Perämeri |

Simon vanha pappila ei kiinnostanut

Lisäaikakaan ei tuonut Simon kuntaan yhtään ostotarjousta vanhasta pappilasta. Ostajaehdokkaita kiinnostivat vain Viantien koulu ja muutama metsätontti.

Simon vanhan pappilan päärakennus.
Vanhasta pappilarakennuksesta ei jätetty kuntaan yhtään ostotarjousta.

Simossa myynnissä olevien kiinteistöjen myynti jätettiin pöydälle kunnanhallituksessa torstaina. Kunnanjohtaja Esko Tavia kertoo, että kunta on saanut tarjoukset muutamista metsätonteista sekä Viantiejoen koulusta.

Sen sijaan vanhasta pappilasta kunnalle ei tullut ostotarjousta, vaikka kaikkien myynnissä olevien kiinteistöjen myyntiaikaa jatkettiinkin. Tavian mukaan kunta teettää vanhan pappilan peruskorjauksen loppuun, jonka jälkeen esille voi tulla muun muassa tilojen edelleen vuokraaminen.

- Tarkoituksena on, että kiinteistöjen myynnit jatkovalmistellaan Simon kunnanhallituksen seuraavaan kokoukseen, sanoo Tavia.

Kunnan mukaan vanhan pappilan myyntiä on hidastanut se, että alue on kaavassa määritelty matkailupalveluille, eikä rakennusta voi ostaa esimerkiksi kesäpaikaksi.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Perämeri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä