Somalijohtajat pakenevat ulkomaille
Somaliassa suuri osa vallanpitäjistä on paennut ulkomaille, koska taistelut hallituksen joukkojen ja islamistikapinallisten välillä ovat jatkuneet väkivaltaisina. Joidenkin tietojen mukaan vajaat 300 kansanedustajaa on ulkomailla, mistä johtuen maan parlamentti ei ole päätösvaltainen.
Uutistoimisto Reutersin mukaan 288 kansanedustajaa oli keskiviikkona ulkomailla, heistä vain 50 virallisella työmatkalla. 550-paikkainen parlamentti tarvitsee vähintään kaksi kolmannesta kansanedustajista ollakseen päätösvaltainen.
Väkivaltaiset taistelut hallituksen joukkojen ja islamistikapinallisten välillä ovat pahentuneet viime viikkoina.
Maan tilanne hyvin epävakaa, länsimaat huolissaan
Maan hallitus on pyytänyt kansainvälistä apua muilta valtioilta ja yhteisöiltä. Islamistikapinallisten johtaja on kuitenkin tuominnut hallituksen pyynnön. Hän vastustaa muiden valtioiden sekaantumista tilanteeseen.
Länsimaiset turvallisuuspalvelut ovat huolissaan maan tilasta. He pelkäävät, että epävakaa tilanne mahdollistaa kapinallisten valtaannousun. Erityisen huolestuttavaa mahdollisessa valtaannousussa on, että joidenkin tietojen mukaan islamistiryhmittymällä olisi yhteyksiä terroristiverkosto al-Qaidaan.
Somalian yhteydenotoissa on toukokuun jälkeen kuollut satoja ihmisiä. Kuolleiden joukossa on ollut muun muassa maan turvallisuusministeri ja pääkaupunki Mogadishun poliisipäällikkö.
YK:n arvioiden mukaan yli 120 000 ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan taisteluiden takia.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Naton ilmaiskusta siviiliuhreja Afganistanissa
Naton ilmaiskun kerrotaan surmanneen kahdeksan hengen perheen Afganistanissa. Myös viisi Nato-sotilasta on saanut surmansa erillisissä iskuissa viikonlopun aikana.
Golden Gate -silta täyttää 75 vuotta
Golden Gate -sillan vuosipäivää juhlistetaan tänään San Franciscossa muun muassa ilotulituksella.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Kapinallisryhmät yhdistyivät Malissa
Tuaregien tärkein kapinallisryhmä MNLA-sissiliike ja islamistinen Ansar Dine ovat päättäneet yhdistää voimansa. Ne haluavat Azawadin alueen Malin pohjoisosassa itsenäiseksi.
Lähde: Hollannissa tuomittu 90-vuotias natsirikollinen kuollut
Klaas Carel Faber eli Saksassa eikä joutunut suorittamaan rangaistusta.
YK-tarkkailijoiden johtaja: Houlan uhrien joukossa lukuisia lapsia
YK:n tarkkailijat löysivät Houlan alueelta yli 90 ruumista.
Kiina kimmastui Dalai-laman Itävallan-vierailusta
Liittokansleri Werner Faymann sanoi päättävänsä itse, kenet tapaa.
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Moskovassa mieluisa vieras Serbiasta
Serbian tuleva presidentti lämmittelee suhteita Venäjään. Venäjä lupasi suurlainan Serbialle.
Vatikaani vahvisti paavin hovimestarin pidätyksen
Hovimestarin hallusta löytyi luottamuksellisia dokumentteja.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.