Savo |

Sosiaalisesta yrityksestä ei tullutkaan varteenotettavaa vaihtoehtoa työllistämiseen

Uusia sosiaalisia yrityksiä syntyy hyvin hitaasti. Vuonna 2004 tuli voimaan laki sosiaalisista yrityksistä, mutta niitä ei ole perustettu niin paljon, kuin alun perin odotettiin. Sosiaalisessa yrityksessä vähintään kolmanneksen työntekijöistä tulee olla vajaakuntoisia tai pitkäaikaistyöttömiä.

Warkopin tuotantolaitteistoja
Pohjois-Savossa toimii kolme sosiaalista yritystä, joista suurin on varkautelainen Warkop. Kuva: YLE / Juha Vauhkonen

Perustamishakemuksia tulee työ- ja elinkeinoministeriöön noin tusina vuodessa ja sosiaalisia yrityksiä on rekisterissä nykyisin noin 160.

Pohjois-Savossa toimii kolme sosiaalista yritystä, joista suurin on varkautelainen Warkop. Yritysten toimitusjohtajien ja ministeriön ylitarkastajan mukaan sosiaalisen yrityksen perustaminen ei ole riittävän houkuttelevaa.

Yrittäjien mukaan sosiaaliset yritykset ovat käytännössä samalla viivalla kuin muutkin yritykset, joten sellaisen perustaminen vaatii halua tarjota tavallisilta työmarkkinoilta pudonneille mahdollisuus saada taas kiinni työelämästä.

Ensi keväänä ministeriö tarkastaa, täyttävätkö yritykset niille asetetut vaatimukset ja ovatko ne vielä toiminnassa. Kaksi vuotta sitten tehdyssä tarkastuksessa listalta karsiutui 70 yritystä.

Lähteet:
YLE Savo / Sini Ojanperä

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä