottajan yrityskauppa voi aiheuttaa vakavia kilpailuongelmia. Komissio tutkii asiaa syksyyn saakka.
Talven kiusaamat puistot pukeutuvat pian kesään
Kova talvi runnoi kaupunkien nurmikoita ja rääkkäsi pensaita. Talvituhoista huolimatta puistot kaunistautuvat Meri-Lapissakin näinä päivinä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.