Sisäsiitos vaivaa susikantaa
Oululainen tutkimusryhmä on selvittänyt kotimaista susikantaa vuosien 1995-2009 välisenä aikana. Geneettinen monimuotoisuus on laskenut ja sisäsiitos kasvanut.
Tutkimusryhmän selvitys yllättää, sillä susikanta kasvoi voimakkaasti 1990-luvun lopulla aina vuoteen 2006 saakka. Tutkimus osoittaakin, että susikannan geneettinen monimuotoisuus ei riipu kannan koosta, vaan geenivirran määrästä. Tulokset ovat merkittäviä susikannan hoidolle, sillä geneettinen monimuotoisuus ja sukusiitoksen määrä ovat pitkällä aikavälillä tiiviisti kytköksissä kannan geneettiseen hyvinvointiin.
Kotimaista kantaa verrattiin Karjalan susiin
Tutkimus keräsi näytteet lähes 300 sudesta. Verrokkinäytteet otettiin Venäjän Karjalan susikannasta. Oululaistutkimus osoittaa, että kotimaisen susikannan geneettinen vaihtelu on sidoksissa Venäjän susikantaan. Susia on tullut Venäjältä Suomeen vain vähän, koska se ei näy juurikaan näy kotimaisessa susikannassa. Susikannan kasvu vuoteen 2006 asti monipuolisti geenikantaa kuitenkin jonkin verran.
Tätä seurannut kannan romahdus yhdessä vähäisen Venäjän tulomuuton kanssa aiheutti sukusiitosta ja perinnöllisen muuntelun vähenemistä. Tutkimus osoitti myös syntymäreviiriltään uusille alueille muuttavien nuorten susien siirtymämatkojen lyhentyneen kannan romahduksen yhteydessä.
Tutkimus toteutettiin Oulun yliopiston ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen yhteistyönä. RKTL hankki ja Oulun yliopiston biologian laitos analysoi näytteet.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Palo ilmastoinnin konehuoneessa tyhjensi kauppakeskuksen
Lappeenrantalaiseen kauppakeskus Iso-Kristiinaan levisi savua ilmastoinnin mukana konehuoneessa syttyneestä palosta.
Vantaan bussiliikenne palaa lähes normaaliksi tiistaina
Lakossa olleet kuskit palaavat töihin tiistaina ja aloittavat neuvottelut. Myös työnantaja uskoo, että kaikki Veolian liikennöimät linjat saadaan ajettua, jos kuljettajat saapuvat töihin.
Kyliä kannustetaan nyt kehittämään liiketoimintaansa
Moni kylä on hiljentynyt, mutta Pälkäneeseen kuuluvalla Rautajärvellä kyläyhdistys on onnistunut herättämään kyläkeskuksen eloon. Se on yhdistänyt monta toimijaa saman katon alle ja perustanut myös itse yritystoimintaa.
Metsästäjä: Suuret uroskarhut talsivat turvaan Venäjälle
Tuoreimman Metsästäjä-lehden mukaan suurin osa Itä-Suomen uroskarhuista viettää talvensa Venäjän puolella. Isot otsot talsivat Venäjälle jo syyskesällä, joten ne ovat turvassa rajan takana silloin, kun karhujahti esimerkiksi Pohjois-Karjalassa käynnistyy.
Pienkone pyörähti laskeutumistilanteessa ympäri
Asikkalassa sattui maanantaina iltapäivällä pienkoneonnettomuus, kun järveen laskeutumista yrittänyt kone pyörähti ympäri. Koneessa oli kaksi ihmistä.
Poliisi: Gumball-rallilainen kaahasi 209 km/h moottoritiellä
Liikkuvan poliisin mukaan liikenteen seassa hurjalla nopeudella sukkuloineet urheiluautot olivat riski muulle liikenteelle.
Heinolan kaupunginhallitus erotettiin lähes yksimielisesti
Heinolan istuva kaupunginhallitus sai potkut Heinolan kaupunginvaltuustolta murskaäänin 39-4. Uuden kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi nousi odotetusti demarien Raili Hildén.
Vastuullinen kesäduunikampanja haastaa työnantajat
Millaisia kesätyömuistoja sinulla on? Oletko kenties pyyhkinyt pölyjä, järjestellyt lehtiä tai kantanut lankkuja työmaalla? Kesätyökokemus voi riippua paljon myös siitä, miten työnantaja suhtautuu sinuun. Vastuullisen kesäduuni-kampanjan tavoitteena on kehittää työnantajien valmiuksia tarjota nuorille innostava ja opettava kesätyökokemus.
Ihmepuutarha on keidas Helsingin sydämessä
Helsingin päärautatieasemalla liikkuvat saavat nauttia uudesta Ihmepuutarhasta, jossa kasveja sekä materiaaleja on yhdistelty ennakkoluulottomasti. Kävijät saavat sekä mielenrauhaa että uusia ideoita omaan puutarhaansa.
Tulvatyöryhmä: Kittilän tulva jää rauhalliseksi
Kittilässä vahinkorajat ylittävä tulva on epätodennäköinen, varmistaa kunnan tulvatyöryhmä.
