Sitra tahkoaa rahaa yksityistämällä terveydenhuoltoa
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on ryhtynyt vauhdikkaasti yksityistämään maan terveydenhoitoa tukemalla ja rahoittamalla osaa yksityisistä lääkärifirmoista ja hoiva-alan yrityksistä. Sitra on toiminut perustamansa rahaston kautta.
Eduskunnan alainen Sitra perusti muutama vuosi sitten erityisen Terveysrahaston, joka on rahoittanut yli kymmenen lääkärifirman ja hoiva-alan yrityksen kasvua. Sitran Terveysrahaston taustalla on pääomasijoittaja Korona Invest, jota hallinnoi kaksi Sitran entistä työntekijää.
Sitra aloitti terveydenhuollon rahoittamisen terveystalo Mehiläisestä. Yhtiöön sijoitetuista rahoista saatiin myöhemmin tuntuva voitto.
- Mehiläiseen sijoitettiin, Sitra Sitrana sijoitti ja se herätti jonkin verran keskustelua, että onko oikein sijoittaa yksityiseen terveyspalveluun. Vuotta myöhemmin Mehiläisestä luovuttiin, kuten alkuperäinen suunnitelma oli. Se tuotti tosi hyvin Sitralle. Vuotuinen korko oli muistaakseni 20 prosentin paremmalla puolella, kertoo Sitran toimialajohtaja Ilmo Parvinen.
Rahaa nopeasti kasvaville yrityksille
Sitra on sijoittanut Terveysrahaston kautta lisäksi muun muassa tamperelaiseen tekonivelsairaalaan Coxaan, lääkärifirmoihin kuten Med Groupiin, Terveystaloon ja Pihlajalinnaan sekä vanhusten hoitoon, ambulanssikuljetuksiin ja kuntoutusyrityksiin. Tamperelainen Pihlajalinna oli muun muassa vuosituhannen alussa maan nopeimmin kasvavia yrityksiä ja toimii 20:ssä kuntayhtymässä.
Sitran ohjelmajohtaja ja myös Terveysrahaston hallituksen puheenjohtaja Hannu Hanhijärvi kuvaa rahaston toimintaa matalan riskin ja matalan tuoton sijoittamiseksi.
- Näin ollen me olemme menneet sellaisiin yrityksiin, joissa käytäntöjen levittäminen ja niitten eteenpäin vieminen on se kysymys, Hanhijärvi sanoo.
Sijoitukset Jämsässä 40-kertaisiksi
Sitran Terveysrahaston sijoitukset ovat osittain liikesalaisuuksien takana. Viimeisin hanke oli Jokilaakson terveys, jonka Terveysrahasto muodosti yhdessä Pihlajalinnan sekä Jämsän kaupungin ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa. Ensimmäistä kertaa Suomessa ulkoistetaan yhden kaupungin terveydenhoito.
Toiminnan pitäisi alkaa huhtikuussa, mutta jo ennen sitä Sitran Terveysrahasto myi 20 000 eurolla hankkimansa osuuden Jokilaakson terveydestä lääkäritalo Pihlajalinnalle ja sai siitä 800 000 euroa. Hinta kiipesi 40-kertaiseksi parissa kuukaudessa. Lääkärifirma Pihlajalinna hermostui, kun Sitra alkoi tukea kilpailevaa yritystä Med Groupia. Terveysrahasto joutui lähtemään myös Pihlajalinnasta.
- Korona Invest neuvotteli nämä asiat, enkä pysty kertomaan näistä sen enempää. En todella tiedä miten hinta määräytyi, Sitran ohjelmajohtaja, Terveysrahaston hallituksen puheenjohtaja Hannu Hanhijärvi sanoo.
- Meidän tavoitteemme on parhaiden käytäntöjen levittäminen, läpinäkyvyyden ja kustannustehokkuuden lisääminen näillä alueilla. Työ on vielä alussa.
Lääkärifirma Pihlajalinna sai 51 prosentin enemmistöosuuden koko Jämsän hankkeesta. Nyt sekä Jämsän kaupunki että sairaanhoitopiiri vaativat 20 000 euron sopimussakkoa Sitran Terveysrahastolta.
Suomalaista terveydenhoitoa yksityistetäänkin vauhdilla, osin Sitran toimesta. Moniin Terveysrahaston tukemiin ja nostamiin lääkäri- ja hoivafirmoihin ovat tulleet mukaan ulkomaiset pääomasijoittajat.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.