Lappi |

Skanskan työmaat hiljenevät perjantaina

Rakennusyhtiö Skanskan työntekijät järjestävät ulosmarssin työpaikoiltaan koko maassa perjantaina. Ulosmarssi alkaa puoli kahdeltatoista ja kestää loppupäivän ajan.

Työt keskeyttämällä halutaan osoittaa huoli rakennusalan työllisyydestä ja veroeurojen luisumisesta Suomen rajojen ulkopuolelle.

Luottamusmiesten ja työntekijöiden yhteisessä lausunnossa arvostellaan sitä, että Skanska on lisännyt ulkomaisen halpatyövoiman käyttöä.

Kirjelmässä sanotaan myös, että yrityksen johto on omissa lausunnoissaan vähätellyt niin omien työntekijöidensä kuin yleensäkin suomalaisten rakentajien ammattitaitoa.

- Skanskan johdon vähättely ammattilaisia kohtaan laukaisi ulosmarssin, kertoo Skanska talonrakennuksen Etelä-Suomen pääluottamusmies Taisto Peippo.

- Ulosmarssi koskee kaikkia Skanskan tuntipalkkaisia työntekijöitä eli noin 1600:a henkilöä.

Skanska talonrakennuksen Lapin alueelta työnseisaukseen osallistuu noin neljäkymmentä rakennusmiestä, kertoo Lapin pääluottamusmies Pasi Heikkilä. Skanska on suunnitellut tuovansa Lappiin reilut kolmekymmentä virolaista työntekijää.

- Skanska käyttää koko Suomessa työntekijöitä Virosta ja muualtakin, Taisto Peippo sanoo.

Peipon mukaan Pohjois-Suomessa viime perjantaina järjestetystä työnseisauksesta ollaan saamassa tuloksia.

Skanska talonrakennuksen aluejohtaja Sakari Jämsä kertoi perjantaina Lapin Radiolle, että yhtiöllä ei ole varsinaisia suunnitemia virolaisen työvoiman käyttämiseksi Lapissa. Jämsän mukaan tätä mahdollisuutta tutkitaan tarvittaessa resurssien tasaamiseksi.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä