Sormenjälki kertoo kaiken
Sormenjälki on edelleen keskeisiä ihmisen tunnistamisen välineitä. Siihen sormenjälki onkin omiaan, sillä se on muuttumaton ja yksilöllinen.
Mustetta sormeen ja sormi paperille, siinä on sormenjälki otettuna. Paitsi että enää se ei Jyväskylän pääpoliisiasemalla mene näin. Sormenjäljen ottaa nykyään skanneri, joka samalla rekisteröi jäljen. Jos henkilö pitää myöhemmin tunnistaa, sama laite hoitaa myös sormenjäljen ja rekisterin vertailun.
- Mustetta käytetään meillä edelleen, jos skanneri ei jostain syystä toimi. Jämsässä, Keuruulla, Saarijärvellä ja Äänekoskella käytetään edelleen mustetta, kertoo rikosylikonstaapeli Pekka Poutiainen rikostekninen yksikkö.
Skanneria ei ole hankittu pienemmille poliisiasemille sen parin kymmenen tuhannen euron hinnan vuoksi.
Sormenjälkien ottamiseen ei ole sen kummempaa kriteeriä kuin että rikos on rikoslakiperusteinen. Jäljet voidaan siis kerätä vaikkapa näpistelijältä, ja ne voidaan ottaa jo syytä epäillä -vaiheessa.
- Jos todetaan, että henkilö ei ole syyllinen rikokseen, jäljet poistetaan rekisteristä, Poutiainen sanoo.
Rikospaikalla toiset konstit
Sormenjäljillä pyritään kuitenkin tunnistamaan rikospaikalla olleet henkilöt. Tämä tarkoittaa sitä, että myös paikalta on saatava sormenjälki.
- Sormenjäljen pystyy rikospaikalta ottamaan jokainen poliisi. Jokaisessa partioautossa on siihen välineet. Rikostekninen yksikkö tulee paikalle, jos tilanne sitä vaatii, Poutiainen sanoo.
Rikosteknisen tutkinnan välineistä löytyy perinteisten jauheiden lisäksi järeämpiä keinoja.
- Mieluiten otan kohteen mukaan laboratorioon. Sielä voi käyttää kaikkea tekniikan kirjoa, Poutiainen sanoo.
Sormesta jää muutakin kuin sormenjälki
Rikostekninen tutkinta kaivaakin sormenjäljen esiin lähes mistä tahansa.
- Veden päältä en ole sormenjälkeä saanut. Kaikkialta muualta se oikeastaan lähtee. Ongelma on enemmänkin sormenjäljen tulkinnassa kuin siinä saako sen, Poutiainen kertoo.
Jos jälki on rosoisella pinnalla, voi kuvio olla sotkussa. Mutta silloinkin jäljessä on toinen yksilöllinen ja muuttumaton tunnistustekijä, DNA. DNA:n käyttö tunnistamiseen lisääntyy jatkuvasti, samalla kun sormenjälkien käyttö vähenee.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Putkilahden saaripalo saatu hallintaan Korpilahdella
Korpilahden Putkilahdessa pienessä saaressa syttynyt maastopalo on saatu hallintaan.
Korpilahdella Putkilahden saaressa maastopalo
Pienessä saaressa on syttynyt tulipalo Korpilahden Putkilahdessa tänään iltapäivällä. Keski-Suomen pelastuslaitos sai tulipalosta ilmoituksen puoli kuuden jälkeen.
Ankkurimerkki tuo tietoa järvitaimenen elämästä
Keiteleen järvitaimenkantaa pyritään ylläpitämään istutusten avulla. Järven luontainen taimenkanta on viime vuosina vähentynyt, mutta syystä ei ole varmaa tietoa. Keskisuomalaisille kalastuksen harrastajille maakuntakalan säilyminen maakuntajärvessä on tärkeää.
Auto ja moottoripyörä törmäsivät Jyväskylän Kirrissä
Henkilöauto ja moottoripyörä kolhaisivat toisiaan nelostiellä Jyväskylän Kirrissä. Päivystävän palomestarin mukaan henkilövahinkoja ei sattunut.
Kukka tähtää lyhyempiin lääkärijonoihin
Jyväskylän terveydenhuollon uusi johtaja Ari Kukka aloitti työnsä palkkakohun keskellä. Hänen tavoitteenaan on parantaa terveyspalvelujen saatavuutta.
Uusi peruna tulee ajallaan
Viime päivien lämpimien kelien innoittamana peruna on vaihtanut spurttivaihteen silmään ja kotimaista uutta perunaa saadaan tänäkin vuonna juhannuspöytään.
Keski-Suomen työttömyys kasvoi vuoden takaisesta
Keski-Suomen työttömyysaste oli huhtikuun lopussa 13,9 prosenttia. Kasvua viime vuoden vastaavaan aikaan oli 1,7 prosenttiyksikköä.
Jarkon ja Emilian unelmatalo nousee hartiapankilla
Jyväskylän Äijälänrannassa on täysi tohina päällä. Vuoden kuluttua alueella järjestetään asuntomessut ja omakotitalojen perustuksia tehdään parhaillaan monella tontilla.
Metsäkauris pelastettiin lietealtaasta Äänekoskella
Äänekosken pelastuslaitoksen pintapelastaja auttoi metsäkauriin sellutehtaan lietesäiliöstä.
Kinnusta esitetään Viitasaaren johtoon
Saarijärven kaupunginjohtajana toimivan Janne Kinnusen on tarkoitus ottaa uusi tehtävä vastaan ensi marraskuussa.
