Sinitaivas villitsee tanssilavat
Sinitaivas on tällä hetkellä yksi Suomen työllistetyimmistä bändeistä. Bändi kiertää pääosin eteläistä Suomea noin 180 keikan vuositahtia.
Sinitaivaan nousu tanssitaivaalle on ollut nopea. Tanssikansan mielestä Sinitaivas alkaa suosiossa jo mennä pitkää uraa tehneen Finlandersin ohitse. Bändin vahvuuksiin kuuluu monipuolisuus, tanssillisuuteen ja sen genreen perehtyminen tietoisesti.
Yhtye syntyi, kun rumpali Juha-Matti Ahola mietti armeijan jälkeen jatkoa elämälleen. Hän soitti mm. Nalle Lehtosen, Petri Hannosen ja Jukka Lehtimäen kanssa Rainer Frimanin taustalla. Nalle heitti idean, että bändin tulisi kokeilla onneaan Vuoden Viihdyttäjä –kilpailussa. Idea hyväksyttiin, Juha-Matti ryhtyi laulavaksi rumpaliksi, bändiin saatiin lisämiehitykseksi Timo Salmi ja Tapani Salonen. Bändi sai nimekseen Sinitaivas, meni kilpailuun, tuli, näki ja voitti.
Keikkailu on kovaa työtä
Kova keikkatahti ei juuri jätä vapaa-aikaa.
- Ei sitä käytännössä ole ollenkaan. Parhaimmassa tapauksessa keikkaputken jälkeen saattaa olla neljä päivää, jolloin ei ole keikkaa, joista ehkä kolmantena voi jo yrittää palata normaaliin päivärytmiin. Eivätkä keikattomat päivätkään ole täysin työstä vapaita. Silloin tehdään uusia sovituksia ja treenataan biisejä kukin tahoillamme, kertoo rumpali Juha-Matti Ahola.
Sinitaivas kulkee joko omalla keikkabussilla tai omilla autoilla.
- Lähikeikat hoidan omalla autolla, mutta pitemmät keikkamatkat ja –putket menen linja-auton kyydissä, sanoo Juha-Matti.
Linja-autossa räplätään kännyköitä, pelataan pleikkaria, pidetään stemmatreenejä ja levätään. Kuskina toimii yleensä Jukka, mutta myös Timon voi bongata ratin takaa.
Ihmissuhteista ja tulevaisuudesta
Mutta näkevätkö jäsenet toisiaan keikkojen ulkopuolella?
- Ei oikeastaan. Jokainen voi kuvitella, kun ensin viettää kolme päivää muiden kanssa samassa bussissa, vaikka jokaisella ne omat loossit onkin, istuu ja syö samassa pöydässä ja vetää keikan samojen naamojen kanssa, niin ei sitä tule enää keikkojen ulkopuolella nähtyä, Juha-Matti valaisee.
Muusikon elämällä on myös kääntöpuolensa. Sinitaivaan ollessa vielä nuori bändi, sen täytyy tehdä enemmän töitä nimen ja elannon saamiseksi. Ihmissuhteet kärsivät, kun ei keikoiltaan ehdi tavata kavereita.
- Minullakaan ei käytännössä ole enää vanhoja ”normielämän” kavereita, heille ei vain yksinkertaisesti ole aikaa. Kaveripiiri koostuu nykyään lähinnä musiikkipuolen kavereista, ja perhettä ei voi edes kuvitella perustavansa tähän rakoon, kertoi Juha-Matti.
Tulevaisuudelta bändi odottaa jatkuvuutta, tasaisuutta ja pitkäikäisyyttä.
Tuoreimmat aiheesta: New Articles
Ollila: Steve Jobs rakensi taitavasti itsestään myytin
Nokian entinen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja ryhtyi öljy-yhtiö Shellin hallituksen puheenjohtajaksi, koska energia-ala on tulevaisuudessa teknologiaan keskittyvää liiketoimintaa.
Satojen opinto-oikeus katkolla
Lähes 600 opiskelijaa joutuu anomaan lisää aikaa opintoihinsa Jyväskylän yliopistossa. Perustutkinto pitäisi suorittaa seitsemässä vuodessa.
Sähkökatkot on korjattu
Torstain ukkosmyräkän aiheuttamat sähköviat on korjattu. Keski-Suomessa oli sähköttä enimmillään yli tuhat taloutta.
Keskustele: Mikä Suomessa on muuttunut nousukauden jälkeen?
Onko suomalaisista tullut kateellisia vai kohtuullisia? Mitä haluat kysyä Jorma Ollilalta?
TS: Paananen piirijohtajien suosikki SDP:n puoluesihteeriksi
SDP:n puoluesihteerin paikasta kilpailee kahdeksan ehdokasta. Perinteen mukaan puolueen puheenjohtaja ilmoittaa jossain vaiheessa kenet hän haluaa työparikseen.
Keskustele: Humppaa henkesi kaupalla, pitäisikö Euroviisuja boikotoida?
Euroviisuhuuman ylle on tänä keväänä laskautunut synkkä varjo. Kisat järjestetään Bakussa, Azerbaidzhanin pääkaupungissa. Voiko Euroviisut mielestäsi erottaa politiikasta?
Suomessa jo kaksi Newcastlen tautitapausta
Karkkilan tartunta paljastui, kun Espoossa sairastuneen linnun kontaktitiloja selvitettiin. Tartunnan epäillään tulleen ulkomailta tuoduissa linnuissa.
Keskustele: Olisitko halunnut imettää pidempään?
Sosioekonomiset erot näkyvät yhä selvemmin vauvojen ruokinnassa. Saitko perheeltäsi tukea imetykseen? Millaiset asiat vaikuttivat päätökseesi siirtyä pulloruokintaan?
Keskustele: Mistä maahanmuuttoasenteiden lieventyminen kertoo?
EVAn tänään julkaiseman raportin mukaan suomalaisten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttumassa taas suopeammaksi. Oletko huomannut tämän omassa elinpiirissäsi?
Viittomakielinen Teatteri Totti saa kannatusyhdistyksen
Kuurojen Liiton hallitus päätti viikko sitten kokouksessaan, että teatterille perustetaan kannatusyhdistys. Kannatusyhdistys vie samalla teatterin askelen lähemmäs itsenäisyyttä. Maamme ainoa viittomakielinen ammattilaisteatteri toimii nykyään Kuurojen Liiton alla.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.