Sotkamon Jymy meni menojaan
Kolmen pisteen vierasvoitto Koskenkorvalta varmisti torstaina Sotkamon Jymyn runkosarjavoiton superpesiksessä.
Sotkamon Jymy kaatoi Koskenkorvan Urheilijat suoraan jaksoin 0-2 (2-4)(1-3). Voiton takeena oli erittäin vahva ulkopelaaminen. Jymy onnistui pitämään Koskenkorvan tilanteet erittäin vähissä. Koskenkorva sai pelissä vain viisi kolmostilannetta.
Runkosarjan kakkonen on Vimpelin Veto. Kolmostila ratkeaa sunnuntaina, kun runkosarjassa pelataan vielä yksi ottelukierros. Samalla selviää Sotkamon puolivälierävastustaja.
Puolivälieräottelut alkavat tiistaina.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Hoitolasku uhkaa karata käsistä
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä jatkaa säästökohteiden etsimistä. Kuntayhtymän toiminnot on haravoitu läpi jo kahteen kertaan, mutta uusia säästökohteita pitää vielä löytää.
Talvivaara keskeytti juoksutukset jälleen
Talvivaaran kaivoksen jätevesien juoksutuksen uudelleen aloitus ei onnistunut. Yhtiö aikoo ottaa käyttöön lisää alueella jo olevia käsittelyaltaita, jotta ongelma ratkeaisi.
Talvivaara juoksuttaa jälleen
Talvivaaran kaivosyhtiö on käynnistänyt uudestaan jätevesijuoksutukset etelän suuntaan. Yhtiö joutui keskeyttämään liikavesien juoksutuksen etelän, eli Vuoksen vesistön suuntaan eilen iltapäivällä, koska Lumijoen vesi värjäytyi oranssiksi kilometrien matkalta.
Kajaanin keskusseurakuntakodin peruskorjauksen lykkääminen ei rajoita tilojen käyttöä
Kajaanin seurakunnan kirkkoneuvosto päätti tiistai-iltana, että kuluvan vuoden investointisuunnitelmaa ei toteuteta Keskusseurakuntakodin osalta. Taloudellisen tilanteen odotetaan kohenevan ennen kuin remonttia aletaan tehdä. Talon tiloja voidaan kuitenkin käyttää entiseen malliin.
Taantumassa on tilaa second handille
Yhä korkeammalle kipuavaa yleistä hintatasoa paetaan kirpputoreille, mutta hinnat ovat nousseet sielläkin. Taantuman yleisiä vaikutuksia kirpputoritoiminnalle on hankala arvioida.
Lukkarivelho nauttii vielä talviharjoittelusta
Toni Kohonen kertoi tiistaina Yle Urheilun haastattelussa mietteitään tiistaina julkistetusta sopimuksesta.
Toni Kohosen ura jatkuu Sotkamossa ensi kaudellakin
Lukkarivelho jatkaa uraansa myös ensi kaudella Sotkamon Jymyssä.
Talvivaaran jätevesi muuttui oranssiksi - juoksutus keskeytetty
Talvivaara joutui keskeyttämään etelän suunnan jätevesijuoksutuksen tänään. Häiriö raudansaostuksessa muutti jäteveden värin oranssiksi kilometrien matkalta.
Tonteri: Menestyseväät on haettava ulkomailta
Lumilautailun kaksinkertaisen maailmanmestari Roope Tonterin tähtäin on jo ensi talvessa ja Sotshin olympialaisissa. Harjoittelu kisoissa pärjäämiseksi ei kuitenkaan Suomessa onnistu, vaikka Kuusamo ja Vuokatti ovat paikkoja rakentaneetkin.
Työttömyys ei hellitä otettaan
Työpaikkoja ei ole tarjolla Kainuussa. Kainuun ELY-keskuksen työllisyyskatsauksen mukaan erityisesti nuorisotyöttömyys on kasvanut maakunnassa 40 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.
