Ulkomaat |

Somalian merirosvot kaappasivat öljytankkerin

Somalialaiset merirosvot ovat kaapanneet öljytankkerin Seychellien lähellä, kertovat Kreikan rannikkovartioston edustaja ja EU:n merirosvouksen vastaiset joukot.

Kreikkalaisomisteisessa Maran Centaurus -aluksessa on 28-henkinen miehistö. Miehistön jäsenistä 16 on filippiiniläisiä, yhdeksän kreikkalaisia, kaksi ukrainalaisia ja yksi romanialainen.

Kreikan rannikkovartioston edustaja sanoo uutistoimisto Reutersille, että tankkeri oli matkalla Kuwaitista Meksikonlahdelle. Uutistoimisto AP:n lainaama EU-joukkojen tiedottaja John Harbour puolestaan sanoo, että alus oli viemässä raakaöljyä Saudi-Arabiasta Yhdysvaltoihin.

Tankkeri kaapattiin sunnuntaina noin 1 300 kilometrin päässä Somalian rannikosta. Nimettömänä puhuneen Kreikan rannikkovartioston edustajan mukaan alukseen hyökkäsi arviolta yhdeksän merirosvoa.

Somalialaismerirosvot ovat vaatineet miljoonalunnaita Itä-Afrikan vesillä kaappaamistaan aluksista. Öljytankkerin arvioidaan olevan kaappaajille arvokas, mutta kaappaus on myös merkittävä turvallisuus- ja ympäristöriski.

Lähteet:
Reuters, AP

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä