Siperiasta tuulee Shakespearea pikana
Hämeenlinnan kesäteatteri irtaantuu musiikkipohjaisesta teatterista ja ryntää legendojen pariin. Vanhat tekijät irrottavat suitsista ja tilalle tulee tamperelainen Teatteri Siperia, jonka mieskolmikko irrottelee ensi kesänä Shakespearen koottujen teosten parissa.
Hämeenlinnan kesäteatteri ja tamperelainen Teatteri Siperia esittävät tulevana kesänä yhteistuotantona 80-luvulla Amerikassa kantaesitetyn Shakespearen kootut teokset. Kesäteatteriversio kantaa nimeä: FC Siperia opettaa: Sakespearen kootut theokset.
Kesäteatteritoimintaa parikymmentä vuotta luotsannut Martti Töttölä siirtää taiteellisen vastuun Teatteri Siperian harteille. Kokeneen tekijän kuppi on tyhjä.
- Luovun taiteellisesta toiminnasta. Olen aina sanonut, että kyllä sen näytelmän tekee, kun sen keksii. 20 vuotta olen tätä tehnyt ja nyt ei enää oikein keksi. Teatteri Siperia alkaa keksiä meille näytelmiä, sanoo Töttölä, joka jatkaa itse edelleen tuottajan roolissa.
Hämeenlinnan kesäteatteri on tehnyt musiikkipitoista ohjelmistoa 1990-luvulta saakka. Uudistumista on pohdittu muutaman vuoden ajan.
- Kesäteatterin kanssa olisi pitänyt kehittää jotain. En enää keksinyt. Tuo genre on loppuun koluttu. Muutenkin kaikki muutkin ovat alkaneet tekemään näitä musiikkijuttuja. Odotan innoissani tulevaa kesää. Luulen, että siitä tulee hulvattoman hauskaa niin näyttelijöille kuin katsojillekin, uskoo Töttölä.
Nuoruutta ja notkeutta
Uudet yhteistyökumppanit saavat varauksettomat kehut.
- He ovat ihan erilailla innoissaan kuin minä. Oli järkevämpää tehdä sellaisen kanssa töitä, jolla on tulevaisuutta. Haaveena on olla tukemassa jotain suurta tulevaa teatteria. Luulen, että Teatteri Siperia on sellainen, sanoo Töttölä.
Tamperelaisella Teatteri Siperialla ja sen näyttelijöillä on hyvä kokemukset vierailuistaan Hämeenlinnassa.
- Ehdotus tuli Hämeenlinnasta. Aika äkkiä oli selvä, että halusimme yhteistyöhön. Kesäteatterilla on pitkä historia. Tämä oli oivallinen mahdollisuus molemmille.
FC Siperia opettaa: Sakespearen kootut theokset on herättänyt paljon puhetta aina ollessaan jonkun teatterin ohjelmistossa. Jo kirjoitusasu kertoo, että kieli on poskessa ja sarkasmi kukoistaa nimeä myöten. Siperia opettaa tekijöitäänkin. Shakespearen kootut teokset on kahden tunnin ja kolmen miesnäyttelijän komediallinen kavalkadi, jossa käydään läpi kaikki mestarin 37 näytelmää.
- Se vaatii aikamoista notkeutta näyttelijältä. Kiviä taskussa meats Monty Python. Hulvatonta hurttia huumoria. Meiltä on varmasti tulossa omanlainen tulkinta, kun siihen sotketaan perinteistä kesäteatteri komiikkaa mukaan, hymähtää Siperian teatteriyhdistyksen puheenjohtaja - näyttelijä Tuukka Huttunen.
FC Siperia opettaa: Sakespearen kootut theokset -näytelmässä ovat mukana Tuukka Huttunen, Mikko Nousiainen ja Teemu Palosaari. Näytelmän ohjaa Miika Muranen. Ensi-ilta on 12. heinäkuuta 2012.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Junaliikenteessä myöhästellään vielä tänään
Riihimäellä tiistaina aamuyöstä sattunut tavarajunan vaunun kaatuminen aiheuttaa vielä keskiviikko myöhästymisiä junaliikenteeseen. Onnettomuuden syytä ei tiedetä vieläkään.
Päärata saataneen kuntoon illalla klo 19 jälkeen
H- ja R-junat liikennöivät toistaiseksi Helsingistä päin vain Hyvinkäälle asti josta ne kääntyvät takaisin. Riihimäelle on Hyvinkäältä bussikuljetus. Pääradan junaliikenne saataneen kuntoon klo 19 jälkeen.
Jälleen nainen ajoi lapsen päälle Janakkalan Tervakoskella
Tuntematon naiskuljettaja on jälleen kolhaissut lasta Janakkalan Tervakoskella. Tekotapa ja paikka ovat samoja kuin aiemminkin. Poliisi kaipaa apua yleisöltä.
Suomen lipulle on mainoslipputankojen seassa varattava paras paikka
Useilla suurilla ketjuliikkeillä liehuvat mainosliput saloissa viikosta toiseen. Virallisina liputuspäivinä pitäisi Suomen lipulle varata tankorivistä arvokkain paikka. Muuten voi tulla nuhtelupuhelu sisäasiainministeriöltä.
Varastetut akut ja dieselit päätyivät Latviaan - liigan toiminta jatkuu yhä
Poliisi on saanut selvitettyä latvialaisliigan ison polttoaine- ja akkuvarkauksien sarjan. Varkaat ovat vangittuina, mutta ammattimaiset dieselvarkaudet jatkuvat yhä.
"Täällä meitä vievät olot ja harhaluulot"
Kanta-hämäläinen kirjailija Sanna Eeva kurkistaa mielenkellareihin tuoreessa romaanissaan Olot. Kirjan keskiössä ovat äidit ja tyttäret.
Kaatunut junanvaunu on siirretty - radan korjaustyöt jatkuvat
Tavarajunan kaatunut vaunu on saatu siirrettyä sivuun. Radan korjaus jatkuu kuitenkin edelleen. Helsingistä pohjoiseen menevät junat joutuvat yhä kiertämään Riihimäen tavaraliikenneratapihan kautta.
Forssan koulut yhdistetään
Pohjois-Forssassa äkillinen suunnitelmien aikaistaminen on aiheuttanut suurta huolta: joukko matkulaisia vanhempia on jo kieltäytynyt laittamasta lapsiaan Kojolle.
Päivän kysymys: Eutanasia - oletko puolesta vai vastaan?
Kalmun lunastuslupa jäi pöydälle
Riihimäen kaupunki ei vielä hae lunastuslupaa Ympäristöministeriöltä Kalmun alueelle aiemmasta uutisoinnista poiketen. Virhe uutisoinnissa johtui Riihimen kaupungin virheellisestä tiedottamisesta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.