Sivuosa-Oscar kaikkien aikojen vanhimmalle voittajalle
Parhaan sivuosanäyttelijän Oscarilla elokuvasta Beginners palkitusta 82-vuotiaasta Christopher Plummerista tuli Hollywoodissa järjestetyssä gaalassa vanhin Oscarin koskaan saanut näyttelijä. Meryl Streep sai puolestaan jo kolmannen Oscarinsa napattuaan parhaan naisnäyttelijän palkinnon roolistaan Margaret Thatcherina. The Artist-mykkäelokuva kahmi viisi palkintoa, muun muassa parhaan elokuvan, parhaan ohjaajan ja miespääosan palkinnot. Myös fantasiaelokuva Hugo sai viisi Oscaria.
- Sinä olet vain kaksi vuotta minua vanhempi, kultaseni. Missä olet ollut kaikki nämä vuodet? Plummer kysyi kiitospuheessaan Oscar-patsaalta.
- Harjoittelin Oscar-puhettani jo tullessani äitini kohdusta. Siitä on niin kauan, että teidän onneksenne olen unohtanut sen, hän jatkoi.
Ehdolla parhaasta miessivuosasta oli toinenkin 82-vuotias, Max von Sydow.
Mykkäelokuva kahmi palkintoja
Parhaaksi elokuvaksi valittiin mustavalkoinen ranskalainen mykkäelokuva The Artist. Elokuva sai yhteensä viisi palkintoa, eli yhtä paljon kuin Martin Scorsesen ohjaama fantasiaelokuva Hugo. Scorsesen elokuva joutui kuitenkin tyytymään enimmäkseen teknisiin palkintoihin, kun ranskalaiselokuva vei useimmat merkittävimmistä Oscareista.
The Artistin Jean Dujardinille ojennettiin parhaan miesnäyttelijän palkinto ja parhaana ohjaajana palkittiin Michel Hazanavicius. Mykkäelokuvaroolistaan huomioitu näyttelijä puhkesi vuolaisiin kiitoksiin.
- Rakastan maatanne, Dujardin aloitti kiitospuheensa.
Hazanavicius sen sijaan lähes mykistyi tunnustuksesta.
- Unohdin puheeni, Hazanavicius sanoi kiitospuheensa aluksi. Kiitos koiralle. Hän ei luultavasti ymmärrä mitä sanon, hän ei ole niin hyvä.
The Artistia ei vielä ole esitetty Suomen elokuvateattereissa. Se saa ensi-iltansa Suomessa vasta 2. maaliskuuta.
Streep palkittiin taas
Meryl Streep sai jo kolmannen Oscar-palkintonsa. Tällä kertaa pääministeri Margaret Thatcherin roolista elokuvassa Rautarouva. Palkintoehdokkaana Streep on ollut 17 kertaa.
- Kuulin puolen Amerikan huokaavan "ei kai hän taas", Streep nauroi saatuaan parhaan naisnäyttelijän Oscarin.
Parhaasta naissivuosasta palkittiin Octavia Spencer roolistaan elokuvassa Piiat. Koko kiitospuheensa ajan kyynelehtinyt Spencer pyysi anteeksi puheelle varatun ajan ylittämistä.
Ulkomaisen elokuvan Oscarin sai iranilainen draama Nader ja Simin: Ero.
Animaatioista erinomaisimmaksi katsottiin tänä vuonna Rango, joka kertoo identiteettikriisiä potevasta kameleontista. Englanninkielisessä alkuperäisversiossa nimihenkilön ääniroolissa on Johnny Depp.
Elokuva-alan himoituimmat palkinnot jaettiin nyt 84. kerran.
Tuoreimmat aiheesta: Viihde
Yli 100 000 euron arvoinen harvinainen sarjakuvalehti lojui 70 vuotta seinän välissä
Vuonna 1938 ilmestynyt Action Comics No. 1 -lehti on arvokas, koska Teräsmies teki siinä ensiesiintymisensä. Parempikuntoinen lehti myytiin puolitoista vuotta sitten huutokaupassa yli 1,6 miljoonalla eurolla.
Vexin Salmen ja Katri-vaimon elämän mittainen taidematka
Vexi Salmi lahjoitti taannoin 500 taulua Hämeenlinnan taidemuseolle. Määrä kasvaa jatkuvasti, sillä intohimoisen taidekeräilijän uudetkin ostokset menevät suoraan taidemuseolle. Vexillä on myös kumppani, joka ei ole esteenä uusien taideihastusten syntymiselle. Vaimo Katri Wanner-Salmi on Vexin taide- ja kielikriitikko, sienestyskaveri ja kielipoliisi. Yhdessä vanheneminen on taidetta.
Tutkimus: Saippuaoopperoiden hahmoilla on huonot elämäntavat
Liverpoolin yliopiston seurannassa muun muassa Emmerdalen hahmojen todettiin viettävän liikaa aikaa pubissa, välttelevän liikuntaa ja syövän epäterveellisesti.
Saara Aalto kiitää vaivatta Kiinasta Lappiin
Samana päivänä kun Saara Aallon uusin albumi julkaistaan, nainen itse laulaa Sodankylässä. Tuoreet kokemukset yhteisesiintymisestä maailman ykköstenorin Jose Carrerasin kanssa Kiinassa vaihtuvat sotilassoittokuntien tahteihin ja Lapin valoisiin öihin.
Kotimainen kevyt musiikki kaipaa tähtiä!
Uusille viihdetähdille on tilaa. Hittibiisit ratkaisevat menestyksen.
Leffantekijöillä uneton viikonloppu
Lyhytelokuva ideasta valkokankaalle kahdessa vuorokaudessa. Uneton48-kilpailu tietää alan harrastajille kiireistä viikonloppua.
Psy-huijari ui piireihin Cannesissa
Megatähti Psy ilmestyi Cannesin elokuvajuhlille juhlimaan ja tekemään vaikutuksen. Mutta millä tavalla?
Kykykilpailun tähti hiipuu nopeasti ilman uutta hittiä
Tv-formaatin kautta pinnalle noussut tähti joutuu lähtemään keikoille yhdellä tai kahdella hitillä.
Tullikamarin kulttuurikeskus tarvitsee kipeästi lisää tilaa
Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneella ja Klubilla vierailee vuosittain yli 180 000 asiakasta. Tilaisuudet varsinkin Pakkahuoneella ovat kasvaneet, joten kaupunki harkitsee kulttuurikeskuksen laajentamista.
Festariartistiksi pääsee, jos on faneja ja isoja biisejä
Kesän musiikkifestareilla kiertää sama kotimaisten artistien ja bändien kärkikaarti vuodesta toiseen. Ilman faneja ja kunnon läpilyöntibiisiä tulokkaan on vaikea rynniä festivaalimarkkinoille.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.