Sota Onkamojärvien rehevöitymistä vastaan jatkuu
Tohmajärven, Rääkkylän ja Joensuun rajoilla sijaitsevien Onkamojärvien rehevöitymisestä huolestuttiin jo 1990-luvun alussa. Sinileväuutisia järviltä on kuultu 90-luvun loppupuolelta asti. Tositoimiin järvien kunnon parantamiseksi ryhdyttiin 2009. Selvityksen jälkeen Onkamojärvillä on niitetty kaislikkoja, pyydystetty särkikaloja sekä tehty laskeutusaltaita ja kosteikkoja. Työ jatkuu edelleen.
Onkamojärvet ovat suhteellisen matalia järviä. Pieni-Onkamojärven keskisyvyys on noin 2,2 metriä, Suur-Onkamolla syvyyttä on keskimäärin 4,3 metriä. Rannat ovat enimmäkseen matalia, syvimmät kohdat järvissä yltävät Pien-Onkamon puolella reiluun seitsemään metriin, Suur-Onkamolla syvyttä löytyy maksimissaan noin yhdeksän metriä.
Monta syytä rehevöitymiseen
Alkusysäys Onkamojärvien rehevoitymiselle annettiin jo 1930-luvulla, jolloin järven pintaa laskettiin noin yhdellä metrillä Niva-laskujokea ruoppaamalla. Sen jälkeen järvet ovat altistuneet turvetotantojen aiheuttamille valumille, maatalouden päästöille ja soiden ojituksesta johtuvalle humukselle. Lisääntyvä kasvillisuus ja särkikalakanta kiihdyttävät rehevöitymistä koko ajan. Kun niihin lisätään vielä melko pieni veden vaihtuvuus, niin leväkukinnoille on ollut hyvä kasvualusta.
Yhteistyöllä taistoon
Kunnostustoimet aloitettiin Vedet puhtaaksi - esiselvityshankkeella vuonna 2009. Selvitystyön tekivät kyläyhdistys, ELY-keskus (Pohjois-Karjalan Ympäristökeskus), Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ja kalastorakennetutkimuksiin erikoistunut biologi. Selvityksen jälkeen Onkamojärviä päästiin kunnostamaan useiden eri hankkeiden voimin. Hankkeita on koordinoinut kunnostustöiden voimanainen Tuovi Vaaranta.
Mie olen laittanut sydämeni peliin Onkamojärvien puolesta
Kaislikot pois
Mikko Hirvonen on urakoinut kaislikoita matalaksi omalla koneellaan, ponttoonien päällä kulkevalla sorminiittokoneella. Laitteen verkkomatto nostaa niitetyt kaislat, josta ne kootaan maalle eteenpäin vietäväksi.
- Ensimmäinen vuosi oli melkoista taistelua, alunperin kone oli tehty kelluskasvien niittoon. Koneeseen piti tehdä muutoksia, ensimmäinen vuosi oli sellaista opettelua, nyt sujuu jo paremmin.
Ruovikon niitoista on tullut myös kritiikkiä. Rantojen asukkaat ovat toivoneet omien rantojen niittämistä, mutta niitto tehdään ELY-keskuksen ammattilaisten tekemien suositusten pohjalta. Hirvonen niittäisi kyllä mielellään vaikka kaikki rannat, jos se olisi mahdollista.
- Mielellään niittäisi vaikka jokaisen korren, mutta kun aikaa on vain noin kuusi viikkoa tehdä työ, niin ei kaikkialle ehdi. Sen lisäksi tällä koneella ei voi juurikaan työskennellä puolta metriä matalammassa vedessä, joten matalimmat kohdatkin jää niittämättä. Samoin kiviä ei niittokoneen edessä voi olla.
Niittämistä jatketaan ensi kesänä Ely-keskuksen rahoilla, sekä rantojen asukkaiden maksamilla omakustannusosuuksilla. Hirvonen on valmis urakkaan, mutta urakka kilpailutetaan ensin. Kolmivuotinen Ruovikot hallintaan -hanke päättyi tähän vuoteen.
Uskomattomia määriä särkikalaa
Hoitokalastukseen Onkamojärville on saatu valtion rahaa kahteen hankkeeseen yhteensä 225 000 euroa. Kalaa ovat nostaneet niin ammattimaiset nuottaajat kuin rantojen asukkaatkin. Kalaa on nostettu jo yli 170 000 kiloa, kalastusta jatketaan vielä, sanoo Tuovi Vaaranta:
- Kunhan järven vesi jäähtyy noin 12-asteiseksi, alkaa tänä syksynä jälleen kalojen nuottaus. 2013 jatketaan rysäkalastusta ja syksymmällä jälleen nuotataan. kaiken kaikkiaan on tarkoitus saada noin 300 000 kiloa kalaa pois järvestä. Silti, kaikkiaan Onkamojärvillä kalastetaan liian vähän, kaikkien pitäsi innostua vaikkapa katiska- tai rysäkalastuksesta, kehottaa Vaaranta.
Osa saalista päätyy minkin ruuaksi, se osa mikä voidaan koneellisesti perata, päätyy kalamassaksi ja ihmisravinnoksi. Kalaa myös kompostoidaan mullaksi.
Patoa suunniteltiin
Onkamojärvien pintaa suunniteltiin palautettavaksi 1930-lukua edeltävälle tasolle padon rakentamisella Niva-jokeen. Ely-keskus hoiti suunnitelmat ja rantojen asukkailta kysyttiin halukkuutta veden pinnan nostamiselle. Patosuunnitelma jouduttiin hylkäämään, sanoo Tuovi Vaaranta:
- Kyselyn tulos oli sellainen, että 56 prosenttia palautti kyselyn, näistä reilut 80 prosenttia oli patoamisen puolella. Mutta kun tarvittava kahden kolmasosan enemmistö rantakiinteistön omistajista ei puoltanut patoa, niin näinollen patoa ei rakenneta.
Laskeutusaltaita ja kosteikkoja
Metsäkeskus on tehnyt Onkamojärven ympärille 19 laskeutusallasta, kolme pintavalutuskenttää, yhden kosteikon ja yhden ennallistetun suon. Se on tehnyt myös ojapenkkojen loivennuksia ja vedenkulkureittien muutoksia maastoon, lietekuoppia ja pohjapatoja kymmenittäin.
Maataloudesta peräisin olevien liikaravinteiden valumista Onkamojärviin jarrutellaan kosteikkojen avulla. Kosteikkojen rakentamiseen ei vielä ole päästy, mutta niitä aiotaan rakentaa:
- Kolmelle kosteikolle on jo tukirahat olemassa, mutta tämän kesän sateiden johdosta vedenpinta on niin korkealla, että sekin osaltaan esti kosteikkojen tekoa. Riistanhoitokeskuksen kosteikkoasiantuntija on ollut hyvänä apuna tässä työssä, ja halukkuutta kosteikkojen tekoon löytyy myös viljelijöiltä.
Työn jatkaja tarvitaan.
Eri hankkeitten kautta Onkamojärvien kunnostukseen tullaan käyttämään noin 400 000 euroa. Sen lisäksi tulee vielä metsäkeskuksen osuus, sanoo Vaaranta. Eri hankkeiden päättyminen 2013 ei tarkoita kuitenkaan sitä että työ olisi jo tehty, sanoo hankekoordinaattori Tuovi Vaaranta:
- Mie olen pistänyt sydämeni peliin Onkamojärvien puolesta viimeisten vuosien aikana. Nyt olisi todella tärkeää, että saataisiin perustettua kiinteä organisaatio, mielellään vesiensuojeluyhdistys näiden järvien kunnostustyön jatkumisen turvaamiseksi.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Tuli pääsi irti laavulta - metsää paloi
Sammutus on jatkunut Nurmeksessa aamuyölle asti.
Pohjois-Karjalan yhteinen osuuspankki karahti kiville
Kolmen pankin yhdistäminen ei toteudu Pohjois-Karjalassa ainakaan toistaiseksi. Kiteen Seudun Osuuspankin edustajisto hylkäsi fuusioesityksen äänin 26-8. Henkilöstömäärä saattaa nyt vähetä Kiteellä.
Joensuu tarjoaa palkatonta vapaata työntekijöilleen - vaihtoehtona lomautus
Joensuun kaupungin työntekijät joutuvat ilmoittamaan toukokuun loppuun mennessä kantansa palkattomiin vapaisiin, kun vaihtoehtona on lomautus. Mahdollisten palkattomien vapaiden ja lomautusten aikaan osa kuntalaisten palveluista saatetaan joutua sulkemaan.
Tonttikiista 1920-luvulta: Suojeluskunta voitti taistelun Pielisjoen linnasta Joensuussa
Kunnalliset tontti- ja kaavoituskiistat ovat tätä päivää, mutta on sitä osattu olla napit vastakkain ennenkin. Mielenkiintoinen esimerkki tästä on 1920-luvulla käyty taistelu Pielisjoen pienoisessa saaressa sijaitsevasta tontista ja sillä seisoneesta viljamakasiinista Joensuussa. Vastakkain olivat Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiiri ja Joensuun kaupunki. Suojeluskunta voitti.
Kiteeläiset eivät niele suurpankkia - "Miksi lähteä venettä kaatamaan?"
Vaikka kiteeläisille on varattu yhdessä juukalaisten kanssa enemmistö suunnitellun suurpankin kaikkiin hallintoelimiin, ei pankkien yhdistäminen maistu osalle Kiteen Osuuspankin väestä sitten millään.
Nuorisotakuu yskien käyntiin - kolmannes jää toimien ulkopuolelle
Pohjois-Karjalassa huhtikuussa päättyneistä nuorten työttömyysjaksoista vajaa kolmannes johti työllistymiseen. 208 nuorta jäi kokonaan toimenpiteiden ulkopuolelle.
Lyhytkin urakka voi olla väylä pidempään työsuhteeseen
Pitkäaikaistyötöntä ei kosketa se, onko työ palkkatuettua vai ei, työllistämishankkeeseen kuuluvaa vai ei. Tärkeintä on, että työtä löytyy edes lyhyeksikin aikaa.
Kaivosyhtiö sai uraaninetsintäluvan - vastustajat rustaavat valituksia
Euro Skandinavian Uranium sai Tukesilta luvan jatkaa uraanin etsintää Joensuun ja Kontiolahden alueilla. Uraanikaivosten vastaisen kansanliikkeen mukaan päätös on lainvastainen eikä siinä oteta huomioon ympäristölainsäädäntöä.
Työttömyys pitää Pohjois-Karjalaa otteessaan
Pohjois-Karjalan työttömyystilanne on edelleen Suomen synkin. Vaikein tilanne on Lieksassa, Tohmajärvellä ja Juuassa.
10 vuotta vanha valtuustoaloite heräsi henkiin Ilomantsissa
Ilomantsilaisen Seppo Lehtisen 10 vuotta vanha valtuustoaloite kalojen kutupaikkojen ennallistamiseksi Koitajoella nytkähti eteenpäin. Kunnanhallitus päätti viimein näyttää vihreää valoa joen ennallistamisprojektille.

Kommentoi aihetta
(1 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Ilpo Jorasmaa
Ilmoita asiattomasta kommentistaKoko hankekokonaisuus olisi jäänyt toteuttamatta ilman Leader-rahoitusta. On kovin kummallista että Leaderistä ei mainita sanallakaan tässäkään jutussa?