SLL: Viranomaiset katsovat sormien läpi kultakaivosten ympäristötuhoja
Suomen luonnonsuojeluliitto (SLL) ihmettelee, miksi eräät suomalaiset kultakaivokset saavat yhä toimia, vaikka niiden tiedetään aiheuttavan merkittäviä ympäristövahinkoja. Esimerkiksi Orivedellä toimiva kaivos on ilmeisesti hävittänyt alapuolisen järven koko kalakannan.
Oriveden kultakaivoksen ympäristöluvan raja-arvoja on ylitetty, Suomen luonnonsuojeluliitto väittää. Kaivosten kuivattamiseksi niistä pumpataan pois vettä. Näissä kuivatusvesissä on kohonneita pitoisuuksia typpeä, alumiinia, sulfaatteja, sinkkiä, nikkeliä ja kadmiumia.
Tarkkailutietojen mukaan Ala-Jalkajärvessä ei ole enää kaloja eikä rapuja, ja läheisessä Peräjärvessäkin kalojen lisääntyminen on heikentynyt, SLL toteaa.
Raahessa Laivakankaan kultakaivoksella Nordic Mines haluaisi päästää jätevesiä luonnonvesiin. Vasta pari kuukautta kultaa tuottaneen kaivoksen keräysallas on jo liki täynnä, vaikka varsinainen purkuputki ei ole valmis.
Luonnonsuojeluliiton mielestä kaivosten toiminta pitäisi keskeyttää, kunnes ympäristöongelmat on ratkaistu.
Ongelmia muuallakin
Järjestö huomauttaa myös Pohjois-Karjalan tilanteesta. Maakuntaan on tulossa useita kultakaivoksia, mutta niiden valmistelu on ympäristövaikutusten osalta puutteellista. Luontoselvityksiä jätetään kiireessä tekemättä, SLL sanoo.
Järjestö ihmettelee, miksi kaivokset saavat jatkaa toimintaansa, vaikka paikalliset ympäristöviranomaiset tietävät niiden rikkovan lupaehtoja. SLL:n mielestä lupaehdot eivät alun perinkään ole olleet riittävän tiukat.
SLL huomauttaa lisäksi, ettei kaivosten päästöille ole keksitty Suomessa vielä teknistä ratkaisua.
- Jos toimintansa aloittaneiden kaivosten laiminlyöntejä katsotaan läpi sormien, ovat nyt ilmenneet epäonnistumiset ympäristönsuojelussa vasta alkusoittoa. Kansainväliset kaivosyhtiöt seuraavat Suomen viranomaisten päätöksiä. Jos lupaehtojen tai lakien rikkomisesta ei seuraa merkittävää taloudellista tai muuta vastuuta, on selvää, että kaivosala tekee jatkossakin heikkolaatuisia suunnitelmia ja jättää noudattamatta määräyksiä", sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava.
Tuoreimmat aiheesta: Luonto
Raja-aitaa ei haluta haravoida – kuusiaidasta "uusi buumi"
Pihojen reunuksille halutaan nyt helppohoitoisia pensas- ja havuaitoja. Valintakriteereinä ovat lisäksi nopea kasvuisuus sekä tuuheus.
EU:n uimarantaraportti: Kyproksessa ja Italiassa puhtaampaa vettä kuin Suomessa
Kymmenessä EU-maassa uimavesien laatu oli erinomainen. Suomi kuuluu tähän joukkoon, mutta edellä on useita maita.
Korvasienen persoonallinen maku on kesän airut
Sienen sisältämän myrkyn poistamista ei saa koskaan laiminlyödä. Gyromitriini poistuu kahdesti keittämällä.
Harvinainen pääskykahlaaja Joroisissa - edellinen havainto Suomessa 15 vuoden takaa
Rantasalmelaiset lintuharrastajat Elina Enho ja Kristiina Järvenpää eivät arvanneet sunnuntaiselle linturetkelle lähtiessään, millaiseen lintuharvinaisuuteen päivän aikana törmäisivät. Joroisiin Pasalan pelloille suuntautunut retki tuotti tulosta, kun iltapäivällä pään yllä lenteli Suomessa erittäin harvinainen pääskykahlaaja. - Oli se jännä paikka, kun tajusimme miten kovasta havainnosta on kyse, Järvenpää kertaa sunnuntain tapahtumia.
Toisen jätteet voivat olla toiselle oikea aarreaitta
Entä jos sinun yrityksesi ei enää heittäisikään jätteitään kaatopaikalle? Oletko ajatellut, että joku toinen yritys voisi tarvita juuri sinun jätelavaasi?
Kaalikoit hyökkäsivät - paha uhka sadolle
Miljoonien kaalikoiden vaellus tavoitti Suomen. Lämpimien ilmavirtojen mukana Suomeen on saapunut satoja miljoonia, mahdollisesti miljardeja kaalikoita.
Kaivosyhtiö sai uraaninetsintäluvan - vastustajat rustaavat valituksia
Euro Skandinavian Uranium sai Tukesilta luvan jatkaa uraanin etsintää Joensuun ja Kontiolahden alueilla. Uraanikaivosten vastaisen kansanliikkeen mukaan päätös on lainvastainen eikä siinä oteta huomioon ympäristölainsäädäntöä.
Mätäjoen taimenet olivat juuri kypsymässä lisääntymiskykyisiksi
Mätäjoen myrkkypäästö osui juuri joen tärkeimpään osaan. Kalaharrastajilla oli kovat odotukset, että Mätäjoesta saataisiin aito taimenjoki. Työ joen kunnostamiseksi on osittain mennyt hukkaan.
Lokit häviämässä pesätaistelun Killerin raviradalla
Ennen vuodenvaihdetta tehty toinen Killerjärven ruoppaus näyttää onnistuneen, sillä ajelehtivilla suolautoilla pesii tänä vuonna vain noin 40 naurulokkiparia. Viime kesänä Killerin raviradan liepeillä syöksähteli muutama tuhat naurulokkia.
Vesistötarkkailijoista on pulaa Lounais-Suomessa
Luonnonhavainnoinnista kiinnostuneet suomalaiset voivat purkaa luontointoaan tarkkailemalla lähivesistöjä. Vesistötarkkailijan työ on vapaaehtoista, mutta vastuullista.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.