Savo |

Sisäilmaongelmat haittaavat KYSin toimintaa

Useat Kuopion yliopistollisen sairaalan toiminnot ovat hankaloituneet sisäilmaongelmien takia. Sekä vanhoja että vasta havaittuja sisäilma- ja kosteusongelmia on sairaalassa useilla osastoilla, poliklinikoilla ja toimistotiloissa. KYSissä on jouduttu aloittamaan alkuvuoden aikana nopealla aikataululla neljä remonttia sisäilma- tai kosteusongelmien takia.

 Piikkausta KYS:n päivystyksen tarkkailuosastolla.
Video
Kuopion yliopistollinen sairaala hoitaa remonttien keskellä.

Tällä viikolla sairaalassa jouduttiin sulkemaan kosteusvaurioiden takia tehostetun valvonnan osaston tilat, minkä vuoksi KYSistä on jouduttu lähettämään muutamia potilaita tehohoitoon Helsinkiin, Jyväskylään ja Joensuuhun.

Tehostetun valvonnan osastolla on ollut hajuhaittoja jo pitkään, ja tällä viikolla osaston lattiarakenteesta löytyi kosteutta. Remontti alkoi heti.

Alkuviikosta kliinisen fysiologian ja kliinisen neurofysiologian tiloissa kolmannessa kerroksessa sattui sään lauhtumisen takia putkirikko, minkä vuoksi vettä pääsi valumaan toisen kerroksen vastaaviin tiloihin ja jonkin verran myös kirurgian poliklinikalle ensimmäiseen kerrokseen. Tilojen tyhjennys alkaa perjantaina.

- Tässä oli onni onnettomuudessa, koska vesi ei päässyt tuhoamaan kalliita laitteita, toteaa kliinisten hoitopalvelujen johtaja Markku Härmä Kuopion yliopistollisesta sairaalasta.

Remonttibudjetti paukkuu

Päivystyksen tarkkailuosaston remontti puolestaan venyy suunnitellusta kahdesta viikosta ainakin kuuteen. 25-paikkainen osasto suljettiin viime viikolla, ja sen toimintoja on sijoitettu muun muassa naistentautien ja silmätautien osastoille.

Päivystysosaston sisäilmaongelmat johtuvat myrkyistä, joita muovilattia ja liima aiheuttavat yhdessä kosteuden kanssa. Vastaavanlaisia lattiamateriaaleja on KYSissä paljon.

- Tarkkailuosaston tilanne on ehkä pahin, koska se kuormittaa muita osastoja paljon. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut, sillä kun myrkyt pääsivät huoneilmaan rikkoutuneesta lattialistasta, henkilökunta alkoi oireilla heti, Markku Härmä kertoo.

Aiemmin KYSissä on suljettu katon sädesienen takia äitiyspoliklinikka; sen remontti kestää maaliskuuhun. Kliinisten hoitopalveluiden johtajan Markku Härmän mukaan useat yllättävät remontit tuottavat sairaalalle vaikeuksia löytää toiminnoille väistötiloja.

- Henkilökunta joutuu koville, ja myös potilaita saatetaan joutua ruuhka-aikoina siirtelemään jopa muihin sairaaloihin. Reagoimme kuitenkin ongelmiin nopeasti, ja remontit aloitetaan heti, kun ongelmia havaitaan, Härmä sanoo.

KYSillä on noin 200 000 euron vuosibudjetti yllättäviin remontteihin. Viime vuonna rahaa kului yli 700 000 euroa.

- Veikkaan, ettei miljoona euroa riitä tänä vuonna. Onneksi aloitamme uuden sairaalan rakentamisen keväällä, ja se valmistuu vuoden 2014 lopussa, Härmä huokaisee.

Lähteet:
YLE Savo / Kati Myöhänen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä