- Maailman luominen on mielenkiintoinen ajatus, koska rajaus tarkoittaa keinojen valitsemista. Jos todella laitettaisiin paperille elämä" sellaisena kuin se on, se ei kiinnostaisi kiviäkään. Pitää olla rajausperuste, ja tiivistää. Sikäli runo luo maailman, ja paljastaa uuden näkökulman, että se on aina keinotekoinen maailma, mahdollinen maailma, miten voisi olla.

- Proosan ja lyriikan yksi ero on, että realistista runoutta ei ole olemassakaan, siksi laji viehättää minua niin paljon. On mahdottomuus tässä genressä olla realisti: vaikka olisi kyseessä Siperian matka niin se ei runossa toimi an sich, sanoo Vuola.

- Haparointi kohti muita ihmisiä ja tavoitteita on kielen kyllästämä ja läpitunkema. Tavoittelemme toisiamme kielen kautta, se on varteenotettavin välineemme. Kieli on silti vain konventio, sopimus, en voi olla varma, että mielikuvamme vaikka kissasta on sama, Vuola pohtii.

- Kielenkäytön ja runouden hienous on se, että jokainen lukija muodostaa vastaanotossa oman runonsa.

Onko runoudella mitään merkitystä yhteiskunnallisesti vai onko runoudella vaikuttamisen aika jo ohi?

- Tämä on niin suorituskeskeinen yhteiskunta, että runolla jos millä täytyy olla paljon merkitystä. Runo pakottaa keskittymiseen syvyyssuunnassa, se harvoin aukeaa yhdellä lukemalla. Nopeuden maailmassa, mikä ei ole ihmiselle luonnollinen tila, on hyvä tukeutua syvyyssuuntaan. Minä saan olla hidas ja tutkia runoa vaikka 50 viikkoa, enkä vain täytä kalenteria arkielämän pikku tavoitteilla, kehottaa Vuola.

- Viihde antaa sitä mitä halutaan, taide harvoin, se on ennemminkin odottamaton asia.