Sotilasavustukset haettava pikaisesti
Maanantaina palvelukseen astuvien on jätettävä hakemuksena heinäkuun aikana. Avustusta ei makseta takautuvasti.
Ensi maanantaina palvelukseen astuvien varusmiesten täytyy jättää sotilasavustushakemus heinäkuun aikana. Kela maksaa sotilasavustusta aikaisintaan sen kuukauden alusta, jolloin hakemus on jätetty. Avustusta ei makseta takautuvasti, mikäli hakemus on toimitettu myöhässä.
Sotilasavustusta maksetaan varusmies- tai siviilipalveluksessa oleville asevelvollisille tai heidän omaisilleen.
Sotilasavustukseen kuuluvat perusavustus, asumisavustus, erityisavustus sekä elatusapu. Lisäksi Kela voi korvata asevelvollisen palveluaikana erääntyvä opintolainan korot.
Sotilasavustukseen vaikuttavat asevelvollisen sekä hänen sotilasavustukseen oikeutetun omaisensa nettotulot palvelusaikana.
Hakemuksen voi jättää mihin tahansa Kelan toimipisteeseen.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Käräjäoikeus antaa tuomionsa Klaukkalan vauvasurmista
Syyttäjä vaatii virolaistaustaiselle naiselle elinkautista vankeustuomiota kahden vastasyntyneen lapsensa vuoden takaisista murhista.
Asiantuntijat: Uusi laki lisää valinnanvapautta hoitopaikan suhteen
A-studion haastattelemat asiantuntijat myöntävät, että potilaat eivät joka tapauksessa saa tasa-arvoisesti hoitoa samaan sairauteen eri puolilla Suomea. Ensi vuoden alusta voimaan tulevan uuden lain myötä potilas saa kuitenkin valita hoitopaikkansa sekä Suomen sisällä että ulkomailla.
Gumball-hurjastelijat ajoivat Helsingistä rajalle poliisin seurassa
Tapahtumaan osallistunut suomalainen räppäri Elastinen kertoo, että poliisi saattoi Gumball 3000 -rallin osallistujat Helsingistä Vaalimaan rajalle. Siitä Pietariin luksusautot saattaa Venäjän armeija.
PAM:n Selin yllättyi ministerikierrätyspuheista
Ann Selin ei usko, että SDP on hylkäämässä duunarimiehiä.
Helsingin Talissa tuoksuu tärpätti - Mätäjokeen vuotanut myrkkyä
Silminäkijöiden mukaan Mätäjoessa kelluu kuolleita kaloja. Pelastuslaitoksen mukaan aine on todennäköisesti vuotanut läheisistä Pitäjänmäen teollisuuslaitoksista.
Palo ilmastoinnin konehuoneessa tyhjensi kauppakeskuksen
Lappeenrantalaiseen kauppakeskus Iso-Kristiinaan levisi savua ilmastoinnin mukana konehuoneessa syttyneestä palosta.
Vantaan bussiliikenne palaa lähes normaaliksi tiistaina
Lakossa olleet kuskit palaavat töihin tiistaina ja aloittavat neuvottelut. Myös työnantaja uskoo, että kaikki Veolian liikennöimät linjat saadaan ajettua, jos kuljettajat saapuvat töihin.
Kyliä kannustetaan nyt kehittämään liiketoimintaansa
Moni kylä on hiljentynyt, mutta Pälkäneeseen kuuluvalla Rautajärvellä kyläyhdistys on onnistunut herättämään kyläkeskuksen eloon. Se on yhdistänyt monta toimijaa saman katon alle ja perustanut myös itse yritystoimintaa.
Metsästäjä: Suuret uroskarhut talsivat turvaan Venäjälle
Tuoreimman Metsästäjä-lehden mukaan suurin osa Itä-Suomen uroskarhuista viettää talvensa Venäjän puolella. Isot otsot talsivat Venäjälle jo syyskesällä, joten ne ovat turvassa rajan takana silloin, kun karhujahti esimerkiksi Pohjois-Karjalassa käynnistyy.
Pienkone pyörähti laskeutumistilanteessa ympäri
Asikkalassa sattui maanantaina iltapäivällä pienkoneonnettomuus, kun järveen laskeutumista yrittänyt kone pyörähti ympäri. Koneessa oli kaksi ihmistä.
