Sotkamo hakee hallistakin mestaruutta
Hallitseva hallipesiksen Suomen mestari Sotkamon Jymy joutuu tekemään kovan päivätyön päästäkseen yrittämään mestaruuden uusimista. Jymy pelaa pääsystä lopputurnaukseen Pattijoen Urheilijoiden ja Alajärven Ankkureiden kanssa lauantaina Oulussa.
Vain alkuturnauksen voittaja pääsee varmuudella maaliskuussa Seinäjoella pelattavaan lopputurnaukseen. Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen ei peittele joukkueen tavoitetta halliturnauksessa.
- Me haluamme lisää harjoituspelejä kesää ja mestaruuden uusimista varten. Koska pelejä on muuten vaikea järjestää, meidän on edettävä lopputurnaukseen. Sellaisessa tilanteessa tämä joukkue ei ainoastaan pelaile.
Jymyllä on ennen alkuturnausta vain yksi harjoituspeli takanaan. Sen hallitseva mestari hävisi Joensuulle.
Miksi pohjoisessa joudutaan koville?
Kuosmasen mukaan hallipesiksen alkusarja ei kohtele kaikkia tasapuolisesti.
- Pohjoisessa vuosi vuoden jälkeen vastakkain ovat Pattijoki ja Sotkamo. Jomman kumman hallipelit jäävät tämän takia aina vähäisiksi. Vaikka etäisyydet ovat pitkiä ja tuovat kustannuksia, alkuturnausten joukkueita voisi tietysti jakaa urheilullisemmalla perusteella.
Kuosmanen laskee Pattijoen Urheilijat tulevan kesän yhdeksi mitalisuosikiksi. Jymyn selkeänä tavoitteena on puolestaan mestaruus.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Keskustele: Onko korvasieni sinun herkkusi?
Korvasienikausi Kainuun korkeudella on parhaimmillaan. Tuo monelle suuri kevään herkku vaatii perusteellisen käsittelyn ennen kuin se kelpaa syötäväksi. Syötkö sinä korvasieniä? Miten valmistettuna se on parhaimmillaan?
Kuntayhtymän alijäämät monen asian summa
Maakunta -kuntayhtymän yli 11 miljoonan euron alijäämiin ei löytynyt Kainuun Tarkastuslautakunnan selvityksissä yhtä selkeää syytä.
Kajaanilaisille pelintekijöille kansainvälistä menestystä
Kajaanin ammattikorkeakoulun neljä pelialan opiskelijaa vei voiton Oslossa järjestetyssä pelialan kilpailussa. Seuraavaksi neljän hengen tiimi suuntaa Skotlantiin tekemään pelikehitystä.
Kainuun Ely-keskuksen Talvivaara-päätöksestä uusi valitus
Suomen luonnonsuojeluliitto on jättänyt valituksen Kainuun Ely-keskuksen päätöksestä olla keskeyttämättä Talvivaaran nikkelikaivoksen toiminta. SLL:n mukaan Talvivaaran lupaukset ympäristön pilaantumisen lopettamisesta eivät toteudu tarpeeksi nopeasti.
Oulujärvellä selvittiin säikähdyksellä
Kulunnanpuron suualueella vähennetään veden laadun mittauksia, koska öljypuomit estivät öljytuhon leviämisen Oulujärvelle.
Kajaanissa ei järjestetä debattikisaa
Kajaanin Nuorkauppakamarin torstaille järjestelemä debatoinnin Suomen mestaruuskilpailujen osakilpailu Kajaanissa on peruttu osallistujien vähyyden vuoksi.
Keskustele: Piinaavatko pikku mönkijät sinun pihamaatasi?
Nilviäisiin kuuluvat tuholaisetanat leviävät jo Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla asti. Kainuussa yleisin ongelmanaiheuttaja on lehtokotilo.
Kajaanin AMK valmistautuu irtisanomisiin
Mahdolliset irtisanomiset tehdään 5. heinäkuuta. Ammattikorkeakoulu reagoi vähenevään valtionrahoitukseen kolmessa vaiheessa.
Hammaslääkäriin edelleen pitkä jono
Kainuulaiset joutuvat jonottamaan edelleen liian pitkään hammaslääkäriaikaa. Lääkäriaika sen sijaan järjestyy samassa ajassa kuin muuallakin, eli alle kuukaudessa.
Vammaisten asumisjärjestelyt taas pinnalla
Kainuun maakunta -kuntayhtymä jatkaa suunnittelua vammaisten asumisyksikön siirtämiseksi yhteisiin tiloihin Lohtajalla Kajaanissa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.