Sinunkin eläkesäästöjäsi saattaa päätyä ydinaseyhtiöihin
Tuoreen asevientiraportin mukaan ainakin yksi suomalainen eläkeyhtiö sijoittaa eläkevaroja rahastoihin, jotka puolestaan sijoittavat ydinaseita valmistavien yritysten osakkeisiin.
Rauhan ja turvallisuuden tutkimusverkoston, Safer-Globe Finlandin mukaan ainakin eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eläkerahasto, Kuntien eläkevakuutusyhtiö Keva, ammattiliitto Pro ja Nordea Suomi tekevät suomalaisten varoin suoria ja epäsuoria sijoituksia ydinaseita valmistaviin yhtiöihin.
- Raportoimme tästä ensimmäisen kerran jo kaksi vuotta sitten. Se yllätti, että tilanne ei ole lainkaan muuttunut tässä välillä, tutkimuksen tehnyt tutkija Jarmo Pykälä ihmettelee.
Esimerkiksi Ilmarinen, jonka vastuulla on lähes 900 000:n suomalaisen lakisääteinen eläketurva, on sijoittanut viime vuosina eläkevaroja suoraan kolmeen ydinaseita tuottavaan yritykseen: EADS, BAE Systems ja Finmeccanica
Ydinaseet eivät ole kiellettyjä, joten niihin voi sijoittaa
Esimerkiksi BAE Systems on Euroopan suurin ja maailman toiseksi suurin asevalmistaja. Se tuottaa muun muassa ydinsukellusveneitä.
EADS (European Aeronautic Defence and Space Company) on puolestaan Euroopan toiseksi suurin asevalmistaja, joka vastaa muun muassa Ranskan ydinaseohjelmasta. Sillä on Suomen valtion kanssa yhteinen holding-yhtiö, joka omistaa lähes 27 prosenttia suomalaisesta Patriasta.
Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen puolustautuu sillä, ettei ydinaseita kieltäviä kansainvälisiä sopimuksia ole.
- Kansainväliset sopimukset ovat sen verran epäselviä ja lainsäädäntö on epäselvää, että se antaa yhtiöille lain mukaankin mahdollisuuden toimia ydinasebisneksessä. Sijoittajalle olisikin paljon parempi tilanne se, että kansainväliset sopimukset rajaisivat pelikentän rajat siihen, mikä on sallittua ja mikä ei ole, sanoo Ilmarisen vastuullisen sijoittamisen päällikkö Anna Hyrske.
Suoraa ja epäsuoraa sijoittamista ydinaseisiin
Myös Nordea on sijoittanut muun muassa EADS:iin. Raportin mukaan Nordea on norjalaisessa lehti-ilmoittelussa avoimesti kannustanut sijoittamaan ydinaseteollisuuteen. Norjan valtion sijoitusrahasto on eettisiin periaatteisiin vedoten nostanut mustalle listalle muun muassa BAE:n ja EADS:n, koska nämä ovat osallisina ydinaseidentuotantoon.
Sekä Nordea että Ilmarinen ovat allekirjoittaneet YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet.
Kuntien eläkevakuutus Keva, kirkko ja ammattiliitto Pro sijoittavat ydinaseiden valmistajiin epäsuorasti.
Kirkon sijoitukset ovat pääosin sen eläkerahaston sijoituksia. Kirkon keskusrahastossa ollaan tietoisia eläkerahaston salkun yhteyksistä aseteollisuuteen. Kirkko tukee rahastojen kautta esimerkiksi ydinaseita valmistavaa iltalialaista Finmeccanicaa ja Ranskan ydinaseohjelmasta vastaavaa EADS:ää.
- Ei ole oikein, että eläkerahoja sijoitetaan ydinasetoimialaan. Tavoitteemme on, ettei meidän salkussamme olisi tällaisia sijoituksia ollenkaan. Sen takia teemme jatkuvasti vaikuttamiskeskustelua varainhoitajiemme kanssa ja etsimme koko ajan yhtiöitä, jotka voisivat tarjota meille ratkaisuja, joissa huomioidaan vastuullisuusnäkökulmia, toteaa kirkon vastuullisen sijoittamisen asiantuntija Magdalena Lönnroth.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Tyttö jäi puristuksiin kissanpentuja pelastaessaan
Kymenlaakson pelastuslaitoksen mukaan tyttö jäi jalastaan kiinni hevostallin karsinaan.
Kaksi suomalaista merihädässä Atlantilla
Rajavartiolaitoksen mukaan kaksi Kuubasta Bermudaan matkalla ollutta suomalaismiestä on joutunut merihätään. Yhdysvaltain viranomaiset ovat saaneet yhteyden Atlantilla ajelehtiviin.
Etsintäkuulutettu jäi kiinni - epäillään tapon yrityksestä
Varsinais-Suomen poliisin etsintäkuuluttama, tapon yrityksestä epäilty 36-vuotias mies on otettu kiinni.
Lapsi horjahti jokeen, äiti hyppäsi perään - ajelehtivat virran mukana 500 metriä
Lapsen ja äidin voinnista ei ole tietoa. Kumpikin on sairaalahoidossa.
Suomessa lievemmät raiskaustuomiot kuin Ruotsissa - tilanne muuttumassa
Raiskauslainsäädäntö on tiukentumassa.
Soini vastaa sovinistiväitteisiin
Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin ja SDP:n välillä on käyty värikästä keskustelua viikonlopun aikana. Soinin mielestä hänen kritiikkinsä osui "arkaan kohtaan".
SDP:n varapuheenjohtaja Soinista: "Kun retoriset vaatteet riisuu, jäljelle jää vain sovinisti"
Timo Soini arvosteli demareiden ministerikierrätystä. Eilen perussuomalaisten puheenjohtajalle ärähti SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman, tänään SDP:n varapuheenjohtaja.
Veolian bussinkuljettajat jatkavat protestia maanantaina
Veolian Vantaan varikon kuljettajat ovat olleet poissa bussin ratista melkein viikon. Kuljettajien työnseisaus alkoi tiistaiaamuna.
Presidentti Niinistö laski seppeleen sankarivainajille
Sunnuntaina vietetään kaatuneitten muistopäivää sodissa tai esimerkiksi rauhanturvatehtävissä kuolleiden muistoksi.
RKP:n Henriksson haluaa jatkokaudelle
RKP valitsee uuden puheenjohtajiston puoluekokouksessa Porvoossa kesäkuun alussa.
