Etelä-Savo |

Sivuapteekkien tulevaisuus halutaan turvata lääketaksaa korjaamalla

Aiemmin halpojen lääkkeiden kate on ollut niin pieni, ettei apteekille ole kertynyt tuottoa niistä juuri laisinkaan. Nyt apteekkitoimintaa halutaan uudistaa siten, että apteekkien myyntikate olisi vähemmän sidottu lääkkeen tukkuhintaan.

Lääkepurkkien vertailua.
Kuva: YLE

Sosiaali- ja terveysministeriössä suunnitellaan uudistuksia syrjäseutujen apteekkien toiminnan helpottamiseksi. Pienten apteekkien tulokseen vaikuttaa, että esimerkiksi edullisista lääkkeistä ei kerry apteekin kassaan juuri lainkaan tuottoa.

Isommat apteekit ovat kompensoineet lääketaksoista seurannutta vajetta oheistuotteiden myynnillä.

- Apteekit myyvät reseptilääkkeiden lisäksi ilman reseptiä myytäviä lääkkeitä ja niin sanottua vapaan kaupan tavaraa. Silloin kun apteekki sijaitsee sellaisella paikalla, että sillä on merkittäviä asiakasvirtoja, heillä on mahdollisuutta myydä tuotteita ihan eri tavalla kuin syrjäseutujen apteekeilla, apteekkari Kari Piskonen Ristiinan apteekista selventää.

Nyt reseptilääkkeiden lääketaksaa haluttaisiin muuttaa siten, että apteekkien myyntikate olisi vähemmän sidottu lääkkeen tukkuhintaan. Jatkossa apteekit voisivat saada esimerkiksi tietyn euromäärän katteeksi lääkkeestä riippumatta siitä, maksaako lääke paljon vai vähän.

Piskonen arvioi, että pienille apteekeille lääketaksa on tervetullut apu. Kansalaisiin lääketaksan muutoksella hän ei kuitenkaan usko olevan suurtakaan vaikutusta.

- Kaikkein halvimpien lääkkeiden saattaa nousta hiukan, korkeintaan muutamalla eurolla. Vastaavasti kalleimpien lääkkeiden hinnat laskisivat. Vaikka sairasvakuutuksen rooli on näissä asioissa merkittävä, lääkkeitä ostavan kansalaisen näkökulmasta uudistuksesta seuraava muutos on varsin pieni, Piskonen summaa.

Apteekeille lääketaksan muutos tarkoittaisi taas sitä, että yhä suurempi osa tuotosta on lääkkeen katteesta riippumatonta.

Lääketaksan valmistelu jatkuu. Ministeriö on ilmoittanut, että suunniteltujen uudistuksien aikataulu tarkentuu syksyn aikana.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä