Suomen historian professori Pertti Haapala näkee naisten kiinnostuksen sotaan alkaneen maailmanlaajuisena trendinä 1980-luvulla. Suomi seurasi perässä seuraavalla vuosikymmenellä.

- Meillä selvä muutos tapahtui 1990-luvulla, jolloin tutkimuksessa alettiin selvittää lottahistoriaa ja lottien toimintaa rintamalla. Siitä kiinnostus laajeni naisten rooliin sodassa ja heidän sotakokemuksiinsa, Tampereen yliopistossa työskentelevä Haapala kertoo.

Samaan aikaan tutkimuskentälle on noussut niin sanottu uusi sotahistoria. Tällä hetkellä graduja ja väitöskirjoja tehdään siitä, miltä sota tuntui. Nämä näkökulmat kiinnostavat Haapalan mukaan erityisesti nuoria naisia. Toisaalta uusi sotahistoria ei ole seurausta vain tutkijakentän naisistumisesta, vaan Haapala näkee sen taustalla laajemman tutkimuslogiikan.

- Yleensä joka maassa tutkimus keskittyy heti sotien jälkeen tapahtumien legitimoimiseen: miksi näin tapahtui, kävi sitten hyvin tai huonosti. Se kestää noin sukupolven ajan. Seuraava sukupolvi, kuten meilläkin tapahtui 1960 ja -70-luvuilla, esittää ensimmäiset kriittisen kommentit sodasta, Haapala sanoo.

Vasta kun sotavuosista on päästy kaksi tai kolme sukupolvea eteenpäin, aletaan tutkia sodan mikrohistoriaa. Samalle esiin nousevat karkuruuden ja sotaneuroosien kaltaiset aiemmin vaietut aiheet, joiden käsittelyä vanhempi polvi saattaa pitää veteraanien pilkkamisena.

Oma sukuhistoria inspriroi

Yliopistolla jako naisten ja miesten tutkimusaiheisiin on yhä selkeä.

- Miehet tutkivat sodankäyntiä ja diplomatiaa, naisia kiinnostaa naisten arki sodassa sekä tunnepuolen aiheet, sanoo historian professori Henrik Meinander Helsingin yliopistosta.

Meinander uskoo yhden syyn uudenlaisten tutkimusaiheiden suosioon olevan se, että eläkeikään päässeet sotalapset ovat viime vuosina tuottaneet runsaasti muistelmia ja muuta aineistoa, jota tutkijat voivat hyödyntää.

- Tutkimus hengittää samassa tahdissa kuin yhteiskunta, hän sanoo.

Kimmoke tutkimukseen nousee useimpien nuorten naisten kohdalla osittain sukuhistorian kautta. Vaikka moni kiinnostuu sota-ajasta perheensä menneisyyden vuoksi, Pertti Haapalan mukaan ajallinen etäisyys sodista näkyy nuorten tutkijoiden työssä.

- Valtaosalla heistä ei ole tunnesidettä Suomen sotiin. Heidän näkökulmansa on niin globaali, että siitä katsottuna Suomi ei käynyt erillissotaa. He ihmettelevät, miksi olimme mukana toisessa maailmansodassa, Haapala kertoo.

Naiskirjailijat liikkuvat myös rintamalla

Sotatutkimuksen uudet teemat ja laajentunut sotien käsittely näkyy myös kirjallisuudessa. Tietokirjallisuuden kustannuspäällikkö Jarkko Vesikansa Otavasta sanoo, että naisten kiinnostus sekä kirjoittaa että lukea sodista - erityisesti naisten kokemana - on kasvussa.

- Saamme kuitenkin myös naisten tarjoamia käsikirjoituksia, joissa pääkohteena ovat miehet, Vesikansa kertoo.

Myös Teoksen kustantaja Silja Hiidenheimo näkee, että kaunokirjallisuudessa naiset lähestyvät sotaa yhtä lailla miesten kuin naistenkin kautta. Hiidenheimon mielestä tämä voi johtua siitä, että naisten kaunokirjallinen rohkeus on viime vuosina lisääntynyt ja naiskirjailijan rooli muuttunut.

- Naiset kirjoittavat muutenkin kovista aiheista, politiikasta ja historiasta. Ennen ei myöskään juuri ollut hauskoja naiskirjailijoita, mutta tilanne on muuttumassa, Hiidenheimo sanoo.

Samaan aikaan suomalaisen fiktion perustyyppi, kirjailijan oman persoonan ympärille kietoutunut avainromaani, on saanut väistyä.

- Nuoret kirjailijat eivät nykyään pohdi itsevään vaan kirjoittavat tarinoita. Sota on veteraanien lastenlastenlapsille jo riittävän etäinen aihe käsiteltäväksi, Hiidenheimo arvioi.