Sirkus torjuu syrjäytymistä
Oulun Tähtisirkus on päässyt mukaan tutkivan teatterityön keskuksen valtakunnalliseen Sosiaalinen Sirkus -hankkeeseen. Juuri käynnistyneen hankkeen tavoitteena on vakiinnuttaa sosiaalinen sirkus pysyväksi osaksi sirkusalaa ja kuntien ostamia hyvinvointipalveluita Suomessa.
Sosiaalinen sirkus sopii hyvin lapsille ja nuorille joilla on erityistarpeita oppimisessa, liikkumisessa tai sosiaalisessa kasvussa ja jotka ovat vaarassa syrjäytyä. Sirkuksen monipuolisuus ja kielettömyys antavat mahdollisuuden työskennellä myös sellaisten erityisryhmien kanssa, joille muut taidemuodot eivät ehkä avaudu.
Nyt alkaneessa hankkeessa on mukana Oulun Tähtisirkuksen lisäksi kuusi muuta sirkusta muun muassa Tampereelta, Helsingistä ja Espoosta.
- Meidän sirkuksemme kohderyhmänä tässä hankkeessa ovat maahanmuuttajalapset ja -nuoret. Johdatamme jatkossa kohderyhmäläisiä sirkuksen saloihin viikoittain Terva-Toppilan ja Koskelan kouluilla, Anna-Kaisa Järvi Oulun Tähtisirkuksesta kertoo.
Sosiaalinen sirkus on levinnyt Suomeen
Sosiaalisen sirkuksella on Euroopassa jo pitkä historia. Suomessakin projekteja on käynnistynyt eri puolilla; muun muassa helsinkiläinen Cirko - Uuden Sirkuksen Keskus on ollut käynnistämässä hanketta, jossa kohderyhmänä ovat sosiaalisesti syrjäytyneet nuoret, maahanmuuttajat ja etniset vähemmistöt. Lempääläläinen Lasten ja nuorten keskus Piipoo on puolestaan järjestänyt kehitysvammaisille ja heidän perheilleen perhesirkusta jo muutamana vuonna.
Hankkeessa mukana olevat sirkukset järjestävät sosiaalisen sirkuksen opetusta erityisryhmille Tampereella, Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Oulussa, Lempäälässä ja Orivedellä. Sirkusopetusta järjestetään syksystä 2009 kevään 2011 loppuun saakka, jonka jälkeen hankkeen aikana kerätyt materiaalit ja raportit analysoidaan ja kootaan yhteen sosiaalisen sirkuksen ohjeistukseksi.
Kansainväliset asiantuntijat mukaan toimintaan
Hanke toteuttaa sirkusopetuksen tukena kolme sosiaalisen sirkuksen seminaaria, joihin kutsutaan myös kansainvälisiä asiantuntijoita kertomaan sosiaalisen sirkuksen kehityksestä ulkomailla. Kaksi ensimmäistä seminaaria keskittyy sirkusohjaajien koulutukseen ja verkostoitumiseen ja kolmas esittelee sosiaalista sirkusta ja hankkeen tuloksia kunnille ja hyvinvointipalveluiden tilaajille.
Sosiaalinen Sirkus -hanke on osa Kolmas lähde -hankekokonaisuutta, joka kehittää kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmatta sektoria hyvinvointipalveluiden tarjoajana. Kolmas lähde järjestää hankkeiden toimijoille maksuttomia teemaseminaareja, sekä hyvinvointipalveluiden tuottamiseen keskittyvän 30 opintopisteen laajuisen PD-koulutuksen, joihin Sosiaalinen Sirkus -hankkeen osatoteuttajat voivat lisäksi osallistua.
Sosiaalinen Sirkus on valtakunnallinen Euroopan sosiaalirahaston osittain rahoittama Lapin lääninhallituksen hallinnoima hanke.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Ympäristöministeriö tiukentaa virkavapauksiaan
Ministeriö ei aio jatkossa puoltaa esimerkiksi kaivosyhtiöihin töihin haluavien virkamiesten virkavapauksia. Kansliapäällikkö Hannele Pokan mukaan linjaus tehtiin, koska liikehdintä koettelee kansalaisten luottamusta.
Kannabiskauppa rehottaa Raahessa
Kannabiksen kasvatus on rajussa nousussa Raahen seudulla. Poliisi on tutkinut alkuvuoden aikana lähes yhtä paljon huumausainerikoksia kuin viime vuonna yhteensä.
Varkausvyyhti käräjille - taustalla kymmeniä omaisuusrikoksia
Kaksi miestä on vastaamassa käräjillä syytteisiin useista rikoksista. Miesten kontolla on muun muassa Paavolan kirkkohopeiden varastaminen. Juttukokonaisuutta puidaan Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa useita päiviä.
Kulttuurimatkailu kaipaa lisää näkyvyyttä
Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen ei kiinnosta pohjoispohjalaisia yrittäjiä. Esimerkiksi Kainuussa ja Lapissa ollaan asiassa paljon aktiivisempia.
Oululaislasten lounaat liian suolaisia
Keittiöiden on syytä kiinnittää huomiota lapsille tarjoiltavien ruokien suolapitoisuuksiin. Valtaosassa Oulun kouluja ja päiväkoteja tarjotaan liian suolaisia lounaita.
Porkkanarahat johtivat järkiavioliittoon
Uusi 26 000 asukkaan Raahe aloittaa toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Vihanti ja Raahe lyövät hynttyyt yhteen. Vihanti toivoo liitoksesta leveämpiä hartioita talouden hoitoonsa, Raahe iloitsee juna-asemasta.
Lyhyessä kesässä on kiire kukkia
Kasvien kukkimisessa on oma järjestys, jonka määrittelee esimerkiksi valon, veden tai lämmön määrä. Kylmistä öistä kasvit selviävät pakkasnesteellä tai karvapeitteellä.
Pihakaluston saa harvoin heti kotiin
Kalustemyymälät ovat yhä riippuvaisempia keskusvarastoista. Suosituimpia polyrottinkiryhmiä voi joutua odottamaan jopa viikkoja.
Vihanti ja Raahe sopivat yhdistymisestä
Vaikean taloustilanteen keskellä kamppaileva Vihanti on etsinyt vimmatusti kumppania. Yhdistyminen vaatii vielä valtioneuvoston hyväksynnän.
Bordercollie Iiro ylsi mestaruuteen
Oulun vankilan Marko Heiska ja bordercollieuros Maple Yard Fight It Out, kotoisasti “Iiro”, veivät voiton Hollolassa 21.-23.5.2012 järjestetyissä Rikosseuraamuslaitoksen huumekoirien mestaruuskilpailuissa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.