SPR: Pakistanin tulvat pahenevat
Suomalaiset perustavat yhdessä tanskalaisten kanssa avustustarvikkeiden jakelukeskuksen Pohjois-Pakistaniin Mardanin kaupunkiin. Jakelukeskus ottaa vastaan eri puolilta maailmaa lähetyt avustustarvikkeet ja jakaa ne tulva-alueille. SPR:n työntekijän mukaan tilanne on pahentunut päivä päivältä.
Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijät saapuivat Mardaniin sunnuntaina. Logistiikkakoordinaattori Ari Mäntyvaaran mukaan tilanne tulva-alueella näyttää todella huolestuttavalta.
- Näkymät ovat hyvin vakavat. Tulva-alueet ovat laajat. Hiukan puiden latvuksia näkyy veden alta, Mäntyvaara kuvailee Pakistanin tilannetta Ylen Aamu-tv:ssä.
Mäntyvaaran mukaan Pakistanissa sataa vettä kaiken aikaa, ja tulva-alueet laajenevat. Tulva koskettaa jo jokaista Pakistanin maakuntaa.
Tulvat vaikeuttavat avustuskuljetuksia
Kansainvälinen Punainen Risti on perustanut Pakistaniin logistiikkatiimin, jossa SPR on mukana. Logistiikkatiimi pystyttää Mardanin kaupunkiin kenttävaraston, jonka kautta ihmisille saadaan apua. Avustustyö tulvien keskellä on kuitenkin vaativaa.
- Varsinkin meidän työssämme maastojen tulvat hankaloittavat työtä. Sellaiset tiet, joita vielä eilen pystyi käyttämään, eivät välttämättä enää tänään olekaan kunnossa, vaan ne ovat veden varassa. Kuljetukset ja avun saaminen perille on haastavaa, Mäntyvaara toteaa.
Punainen Risti on Pakistanissa tukemassa sisarjärjestöään Pakistanin Punaista Puolikuuta, joka on jo jakanut apua kymmenille tuhansille perheille. Punainen Puolikuu pyysi Punaiselta Ristiltä apua, kun tulvat kasvoivat.
- Kansainvälinen Punainen Risti tekee kaikkensa ja Suomen Punainen Risti siinä osana, jotta saataisiin tänne varoja ja sitä mukaa lisää avustustarvikkeita.
Punaisen Ristin mukaan Pakistanin tulvissa on tuhoutunut noin 270 000 kotia. Lisäksi miljoonat ihmiset ovat humanitaarisen avun tarpeessa.
Myös lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fida on auttanut tulvien uhreja Pakistanissa paikallisen kirkkokumppaninsa kanssa. Järjestö on toimittanut tulva-alueelle hätäapuna ruokaa, huopia, vaatteita ja väliaikaissuojia.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Kauppojen ovet pääosin säpissä helluntaina
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kaupat saavat olla auki poikkeusluvalla. Myös pienet päivittäistavarakaupat saavat pitää ovensa auki.
Hyvinkään ampujan motiivi yhä pimennossa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat tänään koko päivän. Jutun tutkinnanjohtajan mukaan vangitsemisoikeuskäynti on todennäköisesti tiistaina.
Nuoret etsivät epätoivoisesti selitystä: "Miksi?"
Eteenpäin pääseminen vaatii syyn löytämisen. Nuoret haluavat kriisichatissa myös käytännön ohjeita, miten uhkatilanteessa toimitaan.
Hyvinkäällä kahden päivän suruliputus ampumistapauksen vuoksi
Hyvinkään kouluissa vietetään maanantaiaamuna hiljainen hetki. Kaupungintaloon avataan surukirja.
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.