SPV:n tavoitteena kolme mestaruutta
Seinäjoen Peliveljien miesten edustusjoukkue valmistautuu uuteen salibandykauteen itseluottamusta uhkuen. Hallitseva mestari ei tyydy tavoittelemaan vain liigamestaruuden uusimista. Joukkue janoaa voittoa myös Suomen Cupista ja kansainvälisestä Champion Cupista.
Seinäjoen Peliveljien miesten edustusjoukkue valmistautuu salibandyn sarjakauteen nyt ensimmäistä kertaa liigan puolustavana mestarina. Vaikka mestarin päänahka on haluttu, ei SPV lähde matkaan nöyristellen. Rimaa on tälle kaudelle pikemminkin nostettu. Tavoitteena on liigamestaruuden ohella voittaa Suomen Cup sekä kansainvälinen Champion Cup.
SPV:n urheilutoimenjohtaja ja valmentaja Tommi Koponen kertoo, että töitä tavoitteen eteen on kesän aikana paiskittu enemmän kuin miesmuistiin.
- Joukkue on harjoitellut tiiviimmin kuin historiassa koskaan. Takana ovat tiukimmat viikot ikinä, kertoo Koponen.
Champion Cupin mukaantulo ohjelmaan on muutenkin hiukan tiivistänyt kesän valmistautumista. Kuvioiden pitää olla kunnossa jo lokakuun alkupuolella, jolloin Champion Cup käydään Ruotsissa.
Champion Cupissa miehillä on mahdollisuus ensimmäistä kertaa ottaa mittaa muista Euroopan salibandyn huippujoukkueista. Muut joukkueet tulevat Ruotsin, Sveitsin, Tšekin, Latvian ja Tanskan pääsarjoista.
Kuviot kuntoon harjoituspeleissä
Tulevan kauden kikkoja treenataan harjoituspelissä. SPV aloittaa harjoituspelirupeamansa tiistaina Vaasassa divarissa pelaavaa SB Vaasaa vastaan. Voitto harjoituspelissä maistuisi tietysti makealta, mutta niissä myös hiotaan uudet pelikuviot toimintakuntoon ja testataan pelaajia, jotka vasta taistelevat paikasta edustusjoukkueeseen.
- Jo tänään ensimmäisessä harjoitusottelussa tullaan näkemään uudenlaisia juttuja, vihjaa Koponen.
Miesten salibandyliiga alkaa syyskuun 21. päivä. SPV pääsee testaamaan tasonsa heti kättelyssä, sillä avausottelussa vastaan asettuu viime vuoden finaalivastus SSV Helsingistä ja heti seuraavana päivänä SPV:n kunnon testaa viime kauden pronssijoukkue Koovee.
- Kyllä avaus antaa suunnan. Kotimaisessa liigassa meillä ei ole muita pelejä ennen Champion Cupia, joten olemme tiedostaneet haasteen ja aiomme olla iskussa, vakuuttaa Tommi Koponen.
Urheilutalon remontti vie kotipelit muualle
Alkava kausi on poikkeuksellinen myös sikäli, että joukkue on ainakin alkukauden vailla pysyvää kotipesää. Alkukauden kotipelit pelataan kolmessa eri hallissa: Seinäjoki Areenalla 5 peliä, yksi peli Nurmohallissa ja yksi Vaasassa. Koponen kertoo joukkueen suhtautuvan tilanteeseen positiivisesti.
- Joukkueen sisällä asia koetaan hyvänä vaihteluna, positiivisena haasteena ja niitä tämä joukkue kaipaa.
Haasteita olosuhteissa riittää jatkossakin, sillä vaikka valmistuessaan Seinäjoen urheilutalon remontti tuo noin 300 istumapaikkaa lisää, se ei riitä, jos lajin suosio jatkaa kasvuaan entiseen malliin.
- Nyt on ollut ongelmana, että kaikki halukkaat eivät saa istumapaikkoja. Pitkällä aikavälillä kaupunkiin tarvitaan salibandylle oma halli, toteaa Koponen.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Stundarsissa paloi rengintupa
Mustasaaren Stundarsissa on aamulla palanut käsityöläismuseon naapurissa sijaitseva rengintupa. Ensimmäisten tietojen mukaan palava rakennus olisi kuulunut museon rakennuksiin.
Uusi teurastamo käsittelee päivittäin 500 nautaa
Atrian suurinvestointi Kauhajoella kuuluu Euroopan kymmenen suurimman teurastamon joukkoon. Nykytekniikan ansiosta naudanliha pystytään jäljittämään eläinkohtaisesti.
Folkhälsan-talon rakentaminen alkaa kesäkuussa
Club25:n tontille Vaasan Raastuvankadulle tulee uudisrakennus, jolle on haussa rakennuslupa. Kortteliin tulee kaksi uutta rakennusta, ja lisäksi Raastuvankatu 23:ssa sijaitseva vanha puutalo saneerataan.
Pohjalaiskouluista valmistuttiin ammatteihin
Ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa juhlitaan jälleen ammatteihin valmistumista. Yle Pohjanmaa julkaisee Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan oppilaitoksista valmistuneiden nimet, kun oppilaitokset toimittavat nimilistat toimitukseen. Onnea kaikille ammattiin valmistuneille!
Vaasa haluaa kouluttaa väkeä jo pienestä pitäen energiateollisuuden tarpeisiin
Tavoitteena on luoda erityisesti Vaasanseudun energiateollisuuden työvoimatarpeita palveleva kasvatus-ja koulutusjärjestelmä. Suunnitelmissa on muun muassa laittaa koululaiset lukemaan kiinaa, venäjää ja espanjaa.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Pohjalaispoliisien aika kuluu liikenneonnettomuuksissa
Merkittävä osa pohjalaispoliisien työajasta kului viime vuonna kolaripaikoilla ja onnettomuuksien selvittämisessä. Tieliikenneonnettomuuksiin pohjalaispoliisit käyttivät yhteensä lähes kolmesataa täyttä vuorokautta.
Poliisi kuskaa juoppoja lähes viidellä miljoonalla eurolla vuodessa - katso miten rahat kuluvat
Poliisipartioilla kuluu entistä enemmän aikaa yhden tehtävän hoitamiseen, selviää poliisin Radio Suomen Ajantasa-ohjelmalle luovuttamista tiedoista. Lisäksi erilaisiin kuljetustehtäviin kuluu poliiseilta vuodessa tuhansia vuorokausia työaikaa.
Jässi-jätevesineuvonta laajenee Keski-Pohjanmaalle ja Pohjanmaalle
Jätevesineuvontahanke Jässi jatkaa toimintaansa tänä kesänä. Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla hanke levittäytyy muun muassa Kokkolaan ja Pietarsaaren seudulle.
Ammattikorkeakoulujen lukuvuosi päättyy – tutkintotodistukset sadoille pohjalaisille
Vaasan, Seinäjoen ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakouluista saa tänään tutkintotodistuksen yhteensä viitisensataa opiskelijaa. Suoritettujen tutkintojen kirjo on laaja. Esimerkiksi Vaasassa isoin osa valmistuvista on insinöörejä.
