Sipilä ja Puumala toiselle kierrokselle
Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen ei päässyt puheenjohtajakisan toiselle kierrokselle. Hän sanoi, että yritys jää todennäköisesti viimeiseksi.
Kansanedustajat Juha Sipilä ja Tuomo Puumala etenivät keskustan puheenjohtajakisassa toiselle kierrokselle.
Kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen ja varapuheenjohtaja Timo Kaunisto tippuivat siis kisasta.
Sipilä sai ensimmäisellä kierroksella 961, Puumala 659, Väyrynen 493 ja Kaunisto 26 ääntä.
Väyrynen: Olen pettynyt ja helpottunut
Kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrysen äänimäärä ei riittänyt paikkaan toisella kierroksella. Hän sanoi tulosten julkistuksen jälkeen, että kyseessä oli todennäköises
ti viimeinen yritys päästä puolueen puheenjohtajan paikalle.Olin valmis kantamaan vastuun puolueen tulevaisuudesta lähivuosina. Nyt sen vastuun kantaa joku muu.
Väyrynen kuvaili oloaan sekä pettyneeksi että helpottuneeksi.
- Olin valmis kantamaan vastuun puolueen tulevaisuudesta lähivuosina. Nyt sen vastuun kantaa joku muu, hän sanoi.
Väyrynen ei testamentannut ääniään kummallekaan jäljelle jääneelle ehdokkaalle.
Tuoreimmat aiheesta: Politiikka
Demokraatin päätoimittaja: Liian aikainen ministeriuutisointi toi potkut
Demokraatti-lehden päätoimittajan Juha Peltosen mukaan hänelle ilmoitettiin erottamisen syyksi se, että lehti kertoi SDP:n uusien ministerien nimet viikko sitten hieman ennen kuin puolue tiedotti asiasta.
Perussuomalaisten puoluesihteeri vaihtuu
Kuusi vuotta puoluesihteerinä toimineelle Ossi Sandvikille valitaan seuraaja kesäkuun puoluekokouksessa.
Himanen perustuslakivaliokuntaan ensi perjantaina
Ensi tiistaina kuultavaksi menee Velipekka Nummikoski, joka toimi aikanaan pääministeri Kataisen valtiosihteerinä.
Viitanen käynnistää selvityksen asuinalueiden eriytymisestä
Tuore asuntoministeri pitää merkkejä eriytymiskehityksestä vakavana asiana ja lupaa puuttua siihen voimakkaasti.
Kiuru: En arvosta koulujen ranking-listoja
Tuoreen opetusministerin mielestä lukiovertailut mittaavat vääriä asioita.
Perussuomalainen: Alppilan koulujupakan opettaja haluaa eurovaaliehdokkaaksi
Oppilaan poistamisesta varoituksen saanut erityisopettaja on liittynyt perussuomalaisten jäseneksi.
Oikeusministeriöllä ei ole puoluetukien käytöstä huomautettavaa
Oikeusministeriö on tarkastanut puoluetuen käytön viime eduskuntavaalivuodelta ja sitä edeltäneeltä vuodelta. Ministeriön mukaan valtioneuvoston on kuitenkin tarkennettava tiedotus- ja viestintätuen käyttöohjeita, jotka ovat ministeriön mukaan liian pelkistettyjä.
Tennilä: Vasemmistojohtajien suusta kuuluu pelkkää muminaa
Pitkän linjan vasuri Esko-Juhani Tennilä suomii vasemmistojohtajia kovalla kädellä. - Arkikansa on unohdettu - tärkeintä on miten markkinat jaksavat, Tennilä roimii Aamu-tv:n sohvalla. Yhteys duunareihin on menetetty komppaa SDP:n Arja Alho.
Kansanedustajat erimielisiä rahapelimonopolista
Lasse Männistö (kok.) haluaisi Suomen siirtyvän avoimempiin rahapelimarkkinoihin. Stefan Wallinin (rkp.) mielestä nykyinen järjestelmä on paras mahdollinen. EU-komissio antaa ensi syksyyn mennessä lausunnon Suomen rahapelijärjestelyistä.
Uudet ministerit astuvat ruotuun
SDP päätti viikko sitten vaihtaa kolmen ministeriön johtajan Jyrki Kataisen johtamassa hallituksessa.
