Kotimaa |

Sossun luukulta ruokatukea yhä useammalle

Ruuan hinnanousu tuntuu rajusti perusturvan varassa elävien tuloissa. Toimeentulotukiasiakkaille myönnettävän täydentävän ruokatuen määrä on kääntynyt viime vuosina kasvuun. Ruuan hinnan arvioidaan nousevan jopa viisi prosenttia tämän vuoden aikana.

Toimeentulotukiasiakkaan käteen jäävä osuus on vajaat 420 euroa kuussa. Sen pitäisi riittää ruuan lisäksi myös muuhun elämiseen, mutta tässä onnistuu yhä harvempi.

- Täytyy myöntää, että viimevuotista enemmän on myönnetty maksusitoumuksia elintarvikkeisiin, sanoo sosiaalisen ja taloudellisen tuen päällikkö Leila Palviainen Helsingin kaupungilta.

Maksusitoumusta ruokalaskuun voi anoa, jos tuki loppuu perustellusta syystä kesken kuun. Ruokaan myönnetyn lisätuen määrä kääntyi Helsingissä reippaseen nousuun vuonna 2008. Sen jälkeen se on kivunnut yli kymmenen prosentin vuosivauhtia.

- Laittaisin sen perusturvan eli viimesijaisen toimeentulon alhaisen tason piikkiin. Tuki nousee oikeastaan vain sidottuna kansaneläkeindeksiin, eli hitaasti ja joustamattomasti, Palviainen sanoo.

Palviainen laskee, että toimeentulotuki on noussut kahden vuoden aikana noin 1,70 euroa. Ruuan osuudeksi on arvioitu tästä puolet. Päivää kohden toimeentulotukiasiakkaan elintaso on siis noussut noin kolme senttiä.

Ruuan osuus kulutusmenoista ei enää laske

Samaan aikaan ruuan hinta kipuaa – eri arvioiden mukaan se nousee tänä vuonna jopa viisi prosenttia.

Suurin syy löytyy maailmanmarkkinoilta, sanoo professori Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta.Raaka-aineiden hintoja ovat nostaneet erityisesti poikkeukselliset sääolosuhteet.

- Ruoka on tärkeä strateginen hyödyke. Jos tapahtuu tarjonnan heilahtelua ja tarjonnan supistelua, se aiheuttaa huolestumista ja epävarmuutta markkinoilla, Niemi sanoo.

Keskivertosuomalainen käyttää ruokaan noin 13 prosenttia kulutusmenoistaan. Vielä 80-luvulla ruuan osuus hipoi 20:ta prosenttia. Alaspäin on tultu tähän saakka joka vuosi, mutta nyt käyrä on pysähtynyt paikoilleen.

Jyrkin Niemen mukaan Suomessa ollaan kuitenkin yhä eurooppalaisella keskitasolla.

- Jos katsotaan vanhoja EU-maita, se [ruuan osuus kulutusmenoista] on suurin piirtein samaa luokkaa. Britanniassa se on hieman alhaisempi, ja Yhdysvalloissa päästään jopa alle 10 prosentin. Mutta muualla maailmassa osuus on selvästi suurempi.

Keskitaso ei lämmitä köyhää

Perusturvansaajalle keskimäärin pienet prosentit ovat kaukaista matematiikkaa. Helsingin Kalliossa aamupäivällä ruokaostoksia hoitanut eläkeläismies kertoo, että kuukausituloista ruokaan uppoaa leijonanosa.

- Totta kai se huolestuttaa aina, koska ei eläkkeet ole nyt niin hirveästi nousseet.

Toimeentulotukea nostava Eero taas sanoo, että ruokaan on varaa laittaa kuussa vain noin sata euroa. Useinmiten ruokarahat loppuvat kuitenkin kesken.

- Sitten pitää käydä syömässä jossain ilmaseksi, tai hoitaa muuten vaan ilmaseksi ne ruuat.



Kommentoi uutista!

Ostatko aleruokaa kaupasta entistä useammin?

Mistä joudut säästämään kallistuneen ruoan takia?

Lähteet:
YLE Uutiset / Hanna Eskonen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä