Spelit-tapahtuma siirtyy Etelä-Pohjanmaan opistolle
Toistaiseksi kyse on vain ensi vuoden yhteistyöstä, mutta rehtori Kyösti Nyyssölän mukaan opistolla ei ole mitään pysyvää järjestelyvastuuta vastaan. Opisto vastaa ensi vuoden pelimannien ja tanssijoiden koulutuksesta vapaana sivistystyönä.
Eteläpohjalaiset Spelit järjestetään ensi vuonna Etelä-Pohjanmaan opistolla Ilmajoella. Opiston johtokunta päätti yhteistyöstä eilen illalla. Opisto vastaa pelimannien ja tanssijoiden koulutuksesta vapaana sivistystyönä. Spelit-organisaatio puolestaan huolehtii jatkossakin yleisötapahtumien järjestelyistä.
Opiston rehtorin Kyösti Nyyssölän mukaan opiston koulutus-, majoitus-, ravintola- ja esiintymistilat sekä puistoalueet palvelevat hyvin Spelit-tapahtumaa. Yhteistyötahot hakevat Spelit-tapahtuman uutta virettä ja nuorekkuutta perinteitä unohtamatta, kertoo opiston rehtori Kyösti Nyyssölä.
- Nyt täytyy löytää vuorovaikutusta ryhmien kesken. Maakunnassa on paljon ammattilaisuutta ja puoliammattilaisuutta, joilla on paljon annettavaa näille pelimanneille, niin nuorille kuin vanhoillekin. Sitä opisto pyrkii nyt Spelit-tapahtumaan tuomaan, Nyyssölä toteaa.
Nyyssölä korostaa, että sekä opiston että Spelien toiminta-ajatukset nivoutuvat yhteen. Molemmat vaalivat maakunnallista kulttuuriperintöä Toistaiseksi kyse on vain ensi vuoden yhteistyöstä, mutta rehtori Kyösti Nyyssölän mukaan opistolla ei ole mitään pysyvää järjestelyvastuuta vastaan, jos yhteistyömalli osoittautuu toimivaksi.
Eteläpohjalaiset Spelit järjestetään opistolla 26.-28. heinäkuuta 2013.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Uusi teurastamo käsittelee päivittäin 500 nautaa
Atrian suurinvestointi Kauhajoella kuuluu Euroopan kymmenen suurimman teurastamon joukkoon. Nykytekniikan ansiosta naudanliha pystytään jäljittämään eläinkohtaisesti.
Folkhälsan-talon rakentaminen alkaa kesäkuussa
Club25:n tontille Vaasan Raastuvankadulle tulee uudisrakennus, jolle on haussa rakennuslupa. Kortteliin tulee kaksi uutta rakennusta, ja lisäksi Raastuvankatu 23:ssa sijaitseva vanha puutalo saneerataan.
Pohjalaiskouluista valmistuttiin ammatteihin
Ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa juhlitaan jälleen ammatteihin valmistumista. Yle Pohjanmaa julkaisee Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan oppilaitoksista valmistuneiden nimet, kun oppilaitokset toimittavat nimilistat toimitukseen. Onnea kaikille ammattiin valmistuneille!
Vaasa haluaa kouluttaa väkeä jo pienestä pitäen energiateollisuuden tarpeisiin
Tavoitteena on luoda erityisesti Vaasanseudun energiateollisuuden työvoimatarpeita palveleva kasvatus-ja koulutusjärjestelmä. Suunnitelmissa on muun muassa laittaa koululaiset lukemaan kiinaa, venäjää ja espanjaa.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Pohjalaispoliisien aika kuluu liikenneonnettomuuksissa
Merkittävä osa pohjalaispoliisien työajasta kului viime vuonna kolaripaikoilla ja onnettomuuksien selvittämisessä. Tieliikenneonnettomuuksiin pohjalaispoliisit käyttivät yhteensä lähes kolmesataa täyttä vuorokautta.
Poliisi kuskaa juoppoja lähes viidellä miljoonalla eurolla vuodessa - katso miten rahat kuluvat
Poliisipartioilla kuluu entistä enemmän aikaa yhden tehtävän hoitamiseen, selviää poliisin Radio Suomen Ajantasa-ohjelmalle luovuttamista tiedoista. Lisäksi erilaisiin kuljetustehtäviin kuluu poliiseilta vuodessa tuhansia vuorokausia työaikaa.
Jässi-jätevesineuvonta laajenee Keski-Pohjanmaalle ja Pohjanmaalle
Jätevesineuvontahanke Jässi jatkaa toimintaansa tänä kesänä. Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla hanke levittäytyy muun muassa Kokkolaan ja Pietarsaaren seudulle.
Ammattikorkeakoulujen lukuvuosi päättyy – tutkintotodistukset sadoille pohjalaisille
Vaasan, Seinäjoen ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakouluista saa tänään tutkintotodistuksen yhteensä viitisensataa opiskelijaa. Suoritettujen tutkintojen kirjo on laaja. Esimerkiksi Vaasassa isoin osa valmistuvista on insinöörejä.
Vimpeli punnersi väkisin voittoon
Vimpeli toipui avausjakson tappiostaan ja nousi 2-1-voittoon Jyväskylän Kiristä miesten Superpesiksessä.
