Siveellisyys sanelee paitojen napitussuunnan
Naisten ja miesten paidat napitetaan perinteisesti eri suuntiin. Naisen paidassa napit ovat vasemmalla, miehen oikealla puolella. Syy tähän on kuitenkin matkan varrella unohtunut. Yksi selitystarina vie kirkon penkille. Napituksen välistä ei saanut pilkistää mitään sopimatonta.
- Olen kuullut tarinan, jonka mukaan selitys miesten ja naisten paitojen napitusten suuntiin löytyisi siitä, miten kirkossa ennen istuttiin. Kun naiset istuivat vasemmalla ja miehet oikealla puolella, niin napitus naisilla kallistuu vasemmalle, ettei napituksen välistä pilkota mitään sopimatonta miesten puolelle, kertoo mallimestari Sari Kivioja Aalto -yliopistosta.
Vaatealan opiskelussa lähdetään edelleen tekemään napituksia ja vetoketjuhalkioita perinteiseen tyyliin.
- Mikään sääntö se ei kuitenkaan ole, vaan ratkaisu tehdään kunkin vaatteen tarkoituksen ja olemuksen mukaan.
Kiviojan mukaan unisex -vaatteet ovat yleistyneet.
- Unisex -vaatteissa toteutetaan yleensä miesten puolista napitusta ja vetoketjuhalkiota. Etenkin farkuissa on paljon näitä unisex -housuja eli vetoketju on vain yhdellä puolella. Paidoissa en ole tätä niin huomannut.
Tuoreimmat aiheesta: Satakunta
Maakotkaa supikoirana ampuneelle sakkotuomio
Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut maakotkan supikoirana ampuneen harjavaltalaismiehen sakkoihin ja vahingonkorvauksiin. Käräjäoikeuden mukaan metsästäjä syyllistyi luonnonsuojelurikkomukseen ampuessaan haaskalla ollutta maakotkaa.
Parkkitalo tarvitaan - sairaanhoitopiiri haluaa Porin kaupungin mukaan
Keskussairaalan parkkipaikkapula vaatii pikaisia ratkaisuja. Uusi parkkitalo rakennettaisiin Porin rautatieaseman ratapihan ja valtatie 2:n väliin.
Luonnonlohen kalastajahinta laski reilusti
Luonnonlohen kalastajahinta laski reilun kolmanneksen viime vuonna, kerrotaan riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta.
Tampereen teknillinen yliopisto aloittaa yt-neuvottelut Porissa
Huomenna alkavissa neuvotteluissa etsitään ratkaisua laitoksen talouden tasapainottamiseen. Neuvottelupöydälle on tuotu ehdotus koko henkilökunnan lomauttamisesta kolmeksi kuukaudeksi.
Pölyä vastaan voi taistella pienilläkin valinnoilla
Toisissa paikoissa on enemmän pölyä kuin toisissa. Pölyn määrään voi vaikuttaa esimerkiksi pintamateriaaleilla.
Eurajoen jokivesi puhuttaa Paneliassa
Alueen asukkaat haluavat päivittää tietonsa Eurajoen jokiveden nykytilasta. Illalla pidettävään yleisötilaisuuteen on kutsuttu edustajia sekä teollisuudesta että kunnista.
Biolan sinetöimässä merkittävää kauppaa Intiaan
Ympäristötuotteita valmistava Biolan Oy on saamassa jalansijaa Intian markkinoilla merkittävällä kompostorikaupalla.
Tullissa halutaan lisää kansainvälistä työpaikkavaihtoa
Työvaihto edistäisi yhteistyötä. Nykyisinkin kansainvälinen yhteistyö on korkealla tasolla.
Nuorten työttömyys kääntyi laskuun Satakunnassa
Nuorten alle 25-vuotiaiden työttömien määrä on vähentynyt Satakunnassa neljällä sadalla tämän vuoden aikana. Nuorten työttömyys on kuitenkin vielä lähes 16 prosenttia korkeampi kuin vuosi sitten. Nuorisotakuu on toteutunut Satakunnassa tähän mennessä lähes 80 prosenttisesti.
Selvitys: Pori-Haapamäki radan hintalappu 250-370M€
Pori-Haapamäki-ratayhteyden uudelleen käyttöönottoa ei kannata ainakaan hylätä, kertoo Porin Sataman tilaama selvitys. Sen mukaan ratayhteydelle on tarve, jos Suomen kehityksessä tapahtuu positiivinen muutos ja raskaita kuljetuksia tarvitseva elinkeinoelämä lisääntyy.

Kommentoi aihetta
(19 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Armi
Ilmoita asiattomasta kommentistaei ne miehetkään ennen itse vaatteitansa napittaneet. Kyllä hienostomiehilläkin oli pukijat. Vaatteet olivat sellaisia, ettei niitä edes yksin saanut päälle. Eli tuohon selitykseen en itse usko.
malka ja rikka
Ilmoita asiattomasta kommentista"Luulis toimittajien tietävän, että unisex-vaate, unisex-housut ja Aalto-yliopisto."
ylläoleva Lause onko kaikin puoli oikeanlainen,kunkerran pädetään?
Napit
Ilmoita asiattomasta kommentistaTämä juttu piristi raskaan työpäivän jälkeen :) Lisää kulttuurihistoriallisia aiheita..
Isomummon kertomaa
Ilmoita asiattomasta kommentistaHöpsis kaikki! Unohtunut on tosiaankin suurperheiden äitien arki. Äidit tekivät töitä imettäessäänkin; oli helpompaa avata ja sulkea paidan napit oikealla kädellä ja pitää lasta vasemmalla käsivarrella imetyksen ja työnteon aikana. Ja lapsi painaa paidan reunaa vasemmalla, jolloin paita piti käytännössä kiskaista auki oikealla kädellä. Näin se isomummo sanoi aikanaan naisten napituksesta, kun sitä toisinaan ihmeteltiin. Imetysaikakin käytettiin työntekoon oikealla kädellä.
kokemusta on
Ilmoita asiattomasta kommentistaJos nainen käyttää napitettavaa paitapuseroa,on tärkeää,että on hyvin "istuvat" rintaliivit. Ainaski isorintaisella.
Eve
Ilmoita asiattomasta kommentistaTämä kommentti ei oikeastaan liity aiheeseen, mutta kommentoinpa silti nimimerkin kielipoliisi huomiota. Nykyisin on ihan "normaalia", että toimittajat kirjoittavat mitä sattuu. Eivät edes YLEn toimittajat osaa kirjoittaa suomea oikein, vaikka luulisi, että siihen taloon olisi rima keskimääräistä korkeammalla. Törmään jatkuvasti täällä YLEn nettisivuilla sellaisiin kielivirheisiin, että ihan pahaa tekee.
JJM
Ilmoita asiattomasta kommentistaKielipoliisi on hyvä ja yrittää etsiä netista sanoja unisex-vaate, unisex-housut ja Aalto-yliopisto kirjoitettuna ilman väliviivaa. Kerro meillekin montako löysit, jos yhtään.
Anonymous
Ilmoita asiattomasta kommentistaTai ihan siksi, että niitä on oikeakatisen vaieka saada itse pois päältä niin miehille on hieman lisää työtä räpläten niitä mekkoja pois vaimon päältä.
Eivaite, en usko että vanhaanaikaan niin hölmöistä ideoista olisi johtunut.
Vaan voi olla, että jokunen ripaus olisi ollut siinä että tahdottiin naisten tarvitsevan apua puketumisessa, syystä tai toisesta. Luulisi kyllä funktionaalisuuden olleen mahdollisuus, meinaan väärinpäin napitettuja vaatteita ei turha hupi ole kyllä pitää jos itse pitää puketua.
vasuri
Ilmoita asiattomasta kommentistaTurha kinastella jos miekka jää paidan / takin liepeeseen.
Urho ja Lempi
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlen kuullut vuosikymmeniä sitten sellaisen selityksen, että miehet pitivät asetta vasemmalla povessa, josta vetivät sen esiin oikealla kädellä, mikä määritteli napituksen suunnan. Naiset eivät kantaneet asetta, vaan hoitivat lapsia ja kotia ja heidän vaatteidensa piti erottua miesten vaatteista.