Sinilevät nousevat vanhuuttaan pintaan
Sinilevistä on tehty ainakin Hämeessä tähän mennessä vasta vähän havaintoja. Sinileviä on järvissä alkukeväästä asti, mutta ne kasvavat syvemmällä välttääkseen liian kirkasta valoa. Toisin kuin usein luullaan, helle ei saa sinileviä runsastumaan. Ne vaan pääsevät nousemaan vanhuuttaan pintaan juuri keskikesän heikkotuulisilla säillä.
Sinilevähavaintojen ennakoidaan kuitenkin lisääntyvän nopeasti, kun syvemmissä vesissä kasvaneet levät nousevat vanhuuttaan pintaan.
- Ne pystyvät säätelemään kasvusyvyyttään niin, että ihmiset eivät niitä aluksi huomaa ja sen takia kukaan ei niistä huolestu, sanoo hydrobiologi Petri Horppila Hämeen ELY-keskuksesta.
Yksi levien vanhuuden merkki on juuri se, että ne ovat menettäneet kykynsä säädellä syvyyttä. Horppilan mukaan vanhenevaa levää alkaa kohota heinäkuun alussa pintaan siellä täällä. - Tämä on ihan luonnon oma ilmiö, jota tapahtuu ihan kaikenlaisissa järvissä - hyväkuntoisissa ja karuissakin.
Esimerkiksi Vanajanselällä on jo nähty isoja mattoja sinilevää. Petri Horppila kertoo, että lauttojen sinilevä on kertynyt laajalta alueelta. - Levä kohoaa pintaa suurella järvenselällä ehkä jopa kymmenien neliökilometrien alueella ja sitten tuuli kokoaa levää jonnekin tuulen alapuoliselle rannalle. Nyt pitää ymmärtää se, että se levä joka nähdään yhdessä pisteessä siellä rannalla on alunperin kasvanut suurissa vesimassoissa hajallaan.
Helle ei röyhäytä leviä kasvuun
Sinilevien kehitys kulkee usein niin, että ne alkavat keskikesällä tulla vanhoiksi eli samaan aikaan kun lämpimät ja tyynet tai heikkotuuliset säät vallitsevat Suomessa. Tällaisena heikkotuulisena päivänä leviä alkaa kohota pintaan, josta tehdään usein väärä johtopäätös, huomauttaa Petri Horppila. - Helle ei saa sinileviä runsastumaan vaan en vaan pääsevät tyynellä säällä kohoamaan pintaan. Jos tuulee, ne sekoittuvat vesiin eikä niitä silloin nähdä.
Sinilevät voivat tuottaa maksa- tai hermomyrkkyjä, mutta suurista levälautoista ei voi päällisin puolin päätellä onko niissä myrkkyjä. - Selvittäminen vaati kalliita testejä ja siksi kannattaa suhtautua niihin kuin myrkkyä siellä olisi. Eli ei kannata mennä sellaiseen paikkaan uimaan tai ottaa siitä löylyvettä, ohjeistaa hydrobiologi Petri Horppila.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Naivismin tähdet tuikkivat Iittalan kesässä
Galaxin suurin naivistisen taiteen näyttely esittelee Iittalassa 45 alan huipputekijää. 25-vuotisjuhlakatselmus palauttaa myös jykevän Hannu Riikosen Heinäsen pariskunnan muotokuvan lähtöpisteeseen. Aira ja Kalevi Heinänen käynnistivät Iittalan naivistit vuonna 1988. Neljännesvuosisadassa naivismi on voittanut satojentuhansien katsojien sydämet.
Talvivaara-journalisti Juha Kauppinen kaivaa uusia uutisvoittoja
Palkittu toimittaja Juha Kauppinen on ehdolla Tutkivan journalismin yhdistyksen Lumilapio-palkinnon saajaksi jo toista kertaa. Kaivosyhtiö Talvivaaran väsymätön kriitikko haluaa kuitenkin jo kirjoittaa muistakin aiheista ja on siksi tehnyt rohkean ratkaisun.
Jopoille on yhä pimeät markkinat
Jopo-merkkiset polkupyörät ovat yhä varkaiden erityisessä suosiossa. Kesän eteneminen on lisännyt polkupyörävarkauksia eri puolilla Suomea. Varastetuille Jopoille on netissä markkinat, sillä pyörää pidetään muuten hintavana.
Nordean Lopen konttori suljetaan
Nordea sulkee Lopen pankkikonttorinsa loppuvuodesta. Tällä hetkellä Lopella työskentelee konttorinjohtaja ja neljä toimihenkilöä.
Kymmeniä ammatillisen koulutuksen opettajia uhkaa työttömyys
Lähes 50 ammatillisen koulutuksen opettajia uhkaa lähivuosina työttömyys Kanta-Hämeessä. Opetusministeriö leikkaa maakunnan ammatillisesta koulutuksesta 435 aloituspaikkaa vuoteen 2016 mennessä.
Lahden poliisivankilassa sellipalo - vanki sairaalahoitoon
Miehen epäillään sytyttäneen patjan ja vuodevaatteet tuleen tahallaan.
Tilintarkastuslautakunta: Innoparkin tilinpidossa ei moitittavaa
Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunnan eli Tilan päätöksen mukaan Teknologiakeskus Innoparkin tilintarkastajat ovat toimineet oikein. Päätöksessä todetaan myös, että tilinpäätökset on tehty oikein ja niistä on saatu oikea kuva yhtiöstä.
Perussuomalaiset napsivat demareihin pettyneitä riveihinsä
Perussuomalaiset arvioivat, että muista puolueista on heidän riveihinsä siirtynyt vuoden sisään 50-60 paikallispoliitikkoa, joista noin 40 sosiaalidemokraateista. Nykyisissä valtuustoissa on tapahtunut 12 loikkausta, joista seitsemän on demarileireistä. Tuorein tapaus on Riihimäeltä.
Rudolf Koivun kuvissa avautuu mielikuvituksen kauhu ja kauneus
Kuvittaja Rudolf Koivun maailma avautuu Hämeenlinnan taidemuseon suurnäyttelyssä. Lumoavat kuvat ovat vanhemmalle sukupolvelle muistoja lapsuudesta, nykylapsille taas kurkistus kuvakulttuurin aikaan ennen televisiota ja elokuvia.
Urheiluruudun kiertue pysähtyy Hämeenlinnan torille
Ylen Urheiluruutu kerää torille paikalliset huippu-urheilijat sekä Ylen tutut urheilutoimittajat lauantaina. Kristiina Kekäläinen ja Laura Arffman odottavat Hämeenlinnan torille paljon yleisöä ja hyvää tunnelmaa. Torilla voi kokeilla vaikkapa selostuskaraokea.
