Sopiiko Evo kansallispuistoksi?
Evon aarnimetsät, Kotinen ja Sudenpesänkangas, ovat luonnonsuojelupiirin mukaan luonnonsuojelulliselta arvoltaan huomattavia. Olisiko Evo mielestäsi sopiva kansallispuistoksi? Vai tarvitaanko maassamme lisää uusia kansallispuistoja?
Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiiri on esittänyt, että Hämeenlinnan Lammin Evolle perustettaisiin kansallispuisto ja että ympäristöministeriö käynnistäisi Evon kansallispuiston perustamisen lainsäädäntövalmistelut.
Alueella esiintyy myös harvinaisia kasveja kuten kangasvuokko ja lupporustojäkälä.
Piirin mukaan Evo on ainoa riittävän laaja (8 500 hehtaaria) ja laajaan metsäalueeseen tukeutuva valtion omistuksessa oleva luonnonsuojelullisesti arvokas alue Etelä-Suomessa, jonne voidaan perustaa yli 5 000 hehtaarin yhtenäinen kansallispuisto.
Evolla on sijoitettu paljon luonnon virkistyskäytön edistämiseen ja luonnonsuojelulliset arvot on tutkittu.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Hattulan ilmapiiri leiskuu yleisönosastoissa
Hattulan päätöksentekoa ja toimintatapoja koskeva mielipidekirjoittelu ei tahdo laantua. Se alkoi päätöksestä sulkea Rahkoilan kyläkoulu ja tavasta jolla kuntalaiset saivat sen tietää. Sen jälkeen jatkuneeseen sananvaihtoon ovat ottaneet osaa koululaisten vanhemmat, kriittiset kuntalaiset, yksittäiset valtuutetut sekä koko kunnanhallitus ja valtuuston puheenjohtajisto.
Ranskalaisen torin herkut löytyvät nyt Hämeenlinnasta
Hämeenlinnassa toista kertaa järjestettävä viikon mittainen Ranskalainen tori tarjoaa herkkujen lisäksi kesäilman täydeltä tuoksuja ja värikästä silmänruokaa. Ranskalainen tori on laajentunut mm. italialaisten mukana olon myötä oikeastaan välimerellis-hämäläiseksi toriksi.
Janakkalan talouskuuri nostaa veroja ja leikkaa palveluja
Janakkalan kunnan talouden tasapainotusesitys ehdottaa parille seuraavalla vuodelle tuntuvia veronkorotuksia. Kunta aikoo lisäksi vähentää väkeä, tarjota kannustevapaita, myydä omaisuutta ja karsia palveluita.
Hämäläisen maatalouslomittajan kellokortti on kännykkä
Tämän vuoden loppuun mennessä hämäläiset maatalouslomittajat hoitavat työaika- ja ajokilometri-ilmoituksensa matkapuhelimilla. Linnan Lomituspalvelut -liikelaitoksen tarkoituksena ei ole tiukentaa valvontaa vaan vähentää paperitöitä. Liikelaitos toimii mm. Hämeenlinnan ja Riihimäen seuduilla sekä Hyvinkäällä.
Hämeenlinna etsii uusia ideoita minipiloteiksi
Minipilotit ovat asukkaiden kokeilevaa toimintaa joka innostaa ihmisiä toimimaan yhdessä. Porkkanana on 500 euron avustus. Minipilotissa jonkin alueen toimintaa pitää olla parantamassa hankkeen vetäjien lisäksi myös asukkaita.
Hämeen linnan vallihaudoissa alkaa suuri peruskorjaus
Museovirasto kunnostaa Hämeen linnan vallihaudat seuraavien parin vuoden aikana. Osa seinämien kivistä on siirtynyt paikoiltaan ja vesi seisoo ikävän limaisena.
Keskustele: Vaihdatko aina uusimpiin kännykkämalleihin vai onko vanhassa vara parempi?
Kertyykö laatikoihin läjä toimivia ja käytettyjä puhelimia? Minne sinä viet vanhat kännykkäsi?
Hämeenlinnan tiet ovat kohtuullisessa kunnossa
Hämeenlinnan kaupungin oman selvityksen mukaan tiet ja kadut ovat kohtuullisessa kunnossa. Erittäin huonoja ja huonoja katuja löytyi vajaat 50 kilometriä. Huonoimpia teitä joutuvat ajamaan lammilaiset sekä Iittalassa ja asuntokaduilla liikkuvat. Selvitys tutki yli 600 km katuja, teitä ja kevyen liikenteen väyliä.
Tyttö auton alle, kuljettaja sai nostettua tunkilla auton pyörän tytön päältä
Koulutyttö loukkaantui vakavasti Hämeenlinnassa jäätyään polkupyörineen pakettiauton alle. Tyttö jäi auton pyörän alle puristuksiin, kunnes auton kuljettaja sai nostettua autoa tunkilla sen verran että 13-vuotias pyöräilijä pääsi irti.
Jättitornado mahdollinen Suomessakin
Yhdysvaltain Oklahomassa kymmeniä ihmisiä surmanneen tornadon kaltainen tornado on mahdollinen myös Suomessa. Suomessa koettiin jättimäisen tornadon tuhot vuonna 1932.

Kommentoi aihetta
(7 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Evon Itikka.
Ilmoita asiattomasta kommentistaEvo kansallispuistoksi jos sillä saa metsästyksen loppumaan.Joistain"metästäjistä"pelkkää harmia,sotkevat paikkoja.
Miksi?
Ilmoita asiattomasta kommentistaEn ole ikinä käynyt yhdessäkään kansallispuistossa, joten minusta ne ovat tarpeettomia. Mikä niiden merkitys on? Sitä paitsi, eikö koko Suomi ole yhtä kansallispuistoa, pelkkää metsää ja suota suurimmaksi osaksi? Ja Evo on sama Evo, metsänkorpi, vaikka sitä ei kansallispuistoksi julistettaisikaan.
retkeilijä
Ilmoita asiattomasta kommentistaJos kansallispuistoksi niin silloin loppuisi Evolta kalanistutukset ja kalastus, moottorivoimin kulkeminen, tiestö ennallistettaisiin kulkukelvottomaksi tai se rappeutuisi, loppuisi leirien pito partiolaisilta ja muiltakin, metsät entistä ryteikköisemmiksi, entä metsäopetus ja metsätyöharjoittelu. Retkeilyalueena Evo palvelee ehdottomasti paremmin ja laajemmin!
oikea retkeilijä
Ilmoita asiattomasta kommentistaKuka kaipaa retkeilyyn moottorivoimia? Moottorivoimilla luontoon tuodaan lähinnä melua, saastieta, roskaa ja mäyräkoiria. Luonnossa pitäisi kyllä liikkua omin voimin, enkä tarkoita erityisryhmiä, joille palvelut kyllä pystytään ja on syytä turvata. Kalastus ja retkeily eivät todellakaan lopu kansallispuistosta, koska esim. retkeily on yksi kansallispuistojen päätehtävistä. Kirjolohien pumppaamisen vesiin saakin lopettaa. Kirjolohta saa kalatiskiltä, turha sitä on vesistöihin tunkea. Enemmän olisi syytä kunnostaa ja panostaa luonnonkalakantoihin, niiden kutu- ja poikastuotantoalueisiin sekä kantojen hoitoon. Eli ehkä kansallispuistoa tarvitaankin luontoarvojen turvaamisen lisäksi juuri siksi, että edes jossain päin Suomea päästäisiin eroon konevoimin tapahtuvasta laiskan miehen "retkeilystä", roskaamisesta, melusta ja istuta ja ongi- kalastuskulttuurista. Ei teki myöskään citykaupunkilaisille tai -maalaisille pahaa nähdä ja kokea luonnonmetsä risuineen ja keloineen.
Metsästäjä
Ilmoita asiattomasta kommentistaMiksi ihmeessä Evoa pitäisi suojella nykyistä enemmän? Eiköhän me kaikki sinne mahduta; metsästäjät, luontokuvaajat, retkeilijät - kaikki tyynni. Kaikissa ihmisryhmissä on omat mädät omenansa, ei muutaman ääliön takia pidä koko porukkaa leimata. Metsästyksellä pidetään kuitenkin hirvien liikenne- ja taimikkotuhoja aisoissa - eikä metsästyksellä mitenkään vaaranneta esim. rusakon tai sinisorsan asemaa lajistossamme.
Evoa ei tarvitse suojella nykyistä enemmän - ja miten se suojelu muuten vaikuttaisi metsäopetukseen alueella?
metsä metsäksi
Ilmoita asiattomasta kommentistaTottakai Evo sopisi ja siitä pitäisi tehdä kansallispuistoja. Suomen luonnon ja monimuotoisuuden tila on heikko kaikkiin naapurimaihimme verrattuna, mikä on suuri häpeä. Evolla on rauhallista luontoa, rakentamattomia pikkujärviä ja luonnontilaista metsää. Ja hakataustakin metsästä kehittyy ajan kuluessa ja entistämällä hienoa. Retkeilyä ja partiolaisten leiriintymistä kansallispuisto ei suinkaan estä - päinvastoin -. retkeily on yksi tavoittesita, joita varten kansallispuistoja perustetaan. Ja kuka niitä metsäautoteitä tarvitsee retkeilyyn? Ei ainakaan tosi mies tai nainen. Autolla retkeilijät voivat kyllä tämänkin jälkeen hyödyntää Suomessa kymmenten tuhansien kiloetrien metsätieverkostoa, jos se kiinnostaa.
Evolla vaeltanut
Ilmoita asiattomasta kommentistaEvo on ehdottomasti Etelä-Suomen metsäalueesta se jolla on luonnonarvoja, kokoa ja jo alkanutta suojelutoimimtaa, joten se sopii mitä parhaiten kansallispuistoksi. Käykää, niin yllätytte, miten hienoja alueita siellä on.