Vaalit 2011 |

Soini: Kriisirahastoa voi vastustaa hallituksessakin

EU:n kriisirahastoja tiukasti vastustavat perussuomalaiset ovat ajamassa itseään vaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa umpikujaan. Puheenjohtaja Timo Soini pitää kuitenkin mahdollisena puolueen menemistä hallitukseen, jos se saa erityisluvan äänestää rahastoja vastaan.

Timo Soini
Timo Soini Kuva: YLE

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on tehnyt selväksi, ettei puolue tule missään olosuhteissa hyväksymään sen paremmin EU:n väliaikaista kuin pysyvääkään kriisirahastoa.

Soini kiirehti myös jo etukäteen ilmoittamaan, että perussuomalaiset äänestävät eduskunnassa vastaan, jos eteen tulee tukitoimien laajentaminen Portugaliin.

Kielteinen kanta pitää

Soinin mukaan ehdottoman kielteinen kanta esimerkiksi pysyvään kriisirahastoon ei muutu, vaikka siitä tulisi kynnyskysymys vaalien jälkeisiin hallitusneuvotteluihin.

- Jos pääministeri ilmoittaa, että se on hallituskysymys, niin silloin se on sellainen. En voi taipua tällaisen rakenteen hyväksymiseen.

- Äänestin keskiviikkona Elmar Brockin raporttia vastaan, jossa tämä asia oli faktisesti EU-parlamentin puolelta esillä. En kai minä nyt Euroopassa ja Suomessa erilailla voi äänestää, Soini sanoo.

Aiemmin Soini on vakuutellut, ettei perussuomalaisilla ole varaa muuttaa kantaansa.

- Siinähän romahtaisi koko puolueen uskottavuus. Olisi vähän samanlaista hommaa kuin Vihreiden touhuaminen maailman ydinvoimamyönteisimmässä hallituksessa, ja sitten mukamas vastustaa. Jos vastustaa niin sitten vastustaa.

Hallitukseen voidaan mennä vastustamaan

Samaan aikaan, kun Soini jakelee kriisirahastot tyrmääviä lausuntojaan, kaavailee hän jo täyttä päätä itselleen elinkeinoministerin paikkaa hallituksesta.

Kun YLE Uutisten toimittaja virallisen haastattelun jälkeen ihmettelee, miten hallitusovi voisi perussuomalaisille enää aueta, nousee esiin mahdollisuus, että puolue voisi saada hallituksessa luvan äänestää rahastoja vastaan.

Siis jos hallitusneuvotteluissa sovitaan, että perussuomalaiset saavat äänestää vastaan?

- Jos tällainen esitys tulee, niin sitä harkitaan ja pidän sitä mahdollisena, Soini sanoo.

Eli tämä ei ole aivan elämän ja kuoleman kysymys?

- On se siinä mielessä, että me tulemme äänestämään vastaan.

Kaava on siis sama kuin Soinin mollaamilla vihreilläkin. Äänestetään vastaan, mutta ollaan silti hallituksessa.

Perussuomalaisille annettavat erivapaudet kuulostavat kuitenkin likipitäen mahdottomilta. Hallitukseen tähtäävillä muilla puolueilla kun on EU-tukien kanssa omissa riveissäänkin pitelemistä.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä