SS: Mopo on vaarallisin ajoneuvo
Mopoilijoille sattuu kaikkein eniten poliisin tietoon tulleita loukkaantumisia. Viime vuonna yhdeksän mopoilijaa kuoli onnettomuuksissa.
Moposta on tullut vaarallisin ajoneuvo ajokilometriä kohden laskettuna, kertoo Savon Sanomat. Mopoilijat loukkaantuvat useammin kuin muut tienkäyttäjät. Viime vuonna poliisin tietoon tuli 1100 loukkaantumista. Viime vuoden mopokolarit vaativat yhdeksän ihmisen hengen.
Savon Sanomien mukaan mopojen yleistyminen ei yksin selitä onnettomuuksien lisääntymistä, sillä mopokolarit ovat yleistyneet nopeammin kuin mopot.
Turmien yleisin syy on vaarallinen ajotapa. Tilannenopeudet ovat liian kovia ja turvavälit turhan lyhyitä.
Asiaan on pyritty puuttumaan viime kesänä muuttuneilla mopokorttivaatimuksilla. Nyt mopokortin saadakseen on paitsi käytävä teoria- ja ajo-tunneilla, myös läpäistävä teoria- ja käsittelykoe.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Tyttö jäi puristuksiin kissanpentuja pelastaessaan
Kymenlaakson pelastuslaitoksen mukaan tyttö jäi jalastaan kiinni hevostallin karsinaan.
Kaksi suomalaista merihädässä Atlantilla
Rajavartiolaitoksen mukaan kaksi Kuubasta Bermudaan matkalla ollutta suomalaismiestä on joutunut merihätään. Yhdysvaltain viranomaiset ovat saaneet yhteyden Atlantilla ajelehtiviin.
Etsintäkuulutettu jäi kiinni - epäillään tapon yrityksestä
Varsinais-Suomen poliisin etsintäkuuluttama, tapon yrityksestä epäilty 36-vuotias mies on otettu kiinni.
Lapsi horjahti jokeen, äiti hyppäsi perään - ajelehtivat virran mukana 500 metriä
Lapsen ja äidin voinnista ei ole tietoa. Kumpikin on sairaalahoidossa.
Suomessa lievemmät raiskaustuomiot kuin Ruotsissa - tilanne muuttumassa
Raiskauslainsäädäntö on tiukentumassa.
Soini vastaa sovinistiväitteisiin
Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin ja SDP:n välillä on käyty värikästä keskustelua viikonlopun aikana. Soinin mielestä hänen kritiikkinsä osui "arkaan kohtaan".
SDP:n varapuheenjohtaja Soinista: "Kun retoriset vaatteet riisuu, jäljelle jää vain sovinisti"
Timo Soini arvosteli demareiden ministerikierrätystä. Eilen perussuomalaisten puheenjohtajalle ärähti SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman, tänään SDP:n varapuheenjohtaja.
Veolian bussinkuljettajat jatkavat protestia maanantaina
Veolian Vantaan varikon kuljettajat ovat olleet poissa bussin ratista melkein viikon. Kuljettajien työnseisaus alkoi tiistaiaamuna.
Presidentti Niinistö laski seppeleen sankarivainajille
Sunnuntaina vietetään kaatuneitten muistopäivää sodissa tai esimerkiksi rauhanturvatehtävissä kuolleiden muistoksi.
RKP:n Henriksson haluaa jatkokaudelle
RKP valitsee uuden puheenjohtajiston puoluekokouksessa Porvoossa kesäkuun alussa.
