Sipoo matkasi Etelämantereelle
Sipoo hakee vauhtia kunnan kasvutavoitteen toteuttamiseen tutkimusmatkailijan luennoilta. Henkilökunta on tehnyt virtuaalimatkan Etelämantereelle oppiakseen uusia ajattelutapoja tulevien haasteiden edessä.
Sipoon henkilökunnan tämän vuoden virkistystoiminta pitää sisällään myös hyödyllisiä oppeja kunnan kasvutavoitetta ajatellen.
- Lähden viemään porukan tuntemattomalle alueelle Etelämantereelle, missä kukaan ei ole aikaisemmin käynyt, kertoo luennoitsija ja tutkimusmatkailija Patrick Degerman. Luennon tarkoituksena on opettaa, miten toimitaan tilanteessa, jossa kukaan ei ole koskaan ollut, miten saada tiimi toimimaan sellaisessa tilanteessa.
- Sun on pakko keksiä uusia toimintatapoja, ajatustapoja, jotta pääset eteenpäin, Degerman painottaa.
Luennon tavoitteena on herättää tunne siitä, että kaikki on mahdollista. Luennolle kuuntelemaan tullut Sipoon kunnanvaltuuston puheenjohtaja, RKP:n Christel Liljeström löysi Degermanin luennoilta heti kullan arvoisia oppeja, joita aikoo hyödyntää esimerkiksi valtuuston kokouksia valmistellessaan.
Kunnan kasvustrategian päämäärä on vuodessa 2025, mutta työt ovat jo täydessä vauhdissa.
Kunnanjohtaja Markku Luoma kertoo, että tällä hetkellä kunnalla on kaksi suurta tavoitetta: rakentaminen ja palvelutuotannon kehittäminen.
- Näitä on tarkoitus kehittää isoina prosesseina eli ei pitäydytä sinne omaan perinteiseen laatikkoleikkiin vaan tää on yhteinen haaste koko henkilökunnalle, Luoma toteaa.
Henkilökunnan organisaatiouudistusta testataan parhaillaan erilaisilla piloteilla ja kunnan koko palvelutuotannon uudistusta suunnitellaan.
Suurin haaste henkilökunnalle koko prosessissa on oppiminen pois vanhasta toimintamallista, kertoo henkilöstöpäällikkö Anne Iijalainen.
- Meil on enemmän asiakkaita kun aikaisemmin ja heille täytyy suunnilleen samoilla resursseilla tuottaa niitä palveluita eli täytyy miettiä niitä palveluita ihan uudella tavalla, Iijalainen pohtii.
Sipoon tavoitteena on kasvattaa väkilukuaan 35 000 uudella asukkaalla vuoteen 2025 mennessä. Uusille asukkaille kaavoitetaan koko ajan uusia asuinalueita ja tarkoitus on päästä myymään ensimmäisiä tontteja jo parin vuoden kuluttua.
Kunnanjohtaja Markku Luomakin sai itselleen neuvoja luennolta.
- Meidän kasvustrategiahan on todella haasteellinen ja on paljon epäilijöitä, mutta Patricin sanoma on se, että vaikka on näitä epäilijöitä, niin pitää uskoa siihen omaan asiaansa ja minä ainakin uskon tähän meidän omaan kasvujuttuun, Luoma painottaa.
Luoman mukaan Sipoo sijaitsee maantieteellisesti sellaisella alueella, että tontin kysyntä tulee jatkossakin olemaan hyvä. Tonttimyynnillä kunta aikoo rahoittaa infrastruktuurin rakentamisen.
- Tavoite on se, että kulut ja tuotot kuittaavat toisensa siellä 2025, kertoo Luoma.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Metropolia ammattikorkeakoulu aikoo lakkauttaa taiteen koulutusohjelmia
Pääkaupunkiseudulla toimiva Metropolia ammattikorkeakoulu suunnittelee esittävän taiteen ja musiikkipedagogian koulutusohjelmien lakkauttamista. Päätöksen myötä etenkin teatteri-ilmaisun ohjaajien koulutus vähenisi huomattavasti.
Miten tekijät pääsivät huoneisiin? Poliisi selvittää hotellivarkauksien sarjaa Helsingissä
Useiden helsinkiläisten hotellien huoneista on varastettu tavaraa toukokuun alkupuolella. Poliisilla ei toistaiseksi ole varmaa tietoa, miten huoneisiin on päästy sisälle.
Ohitustilanne johti Ahvenkosken kuolonkolariin
Kahden ihmisen hengen vaatíneessa onnettomuudessa oli mukana neljä henkilöautoa ja puoliperävaunullinen rekka. Onnettomuuspaikan läpi pääsee ajamaan yhtä kaistaa pitkin.
Poliisi julkaisi seksuaalirikoksesta epäillyn kuvan Facebookissa – tapauksesta huomautus
Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan mukaan kuvan julkaiseminen tiedotteessa oli perusteltua, jotta epäilty henkilö tavoitettaisiin. Tutkinnanjohtaja ei kuitenkaan ollut valinnut julkaisukanavaksi Facebookia.
Starbucks tulossa Akateemiseen kirjakauppaan?
Yle Radio 1:n Kultakuume-kulttuuriohjelman saamien tietojen mukaan maailman isoin kahvilaketju avaa kahvilan paraatipaikalle Helsingin keskustassa.
Kaksi kuoli onnettomuudessa valtatie 7:llä - liikenne poikki
Rekan ja kahden henkilöauton onnettomuus on vaatinut kahden ihmisen hengen Pyhtäällä. Lisäksi yksi ihminen on vakavasti loukkaantunut. Tie on suljettu liikenteeltä.
"Sadat ihmiset seuraavat suurennuslasin kanssa" – tunnettu näyttelijä järkyttyi Mätäjoen tuhosta
Ahkera kalamies Jasper Pääkkönen odottaa kiinnostuneena, kuinka liuotinvuodon aiheuttaja pitää lupauksensa.
Kuka roskaa Itämerta?
Kaksivuotinen projekti selvittää Itämeren rannoille ajelehtivien roskien alkuperää. Varsinainen jätepommi vasta kytee pinnan alla.
Ely selvittää Mätäjoen vuodon
Uudenmaan Ely-keskus alkaa selvittää Mätäjoen liuotinvuotoa. Ely-keskuksen ja Helsingin seudun ympäristöpalvelujen asiantuntijat tekevät torstaina tarkastuskäynnin vuotokohdalla.
Vaaralan kirkko myydään yrittäjälle
Vantaan Vaaaralan kirkko myydään yrittäjä Seppo Vihiselle perustettavan yrityksen lukuun. Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti asiasta keskiviikkona.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.