Sosiaalista mediaa puitiin Ajankohtaisen kakkosen teemaillassa
Sosiaalinen media ja sen kirjoittamattomat säännöt kirvoittivat värikästä keskustelua tiistai-iltana YLE TV2:n Ajankohtaisen kakkosen Netti-illassa. Erilaisia kantoja löytyi esimerkiksi siitä, tulisiko internetissä esiintyä omalla nimellään vai ei.
Internet ja sosiaalinen media ovat suomalaisille tutumpia kuin koskaan aiemmin: esimerkiksi yhteisöpalvelu Facebookia käyttää lähes kaksi miljoonaa suomalaista. Markkinointiyritys N2:n toimitusjohtaja Alex Nieminen vertasi sosiaalisen median Facebookia samanlaiseksi johtotähdeksi kuin Google on hakukoneiden joukossa.
Toimittaja Taneli Heikka painotti, että työn digitalisoitumisen myötä sosiaaliset mediat ovat luonteva ympäristö tehdä työtä. Riskinä kuitenkin on työn ja vapaa-ajan sekoittuminen. Yhteisiä pelisääntöjä työnantajien ja työntekijöiden kanssa ei ole.
Mikael Storsjö Electronic Frontier Finlandista korosti, että työnantaja voi mahdollisesti erottaa työntekijänsä, mikäli toteaa hänen esiintyneen arveluttavasti mediassa.
Poliittinen vaikuttaja Tuulikki Ukkola kehotti puolestaan kansalaisia liittymään Facebookiin väärällä nimellä esimerkiksi Aku Ankkana. Hänen mukaansa tämä mahdollistaisi työnantajan arvostelemisen julkisesti ilman seurauksia.
Anonymiteetti mahdollistaa sananvapauden nimissä tapahtuvan vihakirjoittelun ja uhkailun. Suomen laki pätee myös verkossa. Verkkovaikuttaja Jussi Lähde painotti omalla identiteetillä esiintymisen merkitystä.
F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen painotti, että internet on kansainvälinen ja yhtenäisen lainsäädännön luominen on mahdotonta.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hyvinkään ampuja ihaili Saksan armeijaa ja sotapelejä
Facebook-suosikkeja: Airsoft-taistelupeli, armeijan varustekauppa ja muumit.
Katainen: Eutanasiasta käytävä vakava keskustelu
Pääministeri ei ota kantaan eutanasian puolesta tai vastaan. Hän ei pidä eutanasiaa puoluepoliittisena kysymyksenä eikä suostu tekemään asiasta esimerkiksi kokoomukselle puoluekannanottoa.
Kauppojen ovet pääosin säpissä helluntaina
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kaupat saavat olla auki poikkeusluvalla. Myös pienet päivittäistavarakaupat saavat pitää ovensa auki.
Hyvinkään ampujan motiivi yhä pimennossa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat tänään koko päivän. Jutun tutkinnanjohtajan mukaan vangitsemisoikeuskäynti on todennäköisesti tiistaina.
Nuoret etsivät epätoivoisesti selitystä: "Miksi?"
Eteenpäin pääseminen vaatii syyn löytämisen. Nuoret haluavat kriisichatissa myös käytännön ohjeita, miten uhkatilanteessa toimitaan.
Hyvinkäällä kahden päivän suruliputus ampumistapauksen vuoksi
Hyvinkään kouluissa vietetään maanantaiaamuna hiljainen hetki. Kaupungintaloon avataan surukirja.
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.