Sofi Oksasen Puhdistus poikkeuksellisen huomion kohteena Ranskassa
Kirjailija Sofi Oksasen romaani Puhdistus ilmestyy keskiviikkona Ranskassa valtavan mediahuomion saattelemana. Muun muassa Ranskan suurin kirjakauppaketju Fnac valitsi Puhdistuksen vuoden romaaniksi jo viime viikolla. Myös teoksen ranskantaja uskoo sen puhuttelevan myös ranskalaisia.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen romaani saa vastaavanlaista huomiota Ranskassa. Kesäkuussa ranskalaiset toimittajat ja kirjakauppiaat pääsivät matkustamaan romaanin tapahtumapaikoille Viroon ja Suomeen. Samoihin aikoihin kirjailija Oksanen kävi kertomassa teoksestaan Pariisissa. Tällä viikolla hän matkustaa jälleen kaupunkiin jatkamaan myyntikampanjaansa.
Myös Puhdistuksen ranskantaja Sébastien Cagnoli uskoo kirjan puhuttelevan ranskalaisia. Hänen mukaansa syyt ovat kuitenkin toiset kuin Suomessa.
- Viron ja Suomen historia jäävät täkäläisille lukijoille kaukaisiksi asioiksi. Sen sijaan toinen maailmansota sekä kirjan universaalit teemat, kuten petturuus ja sorto, voivat herättää runsaasti kiinnostusta myös Ranskassa.
Harva suomalainen romaani menestyy Ranskassa
Maamme kirjallisuus on Ranskassa edelleen jokseenkin tuntematonta, vaikka joka vuosi ranskannetaan muutamia suomalaisia kirjoja.
Viime aikoina on käännetty muuan muassa Kjell Westötä, Kari Hotakaista sekä Monika Fagerholmia. Teoksia on markkinoitu lähinnä pohjoismaihin keskittyvillä kirjallisuusmessuilla, ja myyntiluvut ovatkin yleensä jääneet varsin pieniksi.
Poikkeuksena sääntöön on Arto Paasilinna, jonka teosten painosmäärät saattavat Ranskassa nousta yli sadan tuhannen. Nähtäväksi jää, yltääkö Sofi Oksasen Puhdistus eli Purge yhtä suuriin myyntilukuihin.
Jos näin käy, mainosta tulee paitsi Suomelle myös Virolle, sillä ranskalaisten mielikuvissa Oksasen teos liittyy ennen kaikkea Viron ja entisen Neuvostoliiton väliseen problematiikkaan.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Pernilla jäi kahden sijan päähän viisufinaalista
Suomea Euroviisuissa edustaneen Pernillan pistesaalis ensimmäisessä semifinaalissa riitti 12. sijaan. Pernilla sai 41 pistettä, kun finaalipaikkaan olisi vaadittu 52.
Sukuja ei ole vielä tutkittu loppuun asti
Sukututkimuksen hohto ei ole kadonnut, vaikka etenkin suuret ikäluokat ovat ahkeroineet tutkimuksien parissa. Erityisesti tutkijoita kiinnostaa tietää, löytyykö omasta sukuhaarasta aatelisia.
Asuntoja nerokkaasta jurtasta Kalasataman romanileiriin
Hämeen linnan uusin näyttely kertoo eri kulttuurien tavoista asua ja liikkua, liikkuvasta kodista. Länsimainen hyvinvointi-ihminen kerää tavaraa ja liikkuu huvikseen. Elannon perässä liikkuvat karttavat turhaa tavaraa ja asuvat siellä minne elinehdot vetävät.
Laulua voi aistia keholla
Laulajan ääni ja ilmaisu voivat vaikuttaa kuulijaan kehollisesti. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan pelkkä tunnerekisteri ei riitä kuvaamaan laulun vaikutuksia kuuntelijassa. Anne Tarvainen testasi tutkimuksessa itseään.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Euroviisut raikaa Bakussa
Viisuvoittaja selviää yöllä yhden aikaan. Lähetystä voi seurata suorana Yle TV2:ssa.
McDonald’silla ei vaateita pellekaappauksesta
Lahdet tuovat Saamen Kansallisteatterin lavalle
Kokkolan kaupunginteatterin johtajakaksikko Ari-Pekka ja Jarkko Lahti jatkaa pohjoista teemaa Kansallisteatterissa. He ovat tehneet sopimuksen saamelaisaiheisen trilogian käsikirjoittamisesta ja tuottamisesta teatterille.
Laaja ITE-kokoelma Kaustisen kunnalle?
Kaustisen kunta on vain allekirjoituksen päässä laajan ITE-taidekokoelman omistuksesta. Kansanmusiikkisäätiön konkurssipesän tavaroihin lukeutuvalle kokoelmalle kunta on miettinyt jo uuden osoitteenkin: taulut halutaan esille K.H. Renlundin museoon.
Gugi Kokljuschkinille musiikkineuvoksen arvonimi
Topmostin laulaja tuki myöhemmin muita artisteja Katri Helenasta Children of Bodomiin.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.