Sipilä: Espanja voisi korjata kriisinsä vuodessa veroja nostamalla
Keskustan puheenjohtaja laskee, että jos Espanjan verotustaso olisi yhtä korkea kuin Suomessa, se voisi hoitaa sadan miljardin euron talouskriisin joka vuosi.
Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän mielestä Espanja voisi hoitaa talouskriisinsä veroja nostamalla. Sipilä laskee, että jos Espanjan verotustaso olisi yhtä korkea kuin Suomessa, se voisi hoitaa sadan miljardin euron talouskriisin joka vuosi.
Sitä mukaa kun yhteisvastuullisuus eurokriisin hoitamisessa kasvaa, sitä varmemmin suomalaiset jäävät ikuisesti maksumiehiksi kriiseissä.
Espanjan pankkien tuen tarve on tällä hetkellä noin sata miljardia euroa.
Sipilä sanoo, että suomalaisen veronmaksajan näkökulmasta on vaikea ymmärtää, miksi pitäisi maksaa suoraa pankkitukea toiseen maahan.
- Sitä mukaa kun yhteisvastuullisuus eurokriisin hoitamisessa kasvaa, sitä varmemmin suomalaiset jäävät ikuisesti maksumiehiksi kriiseissä, hän sanoo.
Sipilän mielestä eduskunta pitäisi kutsua asian vuoksi koolle mahdollisimman pian.
Tuoreimmat aiheesta: Politiikka
Urpilainen kävi Schäublen puheilla Saksassa
Suomi hakee jälleen yhteistä EU-linjaa Saksan kanssa niin veronkierron torjumisessa kuin pankkiunionin rakentamisessakin.
"Vähemmän salailua, enemmän tietoa vaihtoehdoista EU-kriisin hoidossa"
Maan johtavat perustuslain ja talouden asiantuntijat löysivät paljon huomautettavaa EU-kriisin hoidosta niin meillä kuin koko Euroopan unionissa keskiviikkona järjestetyssä kuulemisessa. Eduskunnan tarkastusvaliokunta peräsi lisää avoimuutta ja vaihtoehtojen esittämistä. Professorien mukaan perustuslakia on koeteltu pitkin kriisin hoitoa.
Lähes kaikki mepit haluavat jatkaa
Nykyisistä europarlamentaarikoista vain Satu Hassi (vihr.) ja Riikka Pakarinen (kesk.) eivät aio olla käytettävissä vuoden kuluttua pidettävissä eurovaaleissa. Pakarinen harkitsee ehdokkuutta eduskuntavaaleissa.
EU-johtajat vääntävät kättä verokikkailun vähentämiseksi - Katainen uskoo sopuun
Euroopan unionin johtajat ovat kokoontuneet Brysseliin keskustelemaan keinoista, joilla yritetään hillitä veronkiertoa ja veropetoksia. Pääministeri Jyrki Katainen suhtautuu toiveikkaasti sovun löytymiseen.
Juho Eerola ehdottaa läpikulkijoille pikasakkoja
Perussuomalaisten kansanedustajan Juho Eerolan mielestä ökyautojen Gumball-ralli paljasti laajan ongelman Suomessa asioivien ulkomaalaisten sakotuskäytännöissä.
Kiinteistöpalvelut ry ja PAM muistuttavat tilaajavastuusta
Kiinteistöpalvelut ry ja Palvelualojen ammattiliitto PAM tuomitsevat siivousalan yrityksissä ilmenneet ulkomaisen työvoiman väärinkäytökset. Työsuojeluviranomaisten yrityksiin tekemissä tarkastuksissa on löytynyt muun muassa luvattomia ulkomaisia työntekijöitä ja työaikakirjanpidon laiminlyöntejä.
Tutkijat ymmärtävät Tamperetta Bäckman-kiistassa
Mitä on sananvapaus? Tätä on jouduttu pohtimaan Tampereella hieman erikoisesta vinkkelistä.
Tuomioja: Rauhanneuvottelujen ikkuna raollaan Lähi-idässä
Ulkoministeri Erkki Tuomioja on tavannut Israelin ja palestiinalaisten johtoa. Hän vieraili myös Gazan kaistalla, jossa hän vastaanotti kunniatohtorin arvon.
Europarlamentaarikko palasi vanhaan nimeensä
Keskustan europarlamentaarikko Riikka Manner on nyt Pakarinen.
Dosentti Bäckman syyttää Tampereen kaupunkia syrjinnästä
Dosentti Johan Bäckman on tehnyt Pirkanmaan poliisille tutkintapyynnön Tampereen kaupungin toimista. Venäjän uudet arvot -konferenssin pitäminen pääkirjasto Metsossa kiellettiin. Suomi-Venäjä -seura peruutti myös konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
